Iin kunnanhallituksen puheenjohtajana toiminut Ilkka Pakonen (kesk.) väistyy puheenjohtajan tehtävistään. Uudeksi kunnanhallituksen puheenjohtajaksi valittiin Iin kunnanvaltuuston kokouksessa käydyssä vaalissa 1.6.2023 alkaen Teijo Liedes (vas.).
Pitkään kuntapolitiikassa mukana ollut Pakonen kokee, että kulunut kausi on ollut kunnanhallitukselle kohtuullisen hyvä.
– Ajatuksissa olisi, että samalla linjalla jatkuu, vaikka tekijät vaihtuu, totesi Pakonen valtuuston kokouksessa.
Pakosen mukaan kunnanhallituksen ja kunnan viranhaltijoiden yhteistyö on sujunut hyvin. Hän toivoo, että myös uusi puheenjohtajisto luotsaa kuntaa eteenpäin ja kohti kasvua hyvällä yhteistyöllä.
Uusi puheenjohtajisto valittiin kunnanvaltuuston kokouksen aikana toimittamalla suhteellinen listavaali. Vaali tapahtui kahden listan välillä. Keskustan valtuustoryhmän listalla kunnanhallituksen puheenjohtajaksi esitettiin Sanna Valajaa ja varapuheenjohtajaksi Hannu Kaistoa. Vasemmistoliiton ja Kokoomuksen ehdokkaista koostuvalla listalla puheenjohtajaksi esitettiin Teijo Liedestä ja varapuheenjohtajaksi Petri Tervosta (kok.).
Puheenjohtajaksi valittu Teijo Liedes sai 17 ääntä. 1. varpuheenjohtajaksi valittiin Sanna Valaja, ja 2. varapuheenjohtajaksi Petri Tervonen.
Puheenjohtajaksi valittu Teijo Liedes kiitti tehtävästä väistyvää Ilkka Pakosta tehtävän vastuullisesta suorittamisesta.
– Kiitän valtuustoa ja minua äänestäneitä luottamuksesta. Uskon, että nekin, jotka eivät minua äänestäneet, luottavat siihen, että tulen hoitamaan homman vastuullisesti ja kaikkia osapuolia kuunnellen, lausui Liedes.
Valtuuston kokouksessa päätettiin myös kunnanhallituksen kokoonpanosta kuluvan vaalikauden ajaksi. Kunnanhallituksen varsinaisiksi jäseniksi hyväksyttiin Teijo Liedes (vas.), Leena Tiiro (vas.), Petri Tervonen (kok.), Petri Hyvönen (ps.), Aila Paaso (vihr.), Risto Säkkinen (sd.), Hannu Kaisto (kesk.), Reijo Kehus (kesk.), Helka Tapio (kesk.), Sanna Valaja (kesk.) ja Noora Huotari.
Kunnanvaltuuston puheenjohtajana jatkaa Johannes Tuomela (kesk.) ja ensimmäisenä varapuheenjohtajana Mika Hast (vas.). 2. varapuheenjohtajaksi valittiin Jari-Jukka Jokela (kesk.). Kolmantena varapuheenjohtajana jatkaa Jussi Kurttila (kok.).
Muokattu 1.6. klo 10.25: Lisätty, että Petri Tervonen on Kokoomuksen varapuheenjohtajaehdokas.