Iin Järkkävisan jänkääjät palasivat parin viikon treenitauolta huurteisina, toki vain pakkasen jäliltä. Jälleen tehtiin jako kahteen ja pelattiin Itä-Länsi. Länsi tempaisi ensimmäisen pinnan Ii-aiheisesta urheilukysymyksestä. Kilkki ( ei anatomiaa) oli kaikille tuntematon olio eikä vuoden nimestäkään ollut tietoa. Itä tasoitti pelin Euroopan ydinvoimavaltioilla. Länsi tiesi Edu Kettusen nimen, mutta yleisimmät kirosanat olivat kuulemma kovan harjoittelun ansiosta paremmin idän suussa. Portugalin koronarokotusmyönteisyyden tiesivät molemmat eikä muslimien paastokausi tai elokuvakysymys tuottaneet harmia. Itä nykäisi ratkaisevan parin pinnan eron tietämällä kontaminaation merkityksen ja olematta sekoittamatta Victor Hugoa Emiel Zolaan. Vihje meni tasoihin
Länsi tasoitti pelin toisen jakson alussa tietämällä paremmin Suomen hirvieläimet ja arvaamalla oikein skonssin. Näistäpä ei ollut pitkään apua, kun itä vetäisi kolmosen Isis-jumalan veljellä. Politiikka ja urheilu sujuivat molemmilla hyvin ja tiedossa oli Barbadoksen ero Brittiläisimperiumista. Länsi tiesi paremmin Laatokan vesimäärän, lähes litran tarkkuudella. Jani Soinisen seura oli unehtunut molemmilta, mutta v. 1916 pääsiäiskapina ja döner-kebab toi kummallekin pinnoja. Länsi joutui tyytymään vihjekysymyksessä ykköseen idän kahta vastaan. Alwari Tuohitorvi ja Andy Williams kavensivat tilannetta lännen kannalta.
Itä-Länsi 37–32.
Lukijakysymys (vanha): ratifiointi tarkoittaa hyväksymistä (sopimus). Uusi: Mikä on Turkin valuutta?
TUTUSTU RANTAPOHJAN TILAUSTARJOUKSIIN TÄSTÄ.