Iin kirk­ko­her­ran vaa­lien ehdok­kai­ta yhdis­tää tai­to koh­da­ta ihmi­nen ihmisenä

Iihin vali­taan uusi kirk­ko­her­ra syys­kuun vaa­leis­sa nykyi­sen kirk­ko­her­ran Tapa­ni Ruot­sa­lai­sen jää­des­sä eläkkeelle

Tutus­tu ehdok­kai­siin infon jälkeen!

Iin seu­ra­kun­nas­sa toi­mi­te­taan väli­tön kirk­ko­her­ran­vaa­li. Ehdok­kai­na ovat Kemin­maan kirk­ko­her­ra Ari Rau­ta­kos­ki ja Kar­ja­sil­lan kap­pa­lai­nen Ulla Mit­ru­nen. Molem­mat ehdok­kaat anta­vat vaa­li­näyt­teen­sä toi­mit­ta­mal­la päi­vä­ju­ma­lan­pal­ve­luk­sen Iin kir­kos­sa. Rau­ta­kos­ki pitää vaa­li­saar­nan 18.8. kel­lo 10 ja Mit­ru­nen 25.8. samaan kellonaikaan.

Vaa­li­päi­vä alkaa sun­nun­tai­na 8.9. kel­lo 11.15 Iin kir­kos­sa osoit­tees­sa Puis­to­tie 2 ja vaa­li päät­tyy kel­lo 18. Kirk­ko­her­ran­vaa­lien ennak­ko­ää­nes­tys jär­jes­te­tään 2.–6.9.2024 maa­nan­tais­ta per­jan­tai­hin joka päi­vä kel­lo 9–18 Iin kirk­ko­her­ran­vi­ras­tos­sa osoit­tees­sa Puis­to­tie 3. Lisäk­si ennak­koon voi äänestää:

2.–3.9. kel­lo 12–18 Kui­va­nie­men dia­ko­nia­tu­val­la (Rata­tie 2).

4.9. kel­lo 12–18 Oijär­ven kylä­kir­kol­la (Lam­min­pe­rän­tie 710).

5.9. tors­tai­na kel­lo 12–18 Väli-Olha­van seu­ra­kun­ta­ta­lol­la (Oijär­ven­tie 661).

6.9. per­jan­tai­na kel­lo 12–18 Jak­ku­ky­län kou­lul­la (Jakun­tie 85A).

6.9. kel­lo 16–19 Iin toril­la äänes­ty­sau­tos­sa (Kirk­ko­tie 2).

Äänioi­keu­tet­tu, jon­ka kyky liik­kua tai toi­mia on rajoit­tu­nut siten, ettei hän pää­se äänes­tys- tai ennak­ko­ää­nes­tys­pai­kal­le ilman koh­tuut­to­mia vai­keuk­sia, saa äänes­tää enna­kol­ta koto­naan ennak­ko­ää­nes­tys­vii­kon aika­na. Koti­ää­nes­tys­pyyn­tö tulee toi­mit­taa vaa­li­lau­ta­kun­nal­le kir­jal­li­ses­ti tai puhe­li­mi­ti­se kirk­ko­her­ran­vi­ras­toon vii­meis­tään 30.8. kel­lo 16 men­nes­sä. Koti­ää­nes­tyk­sen yhtey­des­sä myös omais­hoi­ta­ja voi antaa äänensä.

 

Rak­kaus ja oikeu­den­mu­kai­suus ohjaa­vat valintoja

“Sinä kel­paat ja kir­kon ovet ovat sep­po­sen seläl­lään kaikille”

