Erä­ret­ki muut­tui selviytymisseikkailuksi

Iiläi­nen Veli-Mat­ti Laak­so­lin­na läh­ti yhdes­sä las­ten­sa Emi­lia Laak­so­lin­nan, Alek­si Laak­so­lin­nan sekä Alek­sin kump­pa­nin Anni Töl­lin kans­sa Ruot­sin Jäl­li­vaa­raan erä­ret­kel­le. Kalas­tus- ja erä­ret­ki on ollut joka­vuo­ti­nen Veli-Matin ja Alek­sin yhtei­nen kesä­reis­su. Täl­lä ker­taa mukaan pyy­det­tiin myös Emi­lia ja Anni. Reis­sut ovat suju­neet aina ilman suu­rem­pia ongelmia.

Erä­maas­sa ret­kei­lyyn liit­tyy aina ris­kin­sä. Jos jotain sat­tuu ja puhe­lin­ver­kot eivät toi­mi, miten toi­mia? Sen tämä poruk­ka sai itse kokea.

Emi­lia ja Anni eivät aikai­sem­min olleet teh­neet vas­taa­vaa reis­sua ja he odot­ti­vat­kin sitä innol­la, kuten koko muu­kin seu­rue. Poruk­ka läh­ti mat­kaan autol­la Iis­tä lau­an­tai­na ja saa­pui Jäl­li­vaa­raan ilta­päi­väl­lä. Jäl­li­vaa­raan saa­vut­tua täy­tyi vie­lä ajaa kym­me­nen kilo­met­riä veneel­lä paik­kaan, jon­ne he tel­tan pystyttäisivät.

Tava­rat las­tat­tiin kanoot­tiin, jota vedet­tiin veneen peräs­sä. Seu­ruet­ta koe­tel­tiin jo vene­mat­kan aika­na, sil­lä mat­kal­la huo­mat­tiin, että vene vuo­si. Vuo­ta­neet reiät pai­kat­tiin, mut­ta vene alkoi vuo­ta­maan aina uudes­taan ja uudes­taan, eikä paik­kaa­mi­ses­ta ollut hyö­tyä. Onnek­si ret­kei­li­jöi­tä oli venees­sä useam­pi. Veli-Mat­ti ohja­si venet­tä, Alek­si piti hinat­ta­vas­ta kanoo­tis­ta kiin­ni ja Anni äys­kä­röi venee­seen tul­lut­ta vet­tä pois. Peril­le pääs­tiin turvallisesti.

Saa­vut­tu­aan lei­ri­paik­kaan seu­rue koko­si tel­tan ja kalas­ti het­ken aikaa, kun­nes oli aika men­nä nuk­ku­maan pit­kän mat­kan jäl­keen. Aamul­la oli tar­koi­tus läh­teä vael­ta­maan lähei­sil­le vuorille.

Aamu koit­ti ja aamu­toi­mien jäl­keen poruk­ka alkoi teke­mään läh­töä vael­lus­reis­sul­le upei­siin vuo­ris­to­mai­se­miin. Vaik­ka keli ei ollut kau­hean läm­min ja tuu­li­kin kyl­mäs­ti, kävel­les­sä tulee kuu­ma. Seu­rue oli varus­tau­tu­nut lii­an läm­pi­mäl­lä vaa­te­tuk­sel­la ja jo ensim­mäi­sen kilo­met­rin koh­dal­la täy­tyi vähen­tää vaatetta.

Kun mat­kaa oli tai­tet­tu kol­me kilo­met­riä eteen­päin, Alek­si huo­ma­si edes­sä ole­van vesiputouksen.

– Hei odo­ta sii­nä ja ota kuva, niin kii­peän tuon putouk­sen pääl­le, sanoi Alek­si Annille.

Alek­si läh­ti juok­se­maan koh­ti putous­ta, mut­ta mat­ka lop­pui lyhyeen. Alek­si liu­kas­tui kiveen, pyö­räyt­ti nilk­kan­sa ja samal­la istah­ti jal­kan­sa pääl­le. Kuu­lui rusah­dus ja kipu val­ta­si hänen nilkkansa.

Muu poruk­ka hie­man nau­res­ke­li maas­sa makaa­val­le Alek­sil­le, mut­ta pian hymy hyy­tyi, kun Alek­si ei nous­sut­kaan ylös reip­paas­ti. Alek­si kun on sel­lai­nen tyyp­pi, joka ei tur­has­ta valita.

