Työn­sä voi aina löy­tää uudelleen

”Kou­lu­päi­vän jäl­keen, kun oppi­laat ovat jo läh­te­neet kotiin, löy­dän työ­pöy­däl­tä­ni oppi­laa­ni sydän­pii­rus­tuk­sen ja pie­nen vies­tin, jos­sa lukee: maa­il­man paras ope. Lii­ku­tun vies­tis­tä. Se saa aikaan sydä­mes­sä­ni läm­pi­män heläh­dyk­sen! Olen onnis­tu­nut jossain.”

Iis­sä nel­jän­nen luo­kan opet­ta­ja­na työs­ken­te­le­vä Mer­ja Män­nik­kö toteujt­ti unel­man­sa ja kir­joit­ti Maa­il­man paras ope – Luo­van ja her­kän nai­sen työ­elä­mä­ha­vain­to­ja ‑kir­jan mer­ki­tyk­sel­li­ses­tä työ­elä­mäs­tä omien koke­muk­sien­sa kaut­ta. Kir­jan on kus­tan­ta­nut Monen­tum­Kir­jat. Män­nik­kö on onnel­li­nen saa­des­saan vii­si vuot­ta sit­ten alka­neen työn­sä valmiiksi.

– Ensim­mäi­set teks­tit syn­tyi­vät vii­si vuot­ta sit­ten Hel­sin­gis­sä olles­sa­ni kir­joit­ta­ja­val­men­nuk­ses­sa. Välil­lä kir­ja­pro­jek­ti on ollut työ­pöy­dän laa­ti­kos­sa ja sit­ten olen aina oikean het­ken tul­len kai­va­nut teks­tit esiin.

Puo­li vuot­ta sit­ten Män­nik­kö sanoi kus­tan­ta­jal­leen Vesa Tom­pu­ril­le, että kir­ja oli­si hie­noa saa­da val­miik­si Educaan. Ja niin kir­ja puser­ret­tiin hyväs­sä yhteis­työs­sä kasaan ja jul­kais­tiin juu­ri­kin kysei­sil­lä val­ta­kun­nal­li­sil­la ope­tusa­lan kou­lu­tus­ta­pah­tu­mas­sa tam­mi­kuun lopussa.

– Oli­han se hie­no tun­ne saa­pua mes­suil­le, Vesa soit­ti uku­le­lea ja minun kir­ja­ni oli pöy­däs­sä esil­lä mui­den kir­jo­jen joukossa.

Män­nik­kö on työs­ken­nel­lyt Iin kun­nas­sa jo rei­lut kol­me vuo­si­kym­men­tä, ja kir­jas­sa hän halu­aa ava­ta opet­ta­jan työn­ku­vaa omien koke­mus­ten ja tun­tei­den kaut­ta. Kir­ja jakau­tuu kol­meen osaan – men­nee­seen, nykyi­syy­teen ja tule­vaan. Jokai­nen osa päät­tyy Män­ni­kön kir­joit­ta­maan kir­jee­seen nuo­rel­le, kes­ki-ikäi­sel­le ja elä­ket­tä lähes­ty­väl­le luki­jal­le. Kir­jai­li­ja halu­aa kut­sua luki­jat poh­ti­maan muun muas­sa sitä, mil­lai­nen hei­dän oma alku­mat­kan­sa omal­la ural­laan on ollut. Hän uskoo, että siel­tä voi löy­tää jotain unoh­tu­nut­ta kat­san­to­kan­taa nykytilanteeseen.

– Oman työn­sä voi löy­tää aina uudel­leen. Nyky­ään työ­elä­mä vaa­tii pal­jon teki­jöil­tään kii­reen kes­kel­lä. Kir­jal­la haluan muis­tut­taa pysäh­ty­mi­sen ja läs­nä­olon tärkeydestä.

Kir­jaa lukeak­seen ei tar­vit­se olla opet­ta­ja, sil­lä tart­tu­ma­pin­taa löy­tyy alas­ta riip­pu­mat­ta eikä kir­jas­sa ole läh­det­ty ope­tus­me­ne­tel­mien tar­kas­te­luun. Män­nik­kö halusi myös, että kir­ja tai­te­taan väl­jäs­ti, jot­ta aja­tuk­sil­le jää tilaa hengittää.

– Halusin, ettei teos ole lii­an tie­to­kir­ja­mai­nen. Kir­jas­sa en ota esiin PISA-tut­ki­muk­sia tar­koi­tuk­se­ni ole mil­lään taval­la valis­taa. Tari­nois­ta käy ilmi kou­lun muut­tu­mi­nen, mut­ta enem­män se on yksit­täi­sen opet­ta­jan tari­na omien unel­mien seuraamisesta.

