Muis­to­kir­joi­tus: Aura Tii­ron muistolle

Aura Maria Tii­ro 9.3.1935–12.8.2024.

Äitim­me Aura Maria Tii­ro o.s. Halo­nen (9.3.1935–12.8.2024) syn­tyi neli­lap­si­seen per­hee­seen Poh­jois-Iis­sä, Päk­ki­län­kan­kaal­la. Hän oli ahke­ra ja toi­me­lias jo lap­se­na. Kou­lu­to­dis­tus oli aina hyvä. Mar­ja­ko­rit täyt­tyi­vät mar­ja­reis­suil­la nopeasti.

Jo var­hain hän kävi kesä­töis­sä uitos­sa Iijo­ki­suun sort­tee­ril­la. Iin Hii­va­las­sa hän kävi Käsi­työ­kurs­sin, jol­la kan­gas­puis­sa syn­tyi­vät monet kau­niit kudon­nai­set. Tuo kurs­si on toden­nä­köi­ses­ti ollut äidil­le erään­lai­nen eri­kois­tu­mi­nen kaik­kiin nii­hin töi­hin, mitä hänen käsis­sään syn­tyi. Tai­pu­mus teh­dä monen­lais­ta ja näh­dä sie­lun­sa sil­min jo suun­ni­tel­les­saan kau­nis­ta ja tyylikästä.

Luo­vuus hänes­sä oli sisäsyntyistä.

Jo kuusi­tois­ta­vuo­ti­aa­na äiti rakas­tui kuusi vuot­ta itse­ään van­hem­paan Tii­ron Las­siin. Ja seu­raa­va­na vuon­na hei­dät vihit­tiin. Ensin per­he asui Poh­jois-Iin kou­lun vie­res­sä ollees­sa Paak­ka­rin talos­sa ja sit­ten Iin Ase­mal­la. Oma koti raken­tui vuon­na 1955 Iihin Tiirontörmälle.

Per­he kas­voi yksi­tois­ta­lap­si­sek­si suur­per­heek­si. Äiti hoi­ti lap­si­kat­ras­ta pää­osin yksin, sil­lä puo­li­son työ sil­ta- ja voi­ma­lai­tos­työ­mail­la vei vii­kok­si ker­ral­laan pois kotoa, ympä­ri Suomen.

Äiti oli hyvä kok­kaa­maan ja lei­po­maan. Kaik­kien per­heen­jä­sen­ten syn­ty­mä­päi­vät juh­lit­tiin aina, kau­nis täy­te­kak­ku kruu­na­si pik­ku­lei­pien ohel­la san­ka­rin päi­vän. Nimi­päi­viä­kin juh­lit­tiin, vähän mal­til­li­sem­min kui­ten­kin. Ei ollut mikään niin iha­naa kuin äidin lei­po­ma läm­min ries­ka­voi­lei­pä! Kun lap­si­kat­raas­ta osa oli jo maa­il­mal­la, ja äiti tyk­kä­si lei­po­mi­ses­ta, pyy­det­tiin hän­tä täy­te­kak­ku­ja lei­po­maan myös vie­rai­siin pöytiin.

Har­ras­tuk­set tuli­vat arkeen, kun nuo­rim­mat­kin lap­sis­ta alkoi­vat kou­lu­tien. Nyt oli äidil­lä aikaa ideoi­da ja toteut­taa käden­tai­to­jaan. Tosin monet mekot, puse­rot ja pai­dat syn­tyi­vät äidin tai­ta­vis­sa käsis­sä jo mei­dän pik­ku­lap­siar­jes­sa. Olim­me aina hyvin ja siis­tis­ti pue­tut. Neu­le­pui­kot suik­ki­vat äidin käsis­sä aina, kun ehti istah­ta­maan. Öisin­kin saat­toi Sin­ger suris­ta tai sukan­ku­ti­met kilistä.

Kan­gas­puis­sa syn­tyi pait­si mat­to­ja myös sei­nä­raa­nu­ja, kuva­ku­dok­sia ja ver­ho­ja. Kan­sa­lais­opis­tos­sa äiti kävi teke­mäs­sä meil­le tytöil­le ja itsel­leen kan­sal­lis­pu­vut. Hame­kan­kaat­kin pukui­hin syn­tyi­vät kangaspuissa.

Äiti oli hyvin sosi­aa­li­nen ja viih­tyi pori­na­pii­reis­sä. Maa-ja koti­ta­lous­nais­ten toi­min­nas­sa hän toi­mi mie­lel­lään. Vie­raan­va­rai­suus oli kodin hen­ki. Kah­vi­pan­nu pan­tiin heti tulel­le, kun vie­ras astui sisään. Sanoim­me­kin, että äidil­lä on aina baa­ri auki.

Isän sai­ras­taes­sa äiti oli hänen tuke­naan. Yhdes­sä he vei­vät tie­tä elä­män iltaa koh­ti. Me lap­set autoim­me tar­peen mukaan. Kun sit­ten äiti jäi les­kek­si, alkoi hän ajan­ku­luk­si neu­lo­maan vil­la­suk­kia ja ‑tos­su­ja. Nii­tä hän antoi ystä­vil­le ja tutuil­le, sekä avus­tuk­se­na van­huk­sil­le ja vähä­va­rai­sil­le. Neu­lo­mi­nen piti lopet­taa, kun kun­to ei enää sitä sal­li­nut. Kos­kaan äiti ei ollut ennen ehti­nyt luke­maan. Nyt oli tilan­ne sel­lai­nen, ettei muu­ta päi­vien täy­tet­tä kek­sit­ty. Oli iha­na näh­dä, kuin­ka hän naut­ti lukemisesta!

Äiti opet­ti mei­tä rak­kau­del­la, esi­mer­kil­lä ja ras­kaas­ta arjes­ta sel­viä­mäl­lä. Koim­me aina, että olem­me koto­na tär­kei­tä. Saim­me kas­vaa tur­val­li­ses­sa kodis­sa, kan­taen vas­tuun toi­sis­tam­me ja sit­tem­min omis­ta per­heis­täm­me. Äidin ja isän kes­ki­näi­nen rak­kaus välit­tyi meil­le lapsille.

Saim­me olla äidin vie­rel­lä, kun hän jo väsy­nee­nä nuk­kui ikiu­neen. Äiti pää­si isän luo, jota hän niin kovas­ti ikä­vöi. Suu­res­sa surus­sa tukeu­dum­me toi­siim­me, ätiä ikui­ses­ti kai­kes­ta kiittäen.

Lap­set, las­ten­lap­set, las­ten­las­ten­lap­set, muut perheenjäsenet