Alek­si oli var­ma, että nilk­ka oli mur­tu­nut, sil­lä hän oli koke­nut saman kak­si ker­taa aikai­sem­min. Toi­sen jal­kan­sa nil­kan hän oli mur­ta­nut kah­des­ti aikai­sem­min­kin ja kipu oli tis­mal­leen saman­lai­nen. Nyt vuo­ros­taan oikea nilk­ka oli mur­tu­nut kes­kel­lä vuo­ris­toa pai­kas­sa, jos­sa puhe­li­nyh­tey­det eivät toimineet.

Seu­rue miet­ti het­ken, että mitä teke­vät, kun yksi poru­kas­ta on kyvy­tön liik­ku­maan ja maas­to pai­kas­sa oli hie­man vai­kea­kul­kuis­ta. Veli-Mat­ti päät­ti läh­teä etsi­mään yhteyk­siä vie­rei­sen vuo­ren pääl­tä, jot­ta saa­tai­siin apua soitettua.

Emi­lia ja Anni jäi­vät odot­ta­maan apua Alek­sin seu­rak­si. Heil­le alkoi kui­ten­kin tule­maan kyl­mä tuu­li­ses­sa vuo­ris­tos­sa. Onnek­si he oli­vat otta­neet mukaan­sa run­saas­ti vaa­tet­ta ja sai­vat­kin pidet­tyä itsen­sä läm­pi­mä­nä. Emi­lia ja Anni tajusi­vat myös kerä­tä risu­ja lähis­töl­tä ja sytyt­tää nuo­tion, ettei Alek­si kyl­met­tyi­si sil­lä aikaa, kun isä oli met­säs­tä­mäs­sä puhelinverkkoja.

Kun pari tun­tia oli kulu­nut, eikä Veli-Mat­tia näky­nyt mis­sään, alkoi poruk­kaa hie­man huo­let­taa. Seu­rue oli kes­kel­lä ei mitään eikä mat­kan aika­na mui­ta ihmi­siä ollut tul­lut vas­taan ja nyt yksi seu­ru­ees­ta oli kateissa.

Vih­doin noin kol­men tun­nin kulut­tua Veli-Matin hah­mo näkyi kau­kai­suu­des­sa. Hän oli­kin jou­tu­nut käve­le­mään vie­lä toi­sen­kin nyp­py­län pääl­le pys­tyäk­seen soit­ta­maan apua.

–Hei­lut­ta­kaa käsiä, heli­kop­te­ri on tulos­sa, kuu­lui Veli-Matin huu­to matkalta.

Vih­doin kol­men tun­nin odot­te­lun jäl­keen apu saa­pui. Ensin heli­kop­te­ris­ta las­keu­tui lää­kä­ri ja hoi­ta­ja tut­ki­maan louk­kaan­tu­nut­ta Alek­sia. He tote­si­vat, että Alek­sin täy­tyy läh­teä sai­raa­laan. Kes­kel­le vuo­ris­toa heli­kop­te­ri ei kui­ten­kaan pys­ty­nyt las­keu­tu­maan, joten kyy­tiin täy­tyi hypä­tä ilmasta.

Hoi­to­hen­ki­lös­tö aut­toi Alek­sin hie­man ylem­mäs vuo­ren rin­net­tä, jon­ne heli­kop­te­ri tuli­si. Alek­si hyp­pä­si kyy­tiin hoi­to­hen­ki­lös­tön kans­sa ja muu seu­rue aloit­ti mat­kan­sa takai­sin koh­ti leiripaikkaa.

Emi­lian, Annin ja Veli-Matin tar­koi­tus lei­ri­paik­kaan saa­pues­sa oli läh­teä heti pois, mut­ta val­lit­se­van myrs­kyn vuok­si se oli mah­do­ton­ta. Vesil­le ei ollut mitään asi­aa sel­lai­sel­la tuu­lel­la. Tuu­len rajuu­des­ta ker­too jotain se, että koko telt­ta mei­na­si läh­teä sen voi­mas­ta len­toon. He kerä­si­vät kiviä ja mui­ta pai­no­ja tel­tan pääl­le, jot­ta niin ei kävisi.

Sää näyt­ti välil­lä sel­ke­ne­vän, mut­ta yhtäk­kiä jos­tain tuli aina uusia tuu­len­puus­kia. Kol­mik­ko jäi vie­lä yöpy­mään lei­ri­paik­kaan ja odot­ta­maan sään selkiytymistä.

Yöl­lä myrs­ky oli kova ja nuk­ku­mi­nen sii­tä joh­tu­van mete­lin vuok­si oli vai­ke­aa. He sel­vi­si­vät kui­ten­kin yön yli. Aamul­la sää oli yhtä huo­no, kuin nuk­ku­maan men­täes­sä. Sään vuok­si poruk­ka viet­ti päi­vän tel­tan sisäl­lä kort­tia pela­ten. Annia alkoi jo hie­man tur­haut­ta­maan tel­tas­sa jumis­sa ole­mi­nen, var­sin­kin kun ei ollut tie­toa Alek­sin tilanteesta.

