Iin Kirkkosaaressa sijaitsevan Iin kunnan omistaman metsän suojelemisesta hakkuilta ja maanmuokkaukselta tehtiin aloite Iin kunnanvaltuustolle.
Valtuutettu Teijo Liedeksen (vas.) tekemässä aloitteessa esitetään metsän suojelemista saaren itäpäästä saaren ylittävään sähkölinjaan sakka. “Samalla tulee selvittää yhdessä toisen maanomistajan kanssa Kirkkosaaren ja Leppäsaaren väliin maankohoamisen myötä syntyneen kosteikon luontoarvot ja mahdollisuus suojella alue”, todetaan aloitteessa.
Suojelua perustellaan sillä, että Kirkkosaari on meren ja Raasakan välillä ainoa pääosin rakentamattomana säilynyt Iijoen saari.