Iin Laulupelimannit on tehnyt uuden cd-levyn koronakevään 2021 aikana. Koronan lähes keskeytettyä talvikauden harjoittelun kappaleet harjoiteltiin osin nettiyhteydessä ja itsenäisesti kotona.
Kuin ruusu loistossaan ‑levyllä on kaksikymmentä kappaletta, joista kuusi on lauluja, loput soittokappaleita. Laulut ovat kansansävelmiä Suomesta ja maailmalta. Joukossa on myös pelimannien vetäjän ja mandolistin Unto Kukan ja haitaristin Esko Holapan sävellyksiä.
Useat soittokappaleet ovat peräisin 1800-luvun alussa muistiin merkitystä niin sanotusta Vepsän nuottikirjasta. Kirja löytyi vuonna 1948 Ylikiimingin Vepsän kylältä purettavan talon välikaton sammalien alta. Nykyisin kirjan alkuperäiset lehdet ovat Pohjois-Pohjanmaan museossa Oulussa. Tuosta nuottikirjasta on peräisin esimerkiksi 1800-luvun alkupuolelta peräisin oleva polska Hela Världen Polonaise
Viime vuonna Iin Laulupelimanneilta ilmestyi 50-vuotisjuhlalevy. Nyt ilmestynyt cd on yhtyeen kolmastoista äänilevy.