Ilta­päi­väl­lä vii­den aikoi­hin tuu­li oli jo hie­man laan­tu­nut ja seu­rue päät­ti yrit­tää läh­teä koh­ti autoa. Ennen mat­kaa Veli-Mat­ti ker­toi Emi­lial­le ja Annil­le ole­van­sa hie­man huo­lis­saan tule­vas­ta vene­mat­kas­ta, kun ei tien­nyt mitä kaik­kea siel­lä oli­si vas­tas­sa. Seu­rue kui­ten­kin päät­ti läh­teä mat­kaan ja lei­riy­tyä mat­kan var­rel­le, jos jat­ka­mi­nen oli­si mahdotonta.

Mat­kaa hel­pot­ti hie­man se, että vuo­ta­va vene oli saa­tu kor­jat­tua, joten se ei aina­kaan oli­si ongel­ma. Keli näyt­ti aluk­si ihan hyväl­tä, mut­ta sit­ten mut­kan takaa pal­jas­tui­kin kova aal­lok­ko. Vesi ei enää vuo­ta­nut sisään, vaan isot aal­lot tul­vi­vat yli lai­dan. Yksi ohja­si venet­tä, yksi äys­kä­röi ja yksi piti hinat­ta­vas­ta kanoo­tis­ta kiinni.

Vesi oli jää­kyl­mää, eikä kova tuu­li hel­pot­ta­nut olo­suh­tei­ta yhtään. Välil­lä kanoot­ti­kin mei­na­si kie­räh­tää ympä­ri aal­to­jen voi­mas­ta, mut­ta onnek­si niin ei käy­nyt. Mat­ka ei todel­la­kaan ollut help­po, mut­ta he sel­vi­si­vät sii­tä ajat­te­le­mal­la sen koh­ta ole­van ohi.

Puo­len­tois­ta tun­nin pääs­tä mää­rän­pää­hän oli vih­doin sel­vit­ty ja mat­ka koh­ti kotia voi­si alkaa. Kaik­ki tava­rat oli­vat kui­ten­kin kas­tu­neet, mut­ta ainoa hajon­nut asia oli yksi puhelin.

Pie­nen hen­gäh­dys­tauon jäl­keen poruk­ka läh­ti autol­la koh­ti kotia ja sai­vat yhtey­den Alek­siin. Sel­vi­si, että Alek­si oli vie­ty sai­raa­laan nel­jän aikoi­hin ja kah­dek­san aikoi­hin hänel­le oli ilmoi­tet­tu, ettei jal­ka ollut­kaan mur­tu­nut ja hänen tuli­si läh­teä pois. Hän oli ker­to­nut asu­van­sa 400 kilo­met­rin pääs­sä, mut­ta se ei aut­ta­nut. Alek­si ohjat­tiin odo­tus­ti­laan odot­ta­maan kyy­tiä. Onnek­si Alek­sin äiti oli tie­toi­nen hänen tilan­tees­taan ja pys­tyi läh­te­mään hake­maan poi­kaan­sa. Peril­lä sai­raa­las­sa hän oli puo­li kah­den aikoi­hin yöl­lä ja Alek­si pää­si tur­val­li­ses­ti kotimatkalle.

Veli-Mat­ti, Emi­lia ja Anni oli­vat hel­pot­tu­nei­ta kuul­les­saan Alek­sin ole­van jo koto­na ja pys­tyi­vät jat­ka­maan koti­mat­kaa hyvil­lä mie­lin. Yksi vas­toin­käy­mi­nen oli kui­ten­kin vie­lä tulossa.

Kah­den tun­nin aja­mi­sen jäl­keen autos­sa ilme­ni vika. Jar­rut eivät toi­mi­neet oikein. Jar­rut laa­ha­si­vat ja jar­ru­le­vyt kuu­me­ni­vat. Veli-Mat­ti sai kui­ten­kin vian kor­jat­tua ja mat­ka pys­tyi jat­ku­maan. Seu­rue saa­pui Iihin aamul­la nel­jän ja vii­den välil­lä. Seik­kai­lu oli ohi.

Vaik­ka kiva kesä­reis­su muut­tui­kin mel­koi­sek­si sel­viy­ty­mis­mat­kak­si, Anni ja Emi­lia läh­ti­si­vät uudes­taan mukaan erä­ret­kel­le mil­loin tahansa.

–Alek­sin kans­sa ei tule iki­nä tyl­sää, nai­set naurahtavat.