Loru­ja ja leik­ke­jä aiem­mil­ta vuosikymmeniltä

Haas­tat­te­lin mum­moa­ni sekä ystä­vä­ni iso­van­hem­paa hei­dän lap­suus­ajois­taan. He muis­te­li­vat, loru­ja, sanan­las­ku­ja sekä leik­ke­jä ja pele­jä, joi­ta lap­suu­des­saan ovat leikkineet.

Ystä­vä­ni iso­van­hem­pi muis­taa lap­suu­des­taan seu­raa­via sanan­las­ku­ja tai loru­ja: “Ahke­ruus on ilom­me.” “Ken moit­tii kesän kuu­muut­ta, ei muis­ta tal­ven kyl­myyt­tä. Ken moit­tii tal­ven kyl­myyt­tä, ei muis­ta kesän kuu­muut­ta.” “Ilta aamua vii­saam­pi.” “Nuo­ruus ja hul­luus, van­huus ja vii­saus.” “Parem­pi vaak­sa vää­rään, kuin suo­ra vaa­raan.” “Kyl­lä luo­ja ilman­sa paran­taa, kun ihmi­set pahat tapan­sa.” “Ilo kas­vot kau­nis­taa.” “Niin met­sä vas­taa, kuin sil­le huu­de­taan.” “Len­nä, len­nä lep­pä­kert­tu ison kiven juu­reen. Siel­lä on sun isäs, äitis keit­tä sul­le puu­roo.” “Nuku, nuku nur­mi­lin­tu. Väsy, väsy väs­tä­räk­ki. Tee pesä­si pel­lol­le, kal­liol­le kar­ta­no­si.” “Muis­ta sil­loin minua, kun kirp­pu puree sinua.”

Mum­mon muis­ta­mia loru­ja: “Maa­la­ri maa­la­si taloa, sinis­tä ja punais­ta, illan tul­len sanoi hän, nyt mä läh­den pois. Yks, kaks, pelis­tä pois.” “Ome­na oo, ompom­poo, pilaks, palaks, pelis­tä pois.”

“Ent­ten tent­ten, tee­li­ka ment­ten. His­sun kis­sun vaa­pu­la vis­sun. Eelin kee­lin klot. Vii­pu­la vaa­pu­la vot. Eskon saun pium paum, nyt sä läh­det täs­tä pelis­tä pois. Pium paum pelis­tä pois.”

Edel­lä mai­ni­tuil­la loruil­la pää­tet­tiin esi­mer­kik­si hip­pa­lei­keis­sä, kuka oli ensim­mäi­se­nä hippa.

“Tuu tuu tupak­ka­rul­la, mis­täs tie­sit tän­ne tul­la? Tulin pit­kin turun­tie­tä, hämä­läis­ten här­kä­tie­tä, Kar­ja­lai­sen kar­ja­tie­tä. Mis­täs tun­sit mei­dän por­tin? Näin tei­dän uuden por­tin: haka alla, pyö­rä pääl­lä, kar­hun tal­ja por­tin päällä.”

Yllä ole­van Tuu, tuu tupak­ka­rul­la-lau­lun mum­mo­ni lau­loi iltai­sin minul­le olles­sa­ni pieni.

“Satu meni sau­naan, pis­ti lau­kun nau­laan. Satu tuli sau­nas­ta, otti lau­kun naulasta.”

Tätä Satu-lau­lua lau­loim­me itse­kin pal­jon eska­ris­sa ja päi­vä­ko­dis­sa. Mus­ka­ris­sa ja ala-asteel­la lau­lua har­joi­tel­tiin soit­ta­maan eri soit­ti­mil­la, kos­ka se on help­po ja yksinkertainen.

“Körö körö kirk­koon, papin muo­rin penk­kiin, rus­keal­la ruu­nal­la, val­keal­la var­sal­la, kir­ja­val­la kis­sal­la, koli­pääl­lä koi­ral­la, lauh­ki­pääl­lä lam­paal­la, päkä­pääl­lä päs­sil­lä, hup­sis, kup­sis huiiii.”

