Kir­joit­ta­ja­pii­rin juh­la­näyt­te­ly avau­tui Nätteporissa

Juhlanäyttely esittelee 25 Pohjois-Pohjanmaan kirjoittajapiirin jäsentä. Avajaistapahtumaan osallistuneiden kirjoittajien lisäksi esillä ovat muun muassa haukiputaalaiset Pirkko Jurvelin ja Vieno Myllylä. Tekstitaulujen lisäksi näyttelyssä on esillä kirjoittajien teoksia sekä kirjoittajapiirin 30-vuotisjuhlakirja Luovuuden lähteillä.Juhlanäyttely esittelee 25 Pohjois-Pohjanmaan kirjoittajapiirin jäsentä. Avajaistapahtumaan osallistuneiden kirjoittajien lisäksi esillä ovat muun muassa haukiputaalaiset Pirkko Jurvelin ja Vieno Myllylä. Tekstitaulujen lisäksi näyttelyssä on esillä kirjoittajien teoksia sekä kirjoittajapiirin 30-vuotisjuhlakirja Luovuuden lähteillä.

– Kir­joit­ta­mi­nen alkaa sii­tä, että on jotain sanot­ta­vaa. Sit­ten syn­tyy tari­noi­ta ja kon­tak­te­ja, jot­ka leviä­vät ja monin­ker­tais­tu­vat, ja toi­min­ta myös yhdis­tää ihmi­siä. On jokin yhtei­nen asia, joka halu­taan tuo­da jul­ki, mut­ta samal­la myös oma asia, joka tuo­daan ulos itses­tä, kuvai­li kir­joit­ta­mis­ta Iin kir­jas­ton­hoi­ta­ja Kari Bloms­ter ter­veh­dyk­ses­sään Poh­jois-Poh­jan­maan kir­joit­ta­ja­pii­rin jäsenille.

Bloms­ter puhui Nät­te­po­rin aulaan maa­nan­tai­na ava­tun Poh­jois-Poh­jan­maan kir­joit­ta­ja­pii­rin 30-vuo­tis­juh­la­näyt­te­lyn “Luo­vuus on meis­sä kai­kis­sa” ava­jai­sis­sa tode­ten samal­la hen­ki­sen har­ras­tuk­sen paran­ta­van elämänlaatua.

– Tän­ne on nyt saa­tu näky­vil­le nii­tä hedel­miä, joi­ta te kir­joit­ta­jat olet­te har­ras­tuk­ses­tan­ne saa­neet, hän ilmaisi.

Näyt­te­lys­sä esi­tel­lään teks­ti­ju­lis­tein 25 kir­joit­ta­jaa, joil­ta on vii­meis­ten vii­den vuo­den aika­na ilmes­ty­nyt yhteen­sä tois­ta­kym­men­tä teos­ta. Lisäk­si näyt­te­ly­ti­lan vit­rii­neis­sä on esil­lä osa kir­joit­ta­jien jul­kai­se­mis­ta teoksista. 

– Näyt­te­lyn tau­lut on teh­ty heis­tä, jot­ka vapaa­eh­toi­ses­ti nii­den tekoon sil­loin suos­tui­vat. Jäse­niä yhdis­tyk­ses­sä on pal­jon enem­män, valot­ti kir­joit­ta­ja­pii­rin puheen­joh­ta­ja Kirs­ti Oja­la näyt­te­lyn taustaa.

Kir­jas­to­jen hän tote­si ole­van kir­joit­ta­jil­le rak­kai­ta ystä­viä, ja näyt­te­ly­kin, joka on nyt esil­lä kuu­det­ta ker­taa, on aina pys­ty­tet­ty kir­jas­toi­hin. Oja­lan mukaan Poh­jois-Poh­jan­maan kir­joit­ta­ja­pii­riin kuu­luu jäse­niä ympä­ri koko toi­min­ta-aluet­ta, mut­ta eni­ten toi­mi­joi­ta on Oulun seu­dul­la. Pii­ri jär­jes­tää jäse­nil­leen jäse­nil­to­ja ja mui­ta tapaa­mi­sia sekä koulutuksia.

