Iin kunnanhallitus hyväksyi maanantaisessa kokouksessaan yhdyskuntalautakunnan antamat vastaukset liittyen Matonpesupaikan perustamiseen ja Jakkukylän Siltakahvilan alueen kehittämiseen tehtyihin valtuustoaloitteisiin.
Ii Vasemmiston valtuustoryhmä jätti syyskuussa valtuustoaloitteen, jossa esitettiin matonpesupaikan perustamista kotitalouksien käyttöön. Aloite eteni yhdyskuntalautakuntaan, joka totesi vastauksessaan, että matonpesupaikan hoitaminen kunnan toimintana aiheuttaa kunnalle kustannuksia, joita ei ole budjetoitu ensi vuoden talousarviossa. Rakentamisen kustannusten arvellaan kohoavan reiluun 20 000 euroon, jonka lisäksi tulee ylläpitokustannuksia muun muassa jätevesimaksuista, sähköistä ja kunnossapidosta. Vastauksessa todetaan, että matonpesupaikan ylläpitäminen ei kuulu kunnan lakisääteisiin velvoitteisiin ja yhdyskuntalautakunta suosittelee pesupaikan tekemistä yhdistysten yhteistyöllä. Iin kunta on valmis auttamaan yhdistyksiä avustushakemuksen tekemisessä ja voi mahdollisesti osoittaa paikan matonpesupaikan järjestämiselle. Yhdistyksen tai yhdistysten tulee kuitenkin itse huolehtia alueen kunnossapidosta.
Iin Keskustan valtuustoryhmä jättämässä valtuustoaloitteessa esitettiin Jakkukylän Siltakahvilan alueen kehittämistä. Aloitteessa todettiin, että Siltakahvila tulisi sähköistää ja kahvilan yhteyteen tarvittaisiin lisää istumapaikkoja sekä alueelle tarvittaisiin katos. Aloite eteni yhdyskuntalautakunnan käsittelyyn, joka lausui kunnanhallitukselle ja ‑valtuustolle, että sähköistämisen osalta Iin kunta selvittää mahdollisuutta sähkön saamiseksi Jakkukylän koulusta, jottei erillistä sähköliittymää tarvita. Sähköistäminen nähtiin välttämättömänä kioskin turvallisuuden kannalta.
Muiden korjaustoimenpiteiden osalta yhdyskuntalautakunta vastasi, että kunnan tulee toimia tasapuolisesti kaikkia kohtaan eikä yksittäisen kioskin kehittämisen rahoittaminen julkisilla varoilla ole tasapuolista muita kesäkahviloita kohtaan. Lisäksi vastauksessa todetaan, että kuntalain mukaan kunta ei saa toimia kilpailuilla markkinoilla ja siellä toimiessaan on hinnoittelun tapahduttava markkinaperusteisesti. Yhdyskuntalautakunta suosittelee Jakkukylän kyläyhdistykselle, että se hakisi avustusta esimerkiksi Leader-rahoituksesta. Iin kunnalta on mahdollista saada apua hakemuksen laatimiseen. Iin kunta on myös myöntänyt haettaessa samankaltaisille projekteille puskurilainaa hyväksyttyä rahoituspäätöstä vastaan, jotta projekti on mahdollista saada käyntiin mahdollisimman nopeasti.