Iin lukion yrittäjyyskurssilaiset järjestivät perinteiset Iin lukion messut Valtarin koululla viime viikon lauantaina. Kävijöitä iloisesti vastaanottamassa ja rahastamassa olivat yrittäjyyskurssin Kalle Lahdenperä ja Henry Holmi. Molemmat kertoivat päivän alkaneen todella hyvin ja koirien Match Shown suosio hieman yllätti. Erityisiä haasteita ei messujen järjestämisessä nuorten miesten mukaan ole ollut, mutta paljon on opittu. Järjestelyt kurssilaiset aloittivat jo viime vuoden puolella perinteisen inventaarion tekemisellä ja discon järjestämisellä.
– Disco ei ollut jättimenestys, mutta saimme onneksi omamme pois, Holmi naurahti.
– On ollut hauska järjestää messuja, vaikka paljon onkin ollut työtä, Lahdenperä lisäsi.
Messuilla oli erittäin paljon näytteilleasettajia ja tänä vuonna järjestäjät olivat selvästi ottaneet teemakseen harrastamisen ja yrittämisen yhdistämisen. Paikalla toimintaa olivat esittämässä niin eri urheilulajien edustajat kuin myös kädentaidon taitajia. Pisteissä pääsi kokeilemaan messukävijä itsekin erilaisia tehtäviä ja lajeja halutessaan. Koko perheen tapahtumassa erityisesti kiinnostusta herättivät airsoft-aseen käsittely ja laserammunta. Sali99:n Niko Ukkola ja Konsta Riipinen haastoivat kävijöitä 500 metrin pikapyrähdykseen kuntopyörällä ja iltapäivän puolella otettiin voimasta mittaa, kun maasta piti vetäistä ilmaan 50 kiloinen puntti.
– Reidet on ihan maitohapoilla tuon pyrähdyksen jälkeen, nopeiten pyörällä ajanut Janne Nevalainen naurahti.
Sisällä nähtiin myös upeita esityksiä, kun Iin Kansalaisopiston laulun opiskelijat ja oululainen Tähtisirkus ottivat lavan haltuun. Myös kansalaisopiston nuorten bändi esiintyi tapahtumassa ja lisäksi sisätiloissa nähtiin lentopallo‑, jalkapallo- ja miekkailunäytökset. Lasten satutuokiossa rauhoituttiin kuuntelemaan tarinaa ja askartelunurkassa taiteiltiin. Toimintaansa esittelivät myös monet yhdistykset ja myös Iin nuorisovaltuustolla oli oma piste tapahtumassa.
Koulun pihalla järjestetty koirien match show ‑eli mätsärit kiinnostivat myös monia. Luokkia oli tarjolla niin pennuille, pienille ja isoille koirille sekä lapsille oma pehmoleluluokka. Eri koirarotuja vilisikin paikalla tiuhaan tahtiin ja osa oli tullut paikalle kahden koiran voimin.