– Autam­me myös jul­kai­si­jan etsi­mi­ses­sä, ilmoit­te­lus­sa ja mes­su­pöy­tien vuo­krauk­ses­sa resurs­siem­me puit­teis­sa. Kir­joit­ta­jat kyl­lä ovat itse­kin var­sin aktii­vi­sia myyn­ti­ka­na­via teok­sil­le hank­ki­maan, Oja­la totesi.

Omis­ta kir­jois­taan ja kir­joit­ta­mi­ses­taan oli­vat Iis­sä ker­to­mas­sa Mir­ja Aat­sin­ki Kii­min­gis­tä, Tais­to Tam­me­la Hau­ki­pu­taal­ta ja Tuu­la Väy­ry­nen Kem­pe­lees­tä. Tais­to Tam­me­la esit­te­li tuo­rein­ta teos­taan Säy­nä­jä­jär­ven mys­tee­ri, joka on fik­tii­vi­nen romaa­ni. Aiem­min hänel­tä on ilmes­ty­nyt doku­men­taa­ri­sem­pia teks­te­jä sekä runo­ja. Tuu­la Väy­ry­nen puo­les­taan on tal­len­ta­nut pai­kal­lis­his­to­ri­aa Kai­nuun seu­dul­ta sekä Poh­jan­maal­ta ja Mir­ja Aat­sin­ki kir­joit­ta­nut nel­jä romaa­nia. Aat­sin­gin kir­jois­sa hen­ki­löt ja hei­tä koh­taa­vat tapah­tu­mat ovat fik­tio­ta, mut­ta ajan­ku­va ja ympä­röi­vä maa­il­ma perus­tuu todel­li­siin tapah­tu­miin. Kir­joit­ta­ja tun­nus­taa­kin tar­kis­ta­van­sa fak­tat aina äärim­mäi­sen tarkasti.

– Kir­jo­je­ni tapah­tu­mat sijoit­tu­vat pal­jol­ti sotien aikaan sekä nii­tä seu­ran­nee­seen jäl­leen­ra­ken­ta­mi­sen aikaan sekä vähän kau­em­mak­si­kin men­nei­syy­teen. Aitoi­hin tapah­tu­miin liit­ty­vien fak­to­jen on mie­les­tä­ni olta­va ehdot­to­mas­ti oikein, vaik­ka nii­den tar­kis­ta­mi­seen menee­kin hir­veäs­ti aikaa. Jos fak­tat ovat vää­rin, alkaa luki­ja koh­ta epäil­lä koko kir­jaa, Aat­sin­ki mieltää.

Esi­kois­teos­ta “Asun­to kou­lun ylä­ker­ras­sa” lukuun otta­mat­ta Aat­sin­gin teos­ten hen­ki­lö­hah­moil­la ei ole esi­ku­vaa todel­li­suu­des­sa. Kaik­kien kir­jo­jen tapah­tu­mat sijoit­tu­vat pie­niin kyläyhteisöihin.

– Se joh­tuu sii­tä, että minun on itse help­po samais­tua pie­nen kylän ihmi­siin ja elä­mään sekä sii­hen, kuin­ka he haluai­si­vat elää, ja miten sit­ten jou­tu­vat val­lit­se­vis­sa olo­suh­teis­sa elämään.

Aat­sin­gin tuo­rein teos “Kau­ka­na omat ran­nat” on ilmes­ty­nyt noin kuu­kausi sit­ten, eikä sitä teki­jän­sä mukaan ole vie­lä ehdit­ty oikein jul­kis­taa­kaan. Kir­joit­ta­ja on itse­kin vie­lä täy­sin kiin­ni kir­jan hen­ki­löis­sä. Hän tun­nus­taa­kin, että hänel­tä yleen­sä­kin kuluu pit­kä aika ennen kuin hän pys­tyy jät­tä­mään edel­li­sen kir­jan hen­ki­löt taak­seen ja ryh­tyä suun­nit­te­le­maan jotain uutta. 

– Jokai­sen kir­ja­ni lopun kui­ten­kin teen siten, että jokai­sen hen­ki­lön elä­mäs­sä näkyy valoa. En halua jää­dä itse enkä jät­tää luki­jaa­kaan sel­lai­seen tun­tee­seen, ettei jon­kun hen­ki­lön elä­mäs­tä tule yhtään mitään.

Luo­vuus on meis­sä kai­kis­sa ‑juh­la­näyt­te­ly on esil­lä Nät­te­po­rin näyt­te­ly­ti­las­sa 30.10.asti.