Lions Club Iin 63. toimikausi on lopuillaan. Se on tulokseltaan ennätyksellinen ja samalla täynnä työtä ja toimintaa. Kauden ylivoimaisesti merkittävin saavutus oli kaksi ”Auta lasta — auta perhettä” ‑keräystä, jotka tuottivat yhteensä noin 8 000 euron edestä tavaraa. LC Ii on iloisesti yllättynyt iiläisten osoittamasta auttamishalusta, ja kiittää myös mukaan lähteneitä yrityksiä lahjoituksista.
Lahjoitukset käytetään täysmääräisenä avustuksiin, niistä ei vähennetä mitään kuluja, vaan jokainen klubilainen vastaa kuluista itse. Tämän lisäksi avustamiseen käytetään omalla työllä, kuten esimerkiksi aurausviittojen pystyttämisellä ja vaikkapa tehtyjen saunavihtojen myynnillä hankittuja varoja. Nämä kaikki yhteensä tuottivat kuluneella kaudella noin 30 000 euroa, ja Iin klubin avustuksiin käyttämä kokonaissumma on ylittänyt jo 550 000 euroa.
Avustuksia on kohdennettu jälleen eniten vaikeassa elämäntilanteessa oleville perheille. Lapsia ja nuoria on muistettu kaikille Iin kouluille annetuin stipendein ja avustamalla Mannerheimin Lastensuojeluliiton Iin osastoa. Vanhuksia ja vammaisia on myös huomioitu eri tavoin. Joululeivontatapahtuma oli Leijonakuoron kera Emmintuvalla ja Pohteen lakkauttamia Rantapohjan tilauksia laitoksiin on korvattu tilaamalla lehti klubin kustantamana.
Yhdistys hankki myös Ukrainassa koulutustyötä tekevälle Lion Defence –tiimille henkilöauton työssä liikkumiseen yhteistyökumppani Wetteri Oy: n avulla. Kausi ja vetovastuussa olevat vaihtuvat LC Iissä jälleen 1.7.