Oululainen Soma Ensemble laulaa rakkaudesta äitienpäiväsunnuntaina 8.5. Iin kirkossa. Rakastettu – Musiikkia rakkaudesta ‑konsertti tarjoaa kuulijoilleen suuria tunteita ja pakahduttavan kaunista musiikkia.
– Olen jo vuosia halunnut rakentaa kuorokonsertin, jonka teemana on rakkaus, Soma Ensemblen taiteellinen johtaja Elina Könönen kertoo.
Konsertti on saanut nimensä Juha Tapion samannimisestä kappaleesta, joka etenkin Kaija Koon versiona ollut Könösen lohtu- ja voimalaulu jo pitkään.
– Tämän laulun sanoma on kantava ajatus konsertissamme. Vaikka epäonnistuisimme elämässä ja ihmissuhteissa, rakkaus ei kuole. Olemme kaikki rakastettuja. Niin meille on luvattu.
Könönen kertoo, että toinen konsertin teemaa erityisellä tavalla rakentava kappale on norjalaisen Ola Gjeilon vuonna 2001 säveltämä meditatiivisen kaunis kuoroteos Ubi Caritas.
– Sen sanoma on yksinkertaisen pysäyttävä: ”Siellä missä on rakkaus, siellä on Jumala”.
Rakastettu-konsertissa kuullaan suomalaisen laulumusiikin unohtumattomia klassikoita, kuten Oskar Merikannon lauluja sekä Jean Sibeliuksen Rakastava, jonka teksti on peräisin Kantelettaresta.
Soma Ensemble tuo pohjoisen yleisön kuultavaksi myös useita menestyneiden lauluyhtyeiden, kuten King’s Singersien sekä Voces8-yhtyeen, tunnetuksi tekemiä kappaleita.
Konsertti on Iin kirkossa sunnuntaina 8.5. kello 15. Kuoro esiintyy samana päivänä kello 18 myös ja Oulun Karjasillan kirkossa.
Äitienpäivän jälkeisenä keskiviikkona 11.5. Iin seurakunta järjestää naistenillan. Illan vieras, oppilaitospastori Jenni Siljander alustaa aiheesta “Keskiverto keskeneräinen Luojansa hoivassa”.
Iin seurakuntatalolla kello 18 alkavassa naistenillassa on luvassa iltapalaa, keskustelua ja lopuksi “lempeä rukoushetki”. Mukana on seurakunnan naistyöntekijöitä.