Ulla Mit­ru­nen on vihit­ty kol­meen ker­taan kir­kon vir­kaan, kir­kon nuo­ri­so­työ­noh­jaa­jak­si, dia­ko­nik­si ja papik­si. Kir­kos­sa Mit­ru­nen on työs­ken­nel­lyt jo 17-vuo­ti­aas­ta läh­tien ja täl­lä het­kel­lä hän on Kar­ja­sil­lan seu­ra­kun­nan kap­pa­lai­nen. Ii on Mit­rusel­le hyvin tut­tu, sil­lä hän asui kun­nas­sa pit­kään ja hänen nyt jo aikui­set lap­set ovat kaik­ki syn­ty­neet ja kas­va­neet Iis­sä. Jee­suk­sen teot ovat aina olleet Mit­rusel­le ohjaa­va voi­ma ja hänel­le kaik­ki kuu­lu­vat samaan ihmi­syy­den ja rak­kau­den pii­riin. Kirk­ko­her­ran pai­kan tul­les­sa auki, Mit­ru­nen koki teh­tä­väk­seen hakea paikkaa.

– Kut­su­muk­se­ni on työs­ken­nel­lä Iin seu­ra­kun­nas­sa. Ja yli­pää­tään kes­kit­tyä sii­hen, että on me, ei hei­tä. Kris­tuk­sen vies­ti ei ole, että kat­sot­tai­siin olet­ko sinä sopi­va, riit­tää kun oltai­siin ihmi­siä toi­sil­lem­me, Mit­ru­nen kertoo.

Uran­sa Mit­ru­nen on aloit­ta­nut Iis­sä seu­ra­kun­nan vas­taa­va­na las­te­noh­jaa­ja­na. Sit­tem­min hän val­mis­tui dia­ko­nik­si ja sosio­no­mik­si ennen siir­ty­mis­tään Hau­ki­pu­taan seu­ra­kun­taan nuo­ri­so­työ­noh­jaa­jak­si. Lisäk­si hänel­lä on teo­lo­gian kan­di­daa­tin ja mais­te­rin pape­rit. Kajaa­nis­ta kotoi­sin ole­va Mit­ru­nen on koke­nut aina todel­la vah­vaa kut­su­mus­ta niin nuo­ri­so­työ­noh­jauk­seen kuin pap­peu­teen. Papik­si hän opis­ke­li työn ohes­sa ja papin työt hän aloit­ti 2012 Limingassa.

– Luo­ja hul­lus­taan huo­len pitää, Mit­ru­nen naurahtaa.

Vaik­ka nuo­ri­so­työ­noh­jaus on edel­leen tär­ke­ää Mit­rusel­le, val­vo­mi­nen ja lei­rit kävi­vät ras­kaik­si. Mit­ru­nen pai­not­taa, että hän ei suos­tu vähem­pään kuin täy­del­li­seen läs­nä­oloon ja se verot­taa niin hen­ki­ses­ti kuin psyykkisestikin.

– Lei­ri­ryh­mät Oulus­sa ovat iso­ja eikä resurs­se­ja ole tar­peek­si. Nuo­ril­la on samat kivut lei­ril­lä kuin kotonakin.

Mit­ru­nen päät­ti, että hän halusi olla se, joka koh­taa seu­ra­kun­nas­sa kai­ken ikäi­siä ja työs­ken­nel­lä eri­tyi­ses­ti sure­vien kans­sa. Työs­sään hän rakas­taa eri­tyi­ses­ti toi­mi­tuk­sia ja nii­tä hän on nyt saa tehdä.

– Eri­tyi­ses­ti surua käsi­tel­les­sä on tär­ke­ää, että minä voin kan­taa tois­ta hänen matkallaan.

Itse­ään Mit­ru­nen kuvaa maan­lä­hei­sek­si ihmi­sek­si ja ja sitä hän haluai­si vie­dä muka­naan Iihin. Hänen arvo­jaan ovat myös rak­kaus ja oikeu­den­mu­kai­suus, jot­ka ohjaa­vat myös hänen valintojaan.

– Minä rakas­tan ihmis­tä, jokai­nen ihmi­nen on Juma­lan eli rak­kau­den kuva. Sii­tä työ­ni aina läh­tee ja sii­hen se aina palaa. Pat­riar­kaa­li­nen val­ta­kausi ja hil­jai­suus val­lan­käyt­tö­nä ovat asioi­ta, jot­ka tun­nis­tan ja tun­nus­tan kir­kos­sam­me. En suos­tu yllä­pi­tä­mään tätä val­taa ja val­lan­käyt­töä. Kans­sa­ni sei­nät ovat lasia.

