Suomen Majakkaseura rantautuu torstaina ensi kertaa Iihin. Seura esittää Iin Nätteporin auditoriossa kaksi dokumenttielokuvaansa majakoista ja pitää esityksen pohjoisen merimerkeistä. Yhteistyössä Iin kirjaston kanssa järjestettävään tilaisuuteen on vapaa pääsy.
Seuran kiertue on vuosien varrella vieraillut yli sadalla paikkakunnalla, ja nyt Ii pääsee joukkoon. Nyt erityisenä syynä on Majakkaseuran seuraava kirjahanke, joka käsittelee Perämeren merimerkkejä, luotseja ja haaksirikkoja.
– Ii on kirjamme kannalta tärkeää seutua. Jokisuulta harjoitettiin merenkulkua jo hyvin varhain, ja Nybyn lasiruukki toi liikennettä myöhemminkin. Lisäksi Ulkokrunniin kirjassa palataan monta kertaa, kertoo kirjatyöryhmän vetäjä ja kiertuevastaava Pekka Väisänen.
Väisäsen mukaan iiläiset halutaankin vetää mukaan kirjan “joukkoihin” nyt samalla tavalla kuin on tehty jo usealla paikkakunnalla.
– Kirjasta tulee ainutlaatuisten lähteidensä takia aarreaitta myös iiläisille. Käymme nyt arkistoja läpi tiheallä kammalla, ja monia mielenkiintoisia uusia tai unohtuneita yksityiskohtia nousee esiin, lupaa Väisänen. Myös kirjan kartta-aineisto tulee olemaan hänen mukaansa omaa luokkaansa.
Nätteporissa kuultava Väisäsen oma esitys “500 vuotta merimerkkejä pohjoisessa” liittyykin suoraan tulevaan kirjaan.
Nätteporissa torstaina kello 13 alkavan tapahtuman elokuvista ensimmäinen, Matkani majakalle, kertoo majakkaharrastajien matkoista sekä talkootöihin kotimaan majakoille että pidemmistä matkoista Euroopan tunnetuimmille majakoille Ranskaan ja Irlantiin.
Toinen elokuva, Hän kuvasi majakat, kertoo kolme vuorokautta kestäneestä vauhdikkaasta venematkasta Pohjanmaan majakoille Kristiinankaupungista pohjoiseen. Siinä seurataan valokuvaaja Ann-Britt Padan kuvausmatkaa seudun kauniille majakkasaarille.
Nätteporin tilaisuus kestää runsaat kaksi tuntia. Tilaisuuteen on vapaa pääsy. Tilaisuudessa on maskisuositus. Majakkaseura myy myyjäiset tilaisuuden aikana myyjäisissä seuran tuotteita.