Iin kunnanvaltuuston kokouksessa jätettiin maanantaina kaksi valtuustoaloitetta.
Iin Sitoutumattomat valtuustoryhmän Harri Sanaksenaho ja Oili Kaleva tekivät aloitteen kyläavustajan toiminnan käynnistämisestä. Aloitteessa esitetään että työvoimapalveluiden siirryttyä kunnan peruspalveluksi käynnistetään kyläavustajan toiminta kuntalaisten hyvinvointia palvelevana ja työllistävänä toimenpiteenä. Kyläavustaja voisi tarjota apua esimerkiksi polttopuiden tekemiseen ja siivoukseen.
Keskustan valtuustoryhmä jätti aloitteen Nelostien ympäristön siistimisestä. Aloitteen jättäjät esittävät, että Nelostien ympäristöä aletaan kehittää viihtyisämmäksi yhdessä ELY-keskuksen ja kiinteistön omistajien kanssa. Tien ympäristöstä tulee aloitteen mukaan palautetta sekä ohikulkijoilta että kuntalaisilta. Tietä pitkin menee satojatuhansia ohikulkijoita.
Kunnanvaltuusto antoi vastauksen perussuomalaisten valtuustoryhmän lokakuussa tekemään valtuustoaloitteeseen. Aloitteessa esitetään, että Iin kunta kouluttaa kaikki varhaiskasvatuksen ja koulujen opettajat tukemaan oppilaiden mielenterveyttä Mieli ry:n järjestämillä koulutuksilla.
Sivistysjohtaja Virve Risteelä toteaa vastauksessaan, että Iin varhaiskasvatuksen ja opetuksen henkilöstöä koulutetaan säännöllisesti tukemaan lasten ja nuorten hyvinvointia. Esimerkiksi Mieli ry:n luoma Lapset puheeksi ‑keskustelu on linjattu Iin kunnassa opettajien työkaluna vuodesta 2013.