Mit­ru­nen muis­tut­taa, että Jee­sus ei pitä­nyt ketään ulko­puo­li­se­na ja hän meni myös hei­dän luok­seen, joi­ta pidet­tiin huo­noi­na tai hal­vek­sit­tui­na. Mit­ru­nen ker­too hen­ki­sen kotin­sa ole­van kan­san­kir­kol­li­suu­des­sa, herän­näi­syy­des­sä ja hen­gel­li­syy­des­sä on osan­sa myös eku­me­nial­la. Hän on kört­ti­läi­syy­den aja­tuk­sen ja elä­mä­na­sen­teen taka­na sii­nä, ettei toi­sen ihmi­sen uskos­ta kysel­lä tai vaa­di­ta mitään. Mit­ru­nen sanoo­kin, että riit­tää, kun yrit­tää sel­vi­tä itsen­sä, oman arkieä­lä­män­sä haas­tei­den, oman uskon­sa ja paran­nuk­sen tekon­sa kans­sa. Paran­nuk­sen teke­mi­nen on Mit­rusel­le pyr­ki­mys­tä sii­hen, että maa­il­ma oli­si sie­det­tä­väm­pi, armol­li­sem­pi ja oikeu­den­mu­kai­sem­pi paik­ka ihan jokaiselle.

– Olen ihmi­sen kokoi­nen, en enem­pää tai vähem­pää. Juma­la on Juma­la ja ihmi­sel­le kuu­luu ihmi­syy­des­tä huo­leh­ti­mi­nen, kyl­lä Juma­la hoi­taa Juma­lan teh­tä­vät ajal­laan – mei­dän kaik­kien elämässä.

Yksi tämän päi­vän haas­teis­ta seu­ra­kun­nil­la ylei­ses­ti­kin on se, miten saa­da nuo­ret aikui­set tie­toi­sek­si sii­tä, heil­lä­kin on oikeus tul­la näh­dyk­si ja koh­da­tuk­si oma­na itsenään.Mitrunen tote­aa, ettei kyse ole pel­käs­tään sii­tä, miten saa­tai­siin nuo­ret aikui­set mukaan toi­min­taan vaan se, miten hei­dät tuli­si näh­dä ja kohdata.

– Tun­ne, että sinä tulet näh­dyk­si ja kirk­ko on sinun­kin koti­si on tär­keä saa­da väli­te­tyk­si. Myös Iihin muut­ta­vil­le pitäi­si saa­da vies­tit­tyä, että ovet ovat auki kaikille.

Mit­rusen vaa­li­saar­na kuul­laan sun­nun­tai­na 25.8. Edel­li­sil­ta­na hän jär­jes­tää Iis­sä J&S Bur­ge­rin tilois­sa vaa­li­te­ras­sin, jos­sa on tar­koi­tus kes­kus­tel­la ja istus­kel­la ren­nos­sa ilma­pii­ris­sä naut­tien talon anti­mis­ta. Vaa­li­te­ras­sil­la ovat esiin­ty­mäs­sä tul­loin myös duo Sark­ki­nen ja Hil­tu­la. Taka­na­päin on Kui­va­nie­men mark­ki­noil­la pidet­ty puheen­vuo­ro ja Mit­ru­nen näh­dään myös Oijär­ven venet­sia­lai­sis­sa elo­kuun lopulla.

Tie­dol­la ja koke­muk­sel­la johtamista

“Ihmi­nen on Juma­lan kuva ja me kaik­ki olem­me saman arvoisia”

Ari Rau­ta­kos­kel­le kävi jo var­hai­ses­sa vai­hees­sa sel­väk­si, että hän haluai­si iso­na opis­kel­la kant­to­rik­si. Ja niin hän suo­rit­ti musii­kin mais­te­rin ylem­män kor­kea­kou­lu­tut­kin­non Sibe­lius-aka­te­mias­sa, joka on nykyi­sin osa Tai­de­kor­kea­kou­lua. Lisäk­si hän on opis­kel­lut Oulun kon­ser­va­to­rios­sa laulunopettajaksi.

