Noi­tuus lop­pui Iis­sä 1560-luvulla

Lute­ri­lai­sen uskon­puh­dis­tuk­sen aika mer­kit­si Iis­sä­kin 1500-luvun lopul­la kato­li­seen aikaan näh­den sel­vää muu­tos­ta kir­kon suh­tau­tu­mi­ses­sa noi­tuu­teen ja taikauskoon.

Eri­tyi­ses­ti kirk­ko­her­ra Lau­ri Matin­poi­ka Rau­man­nus ryh­tyi, tul­tu­aan 1563 Iin kirk­ko­her­rak­si anka­riin toi­miin noi­tuut­ta vas­taan. Tul­tu­aan Iin kirk­ko­her­rak­si hän välit­tö­mäs­ti haas­toi vuo­den 1564 tal­vi­kä­rä­jil­le talol­li­sen Olli Rui­kan ja tämän vai­mon vas­taa­maan noituudesta,

Pää­tös oli se, että hei­dät mes­ta­taan. Tuo­mi­tuil­la oli­si hyvin ollut varaa lunas­taa itsen­sä vapaik­si suu­ril­la­kin sakoil­la, mikä oli ylei­nen käy­tän­tö jopa mur­his­ta, mut­ta oikeus ei sitä sal­li­nut. On sel­vää, että nime­no­maan kirk­ko­her­ra piti huo­len, että mes­taus pan­tiin täytäntöön.

Tuo­mio­kir­jaan kir­jat­tiin pait­si mes­taus, myös se, että hei­dän irtai­mis­tos­taan perit­tiin kruu­nul­le kak­si kol­man­nes­ta ja lisäk­si tuo­ma­rin kol­man­nes. Olli Rui­kan jäl­keen­sä jät­tä­män irtai­mis­ton arvo nousi noin 466 mark­kaan, jota enem­pää eivät Tor­nion rik­kaat pirk­ka­lai­set­kaan omis­ta­neet. Myös kirk­ko­her­ran omai­suus jäi var­mas­ti vain mur­to-osaan tästä.

Saat­taa hyvin olla, että Olli Ruik­ka oli suu­ren omai­suu­ten­sa ansain­nut noi­ta­tai­doil­laan, joi­hin hän oli hake­nut ope­tus­ta saa­me­lai­sil­ta Lapis­ta. Täl­lai­nen mes­ta­ri­noi­ta pitä­jäs­sä aset­ti epäi­le­mät­tä myös kirk­ko­her­ran arvo­val­lan vaa­ka­lau­dal­le, puhu­mat­ta­kaan, että toi­min­ta oli jyr­käs­sä ris­ti­rii­das­sa Raa­ma­tun ope­tuk­sen ja käs­ky­jen kans­sa. Tämän vuok­si kirk­ko­her­ra Rau­man­nus eli­mi­noi suur­noi­dan heti tul­tu­aan Iihin.

Olli Rui­kan ja hänen noi­ta­vai­mon­sa mes­taa­mi­nen Iis­sä oli ensim­mäi­nen suu­ri isku Poh­jois-Poh­jan­maal­la var­si­nais­ten mah­ti­noi­tien kukis­ta­mi­sek­si ja kir­kon arvo­val­lan lisäämiseksi.

Jou­ko Vah­to­la, Kiiminki