Fileeksi menee
Heikki Järvenpää nosti ison paistinpannullisen ahvenia Iijoesta maanantaina. – Nämä menevät fileeksi. Kyllä tähän aikaan vuodesta kalassa pysyy, mies kertoi.……
Lue lisääHeikki Järvenpää nosti ison paistinpannullisen ahvenia Iijoesta maanantaina. – Nämä menevät fileeksi. Kyllä tähän aikaan vuodesta kalassa pysyy, mies kertoi.……
Lue lisääMartti Haavion tuttu satu Onnen tupa sekä osittain samaiseen tarinaan perustuva Kajaanin alueteatterin näytelmä Vihreän Vihtametsän uutisia toimivat pohjana esikoululaisten.…..
Lue lisää“Veikko on aina asunut Iissä. Veikon elämään on mahtunut kaikenlaista. Sota-ajankin Veikko muistaa, oli silloin pieni poika. Hänellä olisi niin paljon hyviä tarinoita kerrottavana…“Iissä on vastattu haasteeseen tuoda tilaisuus ihmisille tarinointiin ja niiden kuulemiseen. Huilingissa (Puistotie 4) järjestetään tiistaina 13.3. kaikille avoin tarinointitapahtuma. Kertojana voi olla jokainen, tai paikalle voi vain tulla kuuntelemaan mukavia tarinoita.Eivätkä tarinat tähän lopu, vaan Iissä järjestetään Tarina Festivaalit ikäihmisille 18.–19.5. – Tarkoituksena on saada ikäihmisten ääni kuuluviin ja kehittää paikkakunnan yhteistyökuvioita kunnan, yritysten, kolmannen sektorin ja asukkaiden kesken kulttuurin keinoin, kertoo tapahtumavastaavana toimiva Annamari Salmi-Vilhunen HelliE:stä. Kunta ja Oulunkaaren kuntayhtymä ovat myös jo vahvasti mukana suunnittelemassa tapahtumaa.
Lue lisääIissä järjestetään ensi kesänä Iiso watercross SM-tapahtuma. Iiseudun kelkkailijat ry:n järjestämästä vesikelkkailutapahtumasta on tulossa myös tulevina vuosina järjestettävä iso koko perheen tapahtuma.
Lue lisääLakimies Markku Koskela on monen kanssa samaa mieltä siitä, että riiteleminen käräjäoikeudessa on liian kallista.– Ilman oikeusturvavakuutusta riitelemään lähteminen on kuin itsemurha. Ymmärrän ihmisten tuskan siitä, etteivät he saa oikeutta, koska ei ole varaa lähteä käräjöimään. En tosin tiedä, miten asian voisi ratkaista.
Valto Pernun säätiö jakoi lauantaina 24.2. kuvataiteen apurahoja yhteensä 11 600 euroa. Säätiön puheenjohtaja Olli Tolonen kertoi, että tänä vuonna.…..
Iin Urheilijain talolla nähtiin iiläisittäin harvinaista menoa, kun Steel Ring ‑ammattinyrkkeilytallin järjestämä nyrkkeilyilta pyörähti käyntiin lauantaina.
Yhdistysten toimintaa hiotaan kunnissa sote- ja maakuntauudistuksen toiveiden mukaisiksi. Iissä järjestettiin keskiviikkona yhdistysilta, jossa pohdittiin keinoja kehittää yhdistystoimintaa ja tiivistää yhteistyötä.
Toissa syksynä 50 vuotta täyttäneen Iin kansalaisopiston historia on kirjoitettu kirjaksi nimeltä Nätteporin akatemia. Asialla on ollut rehtori Tarja Rahkolan pyynnöstä Iin kunnan entinen hallintojohtaja Erkki Taskila.
Paikka hotellille, kerrostaloille, liikerakennuksille ja liikuntakeskukselle. Liikenneympyröitä, viheralueita, julkisivujen ryhdistämistä ja torialueen kehittämistä. Näitä mahdollisuuksia tarjoilee nähtävillä oleva Iin kirkonseudun.…..