Vaikka kevään harjoitukset ja kesälle suunnitellut pesisleirit tunnetusta syystä peruuntuivat, ehtivät Iin Urheilijoiden pesäpallojoukkueet kuitenkin päästä tosissaankin pelaamaan.
– Etenkin junioreille se on tärkeää, sillä junnut pitkästyvät ja intokin hiipuu helpommin, jos koko ajan vedetään pelkkiä harjoituksia, tietää Iin Urheilijoiden pesäpallojaoston puheenjohtaja Jenni Tolonen, itsekin pesäpalloa aikanaan mestaruussarjatasolla asti pelannut lajiaktiivi.
Keväisten kokoontumisrajoitusten aiheuttamasta harjoitustauosta huolimatta onnistuivat kesän peliturnaukset Urheilijoiden junioreilta mainiosti, jopa niin hyvin, että seuran E- ja D‑poikien joukkueet ylsivät omien pelisarjojensa voittoihin. Kaikkiaan seura sai kuluneelle kaudelle kasaan viisi juniorijoukkuetta sekä lisäksi maakuntasarjaa pelanneen naisten joukkueen.
Pesäpallokauden päättäjäisiä vietettiin maanantai-illan poutaisessa vaikkakin koleahkossa säässä mutta sitäkin lämpöisemmässä tunnelmassa. Pesisjuniorit mittailivat vauhtiaan kolmoselta kotiin ‑juoksussa sekä taitojaan pituus- ja tarkkuusheitoissa ja tarkkuuslyönnissä. Etenkin junioreista nuorimmat, enintään kahdeksan vuoden ikäiset G‑junnut, osallistuivat herpaantumattoman energisesti kaikkeen tekemiseen, eivätkä vanhempienkaan ikäluokkien harrastajat joutilaina seisoskelleet.
Päättäjäistapahtumassa myös palkittiin kauden aikana ansioituneita seuran toimijoita ja urheilijoita. Vuoden talkoolaisen pysti luovutettiin Aino Jokiselle ja Vuoden valmentajan vastaava Maaru Sepälle. Iin Urheilijoiden Vuoden Urheilijan palkinnon pokkasi puolestaan Suomen Koululiikuntaliiton kisoissa Kalajoella pronssille yltänyt hiihtäjä Matias Uusitalo. Pesisäitien valitsemina hyväkäytöksisinä pelaajina palkittiin Peppi Kallinen ja Elmeri Kaleva, ja aktiivisen tuomarin palkinnon sai Veli Huhta.
Iin Urheilijoiden talouteen ovat koronaepidemiaa seuranneet tapahtumien peruuntumiset aiheuttaneet tänä vuonna melkoisen loven, kun seuran tärkein varainhankintatapahtuma, Iin Tukkilaiskisat, jäi tältä vuodelta väliin.
Seuran puheenjohtaja Marko Jussila kertoo, että seurantalo Rysän katon uusimista varten ehdittiin keväällä jo saada Suomen Kotiseutuliiton avustus, mutta tukkilaiskisojen peruuntumisen vuoksi seura joutuu hakemaan kattoa varten lisärahoitusta.
– Suunnitelmat on tehty ja tarjoukset katosta pyydetty, mutta omarahoitustakin on löydyttävä. Katossa on pinta-alaa noin kahdeksansataa neliötä, joten ihan pieni juttu ei kyseessä ole. Kotiseutuliiton avustuksella on myös määräaika, eli ensi vuoden loppuun mennessä pitäisi kattoremontti olla tehty, Jussila valottaa.
Iin Urheilijat on vuonna 1945 perustettu yleisseura, jonka lajivalikoimaan kuuluvat pesäpallon ohella hiihto, sulkapallo ja lentopallo. Seurantalo Rysä on rakennettu vuonna 1923 alunperin maamiesseuran taloksi, ja kiinteistö on kulttuurihistoriallisesti arvokas.