– Har­ras­tin jo nuo­re­na poi­ka­na soit­ta­mis­ta ja lau­lua ja Aar­to Pie­ti­käi­nen pyy­si minua sit­ten kesä­lo­ma­si­jai­sek­si ja nii­hin aikoi­hin aja­tus kant­to­rin työs­tä alkoi sel­key­ty­mään, Rau­ta­kos­ki muistelee.

Kant­to­rin viras­sa Rau­ta­kos­ki toi­mi­kin pit­kään useis­sa Oulun hiip­pa­kun­nan seu­ra­kun­nis­sa. Lisäk­si hän toi­mi 14 vuot­ta Oulun ammat­ti­kor­kea­kou­lun kirk­ko­musii­kin leh­to­ri­na ja vajaan kol­men vuo­den ajan Oam­kin musii­kin osas­ton joh­ta­ja­na. Taus­taa löy­tyy myös kuo­ron joh­ta­mi­ses­ta ja hän oli muka­na perus­ta­mas­sa Meri-Lapin Ora­to­rio­kuo­roa. Leh­to­rin viras­sa työs­ken­nel­les­sä aja­tus teo­lo­gian opin­nois­ta herä­si ja Rau­ta­kos­ki suo­rit­ti teo­lo­gian mais­te­rin tut­kin­non työn ohes­sa Itä-Suo­men yli­opis­tos­sa 2011. Kirk­ko­her­ra­na ura alkoi Muo­nios­sa ja Enon­te­kiöl­lä ja Kemin­maan vaki­tui­se­na kirk­ko­her­ra­na Rau­ta­kos­ki on toi­mi­nut vuo­des­ta 2020.

– Ajat­te­lin, että voi­sin opin­to­jen myö­tä opet­taa kant­to­rio­pis­ke­li­joil­le muun muas­sa litur­giik­kaa, joka oli myös pää­ai­nee­ni teo­lo­gian mais­te­rin tutkinnossa.

Papik­si vih­ki­mis­tä hae­taan tuo­mio­ka­pi­tu­lil­ta ja papil­la täy­tyy olla vokaa­tio, eli kut­su, jon­ne men­nä työs­ken­te­le­mään. Rau­ta­kos­ki haki pap­pis­vih­ki­mis­tä ja sai sen, sil­lä työ ammat­ti­kor­kea­kou­lun leh­to­ri­na mah­dol­lis­ti sen.

– Tie­ni kirk­ko­her­rak­si ei ole ehkä perin­tei­nen enkä ole kos­kaan työs­ken­nel­lyt seu­ra­kun­ta­pas­to­ri­na. Ajat­te­len, että koke­muk­se­ni on vah­vuu­te­ni ja kirk­ko­her­ran toi­mes­ta koke­mus­ta on ker­ty­nyt noin seit­se­män vuotta.

Iis­sä Rau­ta­kos­ki on asu­nut jo vuo­des­ta 1962 asti, muu­ta­maa muu­al­la asut­tua vuot­ta lukuu­not­ta­mat­ta. Itse­ään hän ei kui­ten­kaan vie­lä uskal­la kut­sua täy­sin pal­jas­jal­kai­sek­si iiläi­sek­si. Kun Iin kirk­ko­her­ran paik­ka tuli auki, Rau­ta­kos­ki ker­too miet­ti­neen­sä het­ken ennen kuin päät­ti hakea paikkaa.

– Olen vain puo­li vuot­ta Tapa­ni Ruot­sa­lais­ta nuo­rem­pi, mut­ta aion jat­kaa työs­ken­te­lyä alim­man elä­keiän jäl­keen­kin. Koen, että minul­la oli­si vie­lä annet­ta­vaa iiläi­sil­le, Rau­ta­kos­ki hymyilee.

