Ossi Ila­non par­kour-innos­tus läh­ti liik­keel­le temppuvideosta

Iin lukios­sa on mah­dol­lis­ta vali­ta ilmai­su­tai­toa yhte­nä valin­nai­sai­nee­na. Tänä vuon­na täl­lä opin­to­jak­sol­la olem­me haas­ta­tel­leet eri kult­tuu­ria­loil­la työs­ken­te­le­viä henkilöitä.

Oulu­lai­nen Ossi Ila­no ker­too kiin­nos­tuk­sen­sa par­kou­ria koh­taan herän­neen vuon­na 2003, kun näki ystä­vän­sä kans­sa netis­sä videon “Speed Air-Man” jos­sa rans­ka­lai­nen David Bel­le esit­te­li atleet­tis­ta fysiik­kaan­sa ja kykyä liik­kua sula­vas­ti kau­pun­kiym­pä­ris­tös­sä teh­den hui­mia loik­kia, yli­tyk­siä ja pudot­tau­tu­mi­sia. Video sai nämä kak­si nuor­ta lukio­lais­ta kiin­nos­tu­maan par­kou­ris­ta. Ila­no päät­ti ystä­vän­sä kans­sa läh­teä pihal­le tes­taa­maan videol­la näh­ty­jä temp­pu­ja. Toki omal­la tasol­lan­sa. Pian hei­dän mukaan­sa tuli pari kave­ria lisää ja he alkoi­vat har­joi­tel­la poru­kal­la haus­kan­pi­don lomas­sa. Ila­no ker­too videoi­den teke­mi­sen olleen mai­nio tapa pääs­tää luo­vuus val­loil­leen ja seu­ra­ta omaa kehi­tys­tä loik­kien täy­teis­ten vuo­sien varrella.

Tuos­ta läh­tien innos­tus­ta pihal­la loi­kis­ke­luun ja rim­pui­luun ei voi­nut kesyt­tää, ja sii­tä tuli heil­le rutii­nin­omai­nen tapa har­ras­taa lii­kun­taa ja haas­taa lii­ke­tai­to­jaan, sekä kykyä näh­dä ympä­ris­töä mah­dol­li­suu­te­na liik­ku­mi­seen. He aloit­ti­vat Oulun­sa­lon kylän kul­mil­la, kou­lu­jen piho­jen raken­nel­mis­sa ala­ti tut­kien ja löy­täen lisää mie­len­kiin­toi­sia koh­tei­ta mis­sä har­ras­taa par­kou­ria. Pian he laa­jen­si­vat tont­ti­aan ja bus­si­mat­kat Oulun kes­kus­tan suun­taan tuli­vat tutuik­si. Kes­kus­tan alu­eel­ta löy­tyi pal­jon enem­män mah­dol­li­suuk­sia har­joit­te­luun ver­rat­tu­na pie­neen Oulunsaloon.

Ennen par­kour­tai­val­ta Ila­no ker­too har­ras­ta­neen­sa lap­se­na futis­ta. Ylä­as­tei­käi­se­nä kiin­nos­tus­ta riit­ti myös kamp­pai­lu­la­jeil­le, jot­ka ovat pysy­neet jos­sain mää­rin läs­nä hänen elä­mäs­sään par­kou­rin rin­nal­la tähän päi­vään asti. Kamp­pai­lu­la­jeis­ta voi löy­tää pal­jon yhtä­läi­syyk­siä par­kou­rin kans­sa, min­kä takia par­kour alun alkaen vie­hät­ti Ilano.

Oma keho ainoa­na liik­ku­mi­sen väli­nee­nä, jat­ku­va itsen­sä haas­ta­mi­nen ja kehi­tyk­sen seu­raa­mi­nen, sekä tie­tyn­lai­nen alt­ruis­ti­nen filo­so­fia ja perik­sian­ta­mat­to­muus ovat molem­mis­sa aiheis­sa läs­nä vah­vas­ti. Nyky­ään par­kou­rin ja kamp­pai­lu­la­jien lisäk­si Ila­no käy mel­ko sään­nöl­li­ses­ti kun­to­sa­lil­la ja uimas­sa. Näi­den lii­kun­ta­har­ras­tus­ten lisäk­si hän on aina ollut kiin­nos­tu­nut musii­kis­ta ja videopeleistä.

Ossi Ila­no on myös näy­tel­lyt työs­ken­nel­les­sään Akse­li Klon­kil­la. Hän pää­tyi työ­har­joit­te­luun armei­jan jäl­keen vuon­na 2007, jos­sa hän toi­mi lavas­ta­jan sekä nuken­te­ki­jän apu­lai­se­na ja tek­nik­ko­na. Pian kui­ten­kin Akse­li Klon­kil­la aloit­ta­mi­sen jäl­keen teat­te­rin­joh­ta­ja hou­kut­te­li hänet kokei­le­maan näyt­te­le­mis­tä erääs­sä nuo­ril­le ja aikui­sil­le suun­na­tus­sa näy­tel­mäs­sä. Ensi­kos­ke­tus laval­la esiin­ty­mi­seen oli jän­nit­tä­vää ja haus­kaa, mut­ta hän miet­ti, että onko tämä hän­tä var­ten. Lopul­ta hän pää­tyi kui­ten­kin näyt­te­le­mään lukui­sis­sa nuk­ke- ja väli­ne­teat­te­ri­pro­duk­tiois­sa, Kult­tuu­ri­ta­lo Val­veel­la pide­tyis­sä kotie­si­tyk­sis­sä, sekä teke­mään keik­ko­ja pit­kin poi­kin Suo­mea ja hie­man ulkomaillakin.

