Valo­kei­las­sa sana­tai­tei­li­ja Timo Harju

Iin lukios­sa on mah­dol­lis­ta vali­ta ilmai­su­tai­toa yhte­nä valin­nai­sai­nee­na. Tänä vuon­na täl­lä opin­to­jak­sol­la olem­me haas­ta­tel­leet eri kult­tuu­ria­loil­la työs­ken­te­le­viä henkilöitä.

Haas­tat­te­lim­me oulu­lais­ta nel­jän lap­sen isää, Timo Har­jua. Har­ju on kir­jai­li­ja, yhtei­sö- ja sana­tai­tei­li­ja. Hän on myös opis­kel­lut yli­opis­tos­sa his­to­rian opet­ta­jak­si, mut­ta jät­ti opin­ton­sa kes­ken kiin­nos­tues­saan sana­tai­tees­ta. Hän on opis­kel­lut myös filo­so­fi­aa sekä käy­nyt Ori­ve­den kan­san­opis­tos­sa kir­joit­ta­ja­lin­jan. Sana­tai­tees­sa paras­ta Har­jun mie­les­tä on vapaus ja se, että hän saa itse päät­tää ja mää­ri­tel­lä omat tekemisensä.

Me emme etu­kä­teen kun­nol­la tien­neet, mitä sana­tai­de edes on. Har­ju kuvai­li sana­tai­teen meil­le näin: Sana­tai­de on sen etsi­mis­tä, mitä kaik­kea mah­dol­li­sim­man mie­len­kiin­tois­ta, jän­nit­tä­vää ja kos­ket­ta­vaa sano­jen avul­la voi teh­dä. Sana­tai­tees­sa on usein myös monen­lai­sia har­joit­tei­ta, joi­den kaut­ta pys­tyy löy­tä­mään uusia kei­no­ja omaan kirjoittamiseen.

Täl­lä het­kel­lä Har­jun työn­ku­vaan sana­tai­teen lisäk­si kuu­luu las­ten ja nuor­ten ohjaa­mi­nen, runo­kir­joit­ta­mi­sen opet­ta­mi­nen aikui­sil­le avoi­mes­sa yli­opis­tos­sa, oma kir­joit­ta­mi­nen (muun muas­sa las­ten­kir­jat) ja eri­lai­set yhteisötaideprojektit.

Har­ju työs­tää myös kehä­fes­ti­vaa­lia, joka on Oulus­sa vuo­des­ta 2015 asti jär­jes­tet­ty kah­den­kes­ki­sen tai­teen fes­ti­vaa­li. Fes­ti­vaa­leil­la on pal­jon eri tai­tee­na­lo­jen tai­tei­li­joi­ta, jot­ka tule­vat sin­ne esit­te­le­mään omia teok­si­aan ja jokai­nen teos toteu­te­taan aina yhdel­le koki­jal­le ker­ral­laan. Fes­ti­vaa­li on har­vi­nai­nen ja ainoa Suo­mes­sa jär­jes­tet­tä­vä. Fes­ti­vaa­leil­le saa­puu ulko­mail­ta asti eri­lai­sia taiteilijoita.

Har­ju luki jo kou­luai­ka­naan pal­jon ja yksi hänen lap­suu­den haa­veam­ma­teis­taan oli kir­jai­li­ja. Hän kuvai­li itse­ään into­hi­moi­sek­si luki­jak­si, ja hän onkin luke­nut Taru Sor­mus­ten Her­ras­ta kir­ja­sar­jan jopa kym­me­nen ker­taa. Se ker­too jo pal­jon hänen into­hi­mos­taan luke­mis­ta koh­taan. Har­jun kaik­kien aiko­jen suo­sik­ki­kir­ja on Mic­hael Enden kir­joit­ta­ma Momo, joka luo­ki­tel­laan las­ten kir­jak­si. Har­ju kui­ten­kin suo­sit­te­lee luke­maan kysei­sen kir­ja, vaik­ka ei kuu­lui­si­kaan kir­jan suun­nat­tuun ikäryhmään.

Pyy­sim­me kir­ja­vink­ke­jä lukio­lai­sil­le ja nii­tä myös saim­me. Har­ju suo­sit­te­li Emmi Itä­ran­nan kir­jaa Kudot­tu­jen kujien kau­pun­ki, J.S. Meres­maan Dodoa, Ric­hard Adam­sin Ruo­ho­mies­ten kan­saa sekä Sti­na Saa­ren Änimlingia.

Tule­vai­suu­des­sa Har­jul­la on suun­ni­tel­mis­sa romaa­ni­pro­jek­tin lop­puun saat­ta­mi­nen. Täl­lä het­kel­lä hän etsii pro­jek­til­leen kus­tan­ta­jaa. Pro­jek­tin lisäk­si Har­ju haa­vei­lee, että hän voi­si tule­vai­suu­des­sa kehit­tää tai­de­haa­vei­taan ja olla rahas­ta riip­pu­ma­ton. Lopuk­si kysyim­me Timo Har­jul­ta, mitä hän haluai­si sanoa nuo­rem­mal­le itsel­leen. Het­ki­sen mie­tit­ty­ään Har­ju tote­si, että hän muis­tut­tai­si nuor­ta Timoa sii­tä, että kan­nat­taa uskal­taa men­nä roh­keas­ti ihmis­suh­tei­siin ja kir­joit­taa tosissaan.

Iida Joke­lai­nen, Sofia Suvanne

Jut­tu jul­kais­taan osa­na Ran­ta­poh­jan ja alu­een kou­lu­jen välis­tä yhteistyötä

Tutus­tu Ran­ta­poh­jan tilaus­tar­jouk­siin täs­tä.