Illinkoskea kunnostetaan tämän kesän aikana ruoppaamalla jokirantaa ja rakentamalla pohjapato. Lohikaloille rakennetaan kutualuetta ja muotoillaan luonnonmukainen kalatie. Rannan heinikot ja kivet jäävät vedenpinnan noustessa veden alle.
Iin kunnan ja Iijoen vanhan uoman neuvottelukunnan edustajat kertoivat Illinkosken ja ranta-alueen maisematöistä viime viikolla yleisötilaisuudessa. Yleisössä herätti keskustelua kaksi rantaan suunniteltua nuotiopaikkaa niiden käytön mahdollisesti aiheuttamien ääni- ja järjestyshäiriöiden vuoksi. Myös rantapolun paikkaa pohdittiin.
Tilaisuudessa saatua palautetta hyödynnetään mahdollisuuksien mukaan alueen kehittämistä suunniteltaessa.