Nousipa meleko hauki
Rantapohjasta 18.10.1979:
Lue lisääRantapohjasta 18.10.1979:
Lue lisää73-vuotias Raimo Paalimäki osti elokuussa itselleen ja saman verran täyttäneelle Ritva-vaimolleen syntymäpäivälahjaksi linja-autoon menoliput Nuorgamiin. – Paluulippuja ei ollut, joten oli pakko kävellä takaisin kotiin, mies heittää.
Lue lisääSantaholmalla Haukiputaalla sijaitseva Isoniitynpuiston leikkipaikka kunnostetaan. Suunnitelmissa on purkaa vanha leikkipaikka ja rakentaa tilalle uusi. Leikkipaikka tehdään entiselle paikalle, mutta toimintoja hieman tiivistetään.
Lue lisääSyksyn tullen katseet kääntyvät kodin kuntoon ja sisustukseen. Syksy on värien aikaa, mutta muutenkin sisustuksessa suositut valkoinen ja harmaa ovat tekemässä sijaa rohkeamille valinnoille, arvioivat Värisilmä Haukiputaan myymäläpäällikkö Mikko Nisula ja sisustusmyyjä ja sisustussuunnittelijaksi opiskeleva Pamila Sandhu.
Lue lisääSuuren osan vuodesta pimeyden keskellä asuvat suomalaiset ovat valaistussuunnittelun suhteen ennemmin edelläkävijöitä kuin perässähiihtäjiä. Valaisindesignia Suomeen tuodaan ulkomailta, mutta valon käytön osaamme hienosti itsekin.Kodin valaistuksen miettiminen ei rajoitu asuinneliöihin. Piharakennuksen ja varsinkin pihan valaistus on yhtä tärkeää kuin sisätilojen. Pihan valaistuksen yksi tarkoitus on lisätä pihan turvallisuutta.
Mia Myllymäki ehti toimia viitisentoista vuotta kätilönä, kun hän itselleenkin yllättäen päätyi opiskelemaan puutarhaoppilaitokseen. Nyt hän on huomannut, että kätilön ja kukkasitojan työssä on paljon yhtäläisyyksiä.
Haukiputaan Veikkojen Mikko Remsu toivoo, että kun uuden urheilukentän rakentamisesta Haukiputaan alueelle päätetään, unohdettaisiin juoksusuorallisesta pikkukentästä puhuminen.
Haukiputaalaisen Markus Lukkarilan työvälineet ovat vaihtuneet peltisaksista ja vasarasta soittimiin ja miksausnappuloihin. Kun mies viitisentoistavuotta rakennuspeltisepän töitä tehtyään loukkasi polvensa, päätti hän kouluttautua aivan toisenlaiseen ammattiin.
Kunnon keikka ‑kiertueella Jatulissa saattoi testata oman tai yrityksen kunnon ja saada tietoa muistista ja aivoterveydestä. Pihalle oli pysäköity Eikka-hyvinvointiauto ja sisätiloissa oli infopisteitä.
13-vuotiaalla kilparatsastajalla Liina-Miina Pekkalalla on hymy herkässä. Uljaasti ja tyytyväisen oloisena hänen allaan askeltaa tummanpuhuva poni Black Jack. Parivaljakko voitti äskettäin valtakunnallisen vuoden 2019 Ponicupin Tampereella. Voitto oli harvinainen saavutus pohjoiseen. Erityisen merkitykselliseksi menestyksen tekee myös se, että 13-vuotias Liina-Miina aloitti kilpailemisen kouluratsastuksessa vasta reilu vuosi sitten. Lisäksi Black Jack on hänelle ja Putaankylällä sijaitsevassa Alarmi Stables ‑kotitallilla vielä uusi tulokas.