Rau­ta­kos­ki ker­too panos­ta­van­sa koke­muk­sel­li­seen joh­ta­juu­teen ja sii­hen liit­ty­vään stra­te­gia­työs­ken­te­lyyn, jota hän vetä­nyt myös Kemin­maas­sa. Musii­kil­li­sen ammat­ti­tai­don hän lisää ole­van myös hänen vahvuutensa.

– Maa­il­ma muut­tuu niin nopeas­ti, että on pak­ko miet­tiä, mit­kä ovat ne kei­not, joil­la pysy­tään muka­na ja ajan tasal­la. Sii­hen tar­vi­taan strategiatyötä.

Iin seu­ra­kun­nas­sa hän aikoi­si panos­taa samoi­hin tee­moi­hin unoh­ta­mat­ta vies­tin­nän ja tie­dot­ta­mi­sen tär­keyt­tä. Hän tote­aa­kin ylei­ses­ti, että ihmis­ten kon­tak­toi­mi­ses­sa oli­si akti­voi­tu­mi­sen paikka.

Rau­ta­kos­ki ker­too elä­vän­sä mes­sus­ta ja ehtool­li­nen on hänel­le kai­kis­ta tär­kein asia. Hän on elä­nyt van­hoil­lis­les­ta­dio­lai­ses­sa per­hees­sä, mut­ta on erkaan­tu­nut suun­tauk­ses­ta yli 30 vuot­ta sitten.

– Minun oma hen­gel­li­nen hoi­ta­mi­nen tapah­tuu juma­lan­pal­ve­luse­lä­män kautta.

Lep­poi­san rau­hal­li­sek­si itse­ään kuvai­le­va kirk­ko­her­ra ker­too tule­van­sa hyvin toi­meen ihmis­ten kans­sa, vaik­kei omien sano­jen­sa mukaan ole­kaan kovin ulos­päin­suun­tau­tu­nut. Eri­tyi­ses­ti toi­mi­tus­kes­kus­te­lut ja ihmis­ten aito koh­taa­mi­nen on hänel­le tärkeää.

– Surun koh­da­tes­sa ihmis­ten kuo­ret väis­ty­vät ja ja sil­loin on help­po koh­da­ta ihmi­nen ihmi­se­nä ja tar­jo­ta loh­tua. Samoin iloon ja onneen on help­po yhtyä.

Kir­kon sano­maa Rau­ta­kos­ki pitää aikaa ja ver­tai­lua kes­tä­vä­nä. Sitä pitäi­si­kin tuo­da hänen mie­les­tään enem­män esil­le, vaik­ka mui­den tee­mo­jen ja aat­tei­den kans­sa jou­tuu­kin välil­lä puristuksiin.

– Me saam­me olla ja elää armah­det­tui­na ja vapau­tet­tui­na. Juma­lan rak­kaus ja Juma­la rakas­taa ihmis­tä. sii­nä on sano­man ydin ja se on ainoa oikea viesti.

Rau­ta­kos­ki koros­taa, että kaik­ki ihmi­set ovat saman arvoi­sia, Juma­lan kuvia. Hän lisää, että kirk­ko on avoin kai­kil­le. Eri­tyis­mes­suis­ta puhut­taes­sa Rau­ta­kos­ken mie­les­tä nii­den­kin tulee olla avoi­mia jokai­sel­le, kuten mes­su aina on.

– Toi­von avoi­muut­ta enkä halua loke­roi­da ketään.

Vaa­li­kier­tu­eel­le Rau­ta­kos­ki ei läh­de, mut­ta hän pyr­kii tuo­maan omia aja­tuk­si­aan esil­le kes­kus­te­luis­sa, kir­joi­tuk­sis­sa ja työs­sään. 18.8. pidet­tä­vä vaa­li­saar­na ei jän­ni­tä, sil­lä koke­mus­ta mui­den saar­no­jen pitä­mi­ses­tä on kertynyt.

– Lop­pu­tu­los riip­puu pal­jon myös sii­tä, läh­te­vät­kö iiläi­set äänestämään.

TUTUSTU RANTAPOHJAN TILAUSTARJOUKSIIN TÄSTÄ.