Edel­lä mai­nit­tua lau­lu­leik­kiä lei­kim­me itse­kin kave­ri­ni kans­sa eskarissa.

Hyp­pu­na­ru­leik­ki. Hyp­py­na­run pyö­rit­tä­jät luet­te­le­vat aak­ko­sia hyp­py­jen tah­dis­sa. Kun hyp­pää­jäl­le tulee vir­he, pyö­rit­tä­jät kek­si­vät sil­lä kir­jai­mel­la alka­van nimen, jon­ka koh­dal­la naru pysäh­tyi (tytöl­le pojan nimi, pojal­le tytön nimi). Jat­ke­taan hyp­pi­mis­tä ja pyö­rit­tä­jät lausu­vat samal­la lorua: “Pap­pi se pyö­rit­ti ken­gän­nau­haa (esim.) Lau­ra se hyp­pä­si (esim.) Pekan kau­laan. Ei, juu, ei, juu…” Mikä­li hyp­pää­jä mokaa “ei” koh­dal­la, se ei ole tot­ta, että Lau­ra hyp­pä­si Pekan kau­laan. Mikä­li hyp­pää­jä mokaa “juu” koh­dal­la, se on totta.

Kym­me­nen tik­kua lau­dal­la. Leik­ki läh­ti käyn­tiin niin että ison kiven pääl­le lai­tet­tiin iso lau­ta ja sii­hen kym­me­nen tik­kua. Jou­kos­ta valit­tiin yksi etsi­jä. Kun etsi­vä oli valit­tu, meni­vät kaik­ki lau­dan vie­reen ja joku pot­kai­si lau­taa niin että tikut len­si­vät leväl­leen. Etsi­jä jäi kerää­mään tik­ku­ja, kun muut juok­si­vat piiloon.

Kun tikut oli kerät­ty takai­sin lau­dal­le, niin etsi­jä läh­ti etsi­mään pii­lon men­nei­tä. Jos hän näki jon­kun, hän huusi sen nimen ja hän jou­tui tul­la pii­los­ta pois. Hänet kui­ten­kin voi­tiin vie­lä pelas­taa. Jos joku ker­keäi­si pot­kais­ta tikut uudel­leen leväl­leen, niin kaik­ki jää­neet­kin pää­si­vät uudes­taan peliin mukaan. Leik­ki lop­puu, kun etsi­jä on löy­tä­nyt kaik­ki eikä kukaan ole keren­nyt enää pelastaa.

Purk­ki. Purk­ki toi­mii samoin kuin kym­me­nen tik­kua lau­dal­la mut­ta vain pur­kil­la. Eli purk­ki ase­te­taan kes­kel­le pihaa. Vali­taan etsi­jä. Joku pii­loon meni­jöis­tä pot­kai­see pur­kin kau­as, ja kaik­ki juok­se­vat pii­loon pait­si etsi­jät. Etsi­jä hakee pur­kin ja lait­taa sen takai­sin kes­kel­le pihaa samaan paik­kaan, kun aikai­sem­min. Kun purk­ki on pai­kal­laan niin etsi­jä alkaa etsiä pii­los­sa ole­via ja kun löy­tää niin huu­taa hei­dän nimen­sä ja purk­ki. Esi­mer­kik­si ’’Vil­le Purk­ki’’ Täs­sä vai­hees­sa Vil­len täy­tyy tul­la pur­kin vie­reen ja taas joku voi pelas­taa Vil­len ja tul­la pot­kai­se­maan pur­kin niin että etsi­jä läh­tee uudel­leen hake­maan sitä. Täs­sä vai­hees­sa taas kaik­ki jää­neet pää­se­vät takai­si pii­loon. Tämä­kin leik­ki lop­puu, kun etsi­jä on löy­tä­nyt kaik­ki pii­los­ta ilman pelastuksia.

Lisäk­si mum­mu­ni ja hänen sisa­ruk­sen­sa pela­si­vat peli­kor­teil­la Tup­pi-peliä sekä Afri­kan tähteä.

Eli­na Millakangas

Jut­tu jul­kais­taan osa­na Ran­ta­poh­jan ja alu­een kou­lu­jen yhteistyötä.