Opet­ta­ja ja nyt esi­kois­kir­jai­li­ja Män­nik­kö ker­too ole­van­sa läs­nä­ole­va ja kuun­te­le­va opet­ta­ja. Hänel­le itsel­leen tai­de ja kult­tuu­ri toi­mi­vat hen­ki­rei­kä­nä ja nii­den kaut­ta hän ker­too saa­van­sa par­hai­ten yhtey­den oppilaisiinsa.

– Tai­tee­seen sisäl­tyy ihmi­siä yhdis­tä­vää voi­maa, jon­ka avul­la voi kehit­tää koko kou­lun ilma­pii­riä ja toi­min­taym­pä­ris­töä. Opet­ta­mis­ta voi ver­ra­ta pit­kän mat­kan juok­suun. Tär­keä­nä tavoit­tee­na on tar­jo­ta oppi­lail­le eväi­tä omien unel­mien tavoitteluun.

Män­nik­kö val­mis­tui Oulun yli­opis­ton tai­de- ja tai­toai­ne­pai­not­tei­ses­ta luo­kan­opet­ta­ja-kou­lu­tuk­ses­ta 1991. Kir­jas­sa hän ker­too myös nel­jän­kym­pin tie­noil­la alka­nees­ta etsin­tä­vai­hees­taan työ­elä­mäs­sä. Tuol­loin hän päät­ti kat­soa mitä muu­ta maa­il­mal­la on tar­jot­ta­va­naan ja hän opis­ke­li itsel­leen koko­naan toi­sen amma­tin ja hän val­mis­tui Oulun ammat­ti­kor­kea­kou­lus­ta jour­na­lis­tik­si vuon­na 2015. Lisäk­si hän on kult­tuu­ri­hy­vin­voin­tiyh­dis­tys Estee­tön ry:n perus­ta­ja- ja aktii­vi­jä­sen vuo­des­ta 2011.

– Nau­tin sii­tä, että saan työs­ken­nel­lä moni­puo­li­ses­ti ja se pitää työ­elä­män mie­len­kiin­toi­se­na. Estee­tön ry:n perus­ta­mi­nen ja sen toi­min­ta on minul­le eri­tyi­sen mer­ki­tyk­sel­lis­tä. Mie­les­tä­ni tans­si ja lii­ke kuu­lu­vat kaikille!

Saa­maan­sa palaut­tee­seen Män­nik­kö suh­tau­tuu ilol­la ja kir­ja onkin saa­nut hyvän vas­taan­o­ton myös mui­den­kin kuin opet­ta­jien paris­sa. Posi­tii­vi­sen palaut­teen mää­rä hie­man myös yllätti.

– Yksi tut­ta­va oli poh­ti­nut, luki­si­ko kir­jaa, kun ei ole opet­ta­ja. Luku­ko­ke­muk­sen jäl­keen hän ker­toi löy­tä­neen­sä kir­jas­ta pal­jon tut­tua ja samais­tut­ta­vaa sisältöä.

Kir­jas­ta saa­man­sa palaut­teen lisäk­si työs­sään opet­ta­jal­le paras ja vil­pit­tö­min palau­te tulee suo­raan oppi­lail­ta. Män­nik­kö vaih­taa mie­lel­lään kuu­lu­mi­sia entis­ten oppi­lai­den kans­sa ja hän on otet­tu joka ker­ta, kun enti­set oppi­laat halua­vat ker­toa kuulumisistaan.

– Haluan kir­jal­la­ni muis­tut­taa: Arvos­ta omaa työ­tä­si. Anna posi­tii­vis­ta palau­tet­ta toiselle.

Kir­jai­li­jan voi tava­ta ja kir­jaan tutus­tua huh­ti­kuun aika­na Iin ja Hau­ki­pu­taan kir­jas­tois­sa. 17.4. Män­nik­kö osal­lis­tuu yhdes­sä kir­jai­li­ja Aino Lep­pä­nen kans­sa kir­jai­li­ja­pa­nee­liin Hau­ki­pu­taan kir­jas­tos­sa ja tapah­tu­ma alkaa kel­lo 17. Iin kir­jas­tos­sa Män­nik­kö pitää kir­jae­sit­te­lyn 23.4. kel­lo 18 alkaen.

– Läm­pi­mäs­ti ter­ve­tu­loa kir­jae­sit­te­lyi­hin, sil­lä se on paras­ta, kun kir­jan­sa aja­tuk­sia voi jakaa tois­ten kans­sa. Toi­von, että luki­jat sai­si­vat omis­ta kir­ja­ni oival­luk­sis­ta voi­maa men­nä koh­ti omia unelmiaan.

TUTUSTU RANTAPOHJAN TILAUSTARJOUKSIIN TÄSTÄ.