Iiläis­läh­töi­sen Elii­na Tas­ki­sen vai­hei­ta­kin valot­ta­va kir­ja on julkaistu

Tut­ki­ja Paa­vo Romp­pai­nen oli vuon­na 2021 yhtey­des­sä Ran­ta­poh­jaan tule­van kir­jan­sa sel­vi­tys­työn tii­moil­ta. Hän val­mis­te­li tuol­loin sota­van­kien koh­ta­loi­hin liit­ty­vää kir­jaan­sa, ja esil­le oli nous­sut mah­dol­li­sen iiläis­läh­töi­sen Elii­na (tai Eli­na) Tas­ki­sen nimi. Romp­pai­nen etsi, osin Ran­ta­poh­jan­kin avul­la tie­toa Tas­ki­ses­ta. Työ tuot­ti tulos­ta, ja Elii­na Tas­ki­sen elä­mää saa­tiin valotettua.

Paa­vo Romp­pai­sen kir­ja sota­van­kien koh­ta­lois­ta pitää sisäl­lään ker­to­muk­sen myös iiläis­syn­tyi­sen Elii­na Tas­ki­sen elä­män vaiheista.

Romp­pai­nen sai sel­vil­le, että Iis­sä syn­ty­nyt Elii­na Tas­ki­nen on Han­na Maria (s. 25.2.1892) ja Juho Jal­mar Tas­ki­sen (s. 6.6.1887) tytär. Tas­ki­set vihit­tiin 2.4.1911. Nämä muut­ti­vat Kajaa­niin vuon­na 1923, jos­ta Kuo­pioon ja myö­hem­min, vuon­na 1930 Pet­ros­koi­hin. Elii­na Tas­ki­nen oli loik­ka­ri­de­sant­ti Mart­ti Kle­me­tin (sit­tem­min Kos­ti Vil­ber­gin) vai­mo, ja viet­ti vii­mei­set vuo­ten­sa Laa­to­kan rannalla.

Elii­nan sis­kon Elsa Marian tytär Orvok­ki Vesa muis­te­li kir­jan työs­tä­mi­sen aikaan Romp­pai­sel­le Elii­na-tätin­sä viet­tä­neen vii­mei­set vuo­ten­sa Laa­to­kan ran­nal­la sijait­se­vas­sa Pit­kä­ran­nan kaupungissa.

Hän ker­toi vii­mei­sen ker­ran jos­kus 1950-luvun lopul­la tapaa­man­sa, jo tuol­loin hau­raas­sa kun­nos­sa olleen Elii­nan meneh­ty­neen tuber­ku­loo­siin vuon­na 1960 ja tul­leen hau­da­tuk­si Pit­kä­ran­taan tai Sortavalaan.

Elii­nan kuo­le­man ajan­koh­taa kos­ke­va arvio on peräi­sin tämän uudes­ta pari­suh­tees­ta vuon­na 1952 syn­ty­neel­tä tyt­tä­rel­tä, mut­ta tark­kaa ajan­koh­taa ei tie­de­tä, sil­lä 8‑vuotiaana las­ten­ko­tiin pää­ty­neel­lä tyt­tä­rel­lä on vain haja­nai­sia muis­ti­ku­via bio­lo­gi­ses­ta äidistään.

Orvok­ki Vesa ker­toi Romp­pai­sel­le Elii­nan ja Mart­ti Kle­me­tin (1900–44) vuon­na 1941 syn­ty­neen Irme­li-tyt­tä­ren kuol­leen 2021.

– Aat­teen aja­mi­na tai töi­den toi­vos­sa Neu­vos­to­liit­toon siir­ty­nei­den suo­ma­lais­ten jäl­ke­läis­ten jäl­jet ovat vää­jää­mät­tä katoa­mas­sa. Irme­lin mah­dol­lis­ten las­ten ja näi­den ser­ku­jen jäl­jit­tä­mi­nen oli­si nyk

yti­lan­tees­sa työ­läs­tä, ellei perä­ti mah­do­ton­ta, Romp­pai­nen tote­aa kir­joi­tuk­ses­saan Rantapohjalle.

Sei­nä­joel­la asu­van ris­ti­jär­ve­läis­syn­tyi­sen har­ras­ta­ja­tut­ki­ja Paa­vo Romp­pai­sen kir­joit­ta­ma ja Väy­lä­kir­jat Oy:n kus­tan­ta­ma ”Ja kadok­siin jou­tui ali­ker­sant­ti Heik­ki­nen; Sota­van­kien koh­ta­loi­ta 1941–1944” jul­kais­tiin kesäkuussa.

Kir­ja ker­too yli 80 vuo­den takai­sis­ta tapah­tu­mis­ta asia­kir­jo­jen, sota­van­ki Eemil Heik­ki­sen koh­ta­lo­to­ve­rien koke­mus­ten ja hänen sota­pol­kun­sa suun­taan eri tavoin vai­kut­ta­nei­den hen­ki­löi­den ker­to­mus­ten kautta.

Kir­jas­sa tar­kas­tel­laan myös sota­muis­to­jen vuo­si­kym­men­ten saa­tos­sa saa­mia väre­jä, ja poh­di­taan totuu­den problematiikkaa.

Romp­pai­sel­ta (1957–) on jul­kais­tu aiem­min Sil­vo Sokan mie­li­ku­vi­tuk­sen raket­ti­mai­ses­ta len­nos­ta ker­to­va ”Hopea­täh­den len­to” (2019), ame­ri­kan- englan­nis­ta Kai­nuun mur­teel­le kään­net­ty sar­ja­ku­va ”Nälä­kä­moan Noe­ta” (2001) sekä hänen toi­mit­ta­man­sa laa­jen­net­tu 2. pai­nos Salo­mo Pulk­ki­sen kir­jas­ta ”Ris­ti­jär­ven muis­to­ja ja kuvauk­sia” (1998).