Viime vuonna tähän aikaan elämä oli vielä normaalia, mutta nyt se on erilaista. Vuosi sitten ei tiedetty koronasta mitään, mutta nyt se on uutisissa ja ihmisten arkielämässä pinnalla jatkuvasti. Korona alkoi levitä maailmalla hyvin nopeasti ja lopulta se ennätti myös Suomeen.
Keväällä oli etäkoulua ja tuli paljon rajoituksia. Se oli mukavaa, kun sai nukkua pidempään ja sai olla kotona. Kun etäkoulu päättyi toukokuussa ja mentiin normaalisti kouluun, kouluumme tuli paljon rajoituksia, esimerkiksi ruokailut jaettiin kahteen tilaan ja jokaiselle luokalle tuli omat välituntialueet. Turvallista kouluympäristöä alettiin rakentaa käsienpesun, turvavälien ja desinfiointiaineen voimalla. Alkusyksystä meitä Valtarin yläkoululaisia ohjeistettiin pesemään tai desinfioimaan kätemme aina tunnin alussa ja sen jälkeen.
Vessat oli jaoteltu luokittain sekä sisään- ja uloskäynti tapahtui useammasta ovesta. Yllätyimme myös siitä, että liikuntasalista oli tehty toinen ruokala. Söimme porrastetusti omalle luokallemme merkityissä pöydissä, jotka oli sijoitettu kauas toisistaan. Pöytiin mahtui vain neljä henkilöä. Saimme ottaa ruokaamme taas itse, toisin kuin keväällä, jolloin kouluhenkilökunnan jäsenet jakoivat ruoan.
Syksyllä rajoitukset jatkuivat, ja alkusyksystä ne olivat melkein samat kuin keväällä. Lokakuun alussa rajoitukset poistettiin melkein kokonaan, vain käsienpesu ja luokkien omat vessat pysyivät. Liikuntasalista tuli taas liikuntasali, kun kaikki siirtyivät syömään ruokalaan entistä rajummin porrastetusti.
Marraskuun ensimmäisellä viikolla käyttöön otettiin uusi menetelmä, jonka mukaan kasvomaskeja tulee pitää aina valinnaisaineiden aikana.
Mielestämme toimenpiteet ovat onnistuneet hyvin, vaikka esimerkiksi turvavälien pitäminen on ollut joissakin tilanteissa haastavaa tai jopa mahdotonta.
Tilanne ei ole niin paha kuin keväällä, mutta mitä tahansa voi tapahtua. Onkohan vielä edessämme etäkoulu?
Rajoitukset ovat tärkeitä, mutta aina ei jaksa noudattaa niitä. Pitää kuitenkin aina yrittää noudattaa niitä, että korona ei sitten leviä. Maskeja kannattaa käyttää kaupoissa ja kaikkialla julkisissa paikoissa, missä on paljon ihmisiä. Muistakaa pestä käsiä!
Oppilaiden haastattelu kertoo, että korona kiristää Valtarin oppilaita.
Stressaako korona opiskelua ja kavereiden näkemistä?
– Ei se oikeastaan stressaa. Joutuu vain pesemään käsiä ja käyttämään desinfiointiainetta, vastasi nimettömänä esiintynyt oppilas.
Koronaan suhtaudutaan vakavasti Iin yläkoulussa eli Valtarin koulussa. Kun kävellään sisään kouluun, täytyy desinfioida heti kätensä. Se on todella hyvä keino estää ulkopuolelta tuleva virus.
Millaista turvavälien pitäminen on luokassa?
– Turvavälejä on joissain luokissa, yleensä saamme istua kaverien vieressä ja normaalisti jutella tunnilla, kertoo Anni Leskelä Valtarin koulusta. Koulussa vahditaan, että oppilaat varmasti luokkaan tultuaan pesevät kädet. Desinfiointiaine on toki myös saatavilla, mutta peseminen on parempi vaihtoehto.
Onko korona vaikuttanut arkipäivään?
– Ei saa mennä kavereitten kotien sisälle, pitää pestä kädet, kun tulee kotiin ja käyttää käsidesiä. Pitää käyttää maskia, kun menee kauppaan ja tietenkin rajoitetaan menemistä ulos kavereitten kanssa, kertoo anonyymi oppilas.
Kirjoittajina ovat Emma Mäkelä ja Saija Fält 8e:ltä ja Ilona Ahopelto, Emmi Käyrä, Susanna Kanniainen, Anni Leskelä, Iida Laaksolinna, Petra Haapaniemi ja Inka Rajala 9c:ltä.
Juttu on osa Rantapohjan ja alueen koulujen välistä yhteistyötä.