Vuon­na 2013 Ila­no päät­ti yhdes­sä Oulun­sa­lon par­kour-ydin­po­ru­kan kans­sa perus­taa yhdis­tyk­sen (Oulun Par­kour-seu­ra ry), jon­ka tavoit­tee­na oli­si tar­jo­ta ohjat­tu­ja par­kour-har­joi­tuk­sia kai­ke­ni­käi­sil­le. He pää­si­vät aloit­ta­maan syk­syl­lä 2013 kol­men ohjaa­jan voi­min. He piti­vät Meri­kos­ken kou­lun lii­kun­ta­sa­lis­sa lau­an­tai­sin kol­me lap­sil­le suun­nat­tua par­kour-har­joit­te­lu­ryh­mää. Hei­dän toi­min­tan­sa kerä­si muka­vas­ti suo­sio­ta ja kysyn­tä kasvoi.

Pian kysyn­tä kas­voi ja har­joi­tuk­sia alkoi olla usei­ta vii­kos­sa niin, että he tar­vit­si­vat jo lisää ohjaa­jia. Vuon­na 2015 Oulun Par­kour-seu­ran toi­min­ta oli niin vah­val­la poh­jal­la, että he päät­ti­vät raken­taa Ouluun ensim­mäi­sen par­kour-salin­sa. Tuol­loin seu­ran toi­min­ta oli kas­va­nut niin pal­jon, että Ila­no päät­ti lopet­taa työn­sä Teat­te­ri Akse­li Klon­kil­la ja ryh­tyä täys­päi­väi­sek­si parkour-ammattilaiseksi.

Vuon­na 2017 hän aloit­ti lii­kun­ta­neu­vo­jan opin­not Vir­pi­nie­men lii­kun­tao­pis­tol­la kehit­tääk­seen ammat­ti­tai­to­aan par­kour-ohjaa­ja­na. Opin­not suo­ri­tet­tiin oppi­so­pi­mus­opis­ke­lu­na, jol­loin hän sai jat­kaa töi­tään Oulun Par­kour-seu­ral­la ja käy­dä lähio­pe­tus­tun­neil­la lii­kun­tao­pis­tol­la. Hän val­mis­tui lii­kun­ta­neu­vo­jak­si vuon­na 2019. Paras­ta par­kou­rin ohjaa­mi­ses­sa on näh­dä se sama innos­tus ja palo nuor­ten ja vart­tu­neem­pien­kin har­ras­ta­jien sil­mis­sä, min­kä takia hän itse aikoi­naan innos­tui täs­tä lajista.

Ila­no aikoo vie­lä opis­kel­la, mut­ta ei ole vie­lä itse­kään tie­dä mitä. Se sel­vi­ää toi­vot­ta­vas­ti pian. Täl­lä het­kel­lä seu­ran aset­ta­ma työ- ja ohjaus­taak­ka on sen ver­ran ras­kas­ta, ettei opis­ke­lu­jen aloit­ta­mi­nen ihan heti kan­na­ta. Ila­nos­ta oli­si siis hie­noa opis­kel­la vie­lä joku ammat­ti, jol­le työ­mark­ki­noil­ta riit­täi­si töi­tä. Tai sit­ten vain jotain luo­vaa työ­tä ja tai­tei­lua. Se ei ole var­min elan­non läh­de, mut­ta tuli­si sydämestä.

Ila­no toi­voo, että hei­dän perus­ta­man­sa yhdis­tys sai­si jat­kos­sa­kin kan­na­tus­ta ja, että innok­kai­ta har­ras­ta­jia riittäisi.

– Toi­von, että Oulun par­kour-seu­ra ja par­kour laji­na säi­lyt­täi­si suo­sion­sa. Toi­von, että seu­ral­la riit­tää innok­kai­ta uusia ohjaa­jia jaka­maan kans­sa­ni työn taak­kaa. Toi­von, että tule­vai­suu­des­sa voi­sin jät­täy­tyä ohjaa­mi­ses­ta hie­man taka-alal­le ja kes­kit­tyä mui­hin aihei­siin elä­mäs­sä. Laji­tai­don suh­teen haluan yllä­pi­tää ole­mas­sa ole­vaa tai­toa, sekä fyy­sis­tä kyvyk­kyyt­tä nau­tis­kel­len näi­den ohel­la pie­nis­tä saa­vu­tuk­sis­ta ja virs­tan­pyl­väis­tä. Oli­si hie­noa pys­tyä teke­mään vie­lä vaik­ka 20 vuo­den pääs­tä jos­sain mää­rin saman­lais­ta lii­ket­tä kuin nyt.

Tea Kan­ni­nen, Iida Jokelainen

Jut­tu jul­kais­taan osa­na Ran­ta­poh­jan ja alu­een kou­lu­jen välis­tä yhteistyötä.