Ennä­tyk­set paukkuvat

Oijär­ven ran­nas­ta Eino Nyman on hypän­nyt pyö­rän­sä sel­kään tänä vuon­na mel­kein joka päi­vä ja kilo­met­re­jä on ker­ty­nyt täl­le­kin vuot­ta jo hur­ja mää­rä. Loka­kuun 19. päi­vä Nyman saa­vut­ti vii­me vuo­den ennä­tys­ki­lo­met­rit 16 708 ja 28.10. meni rik­ki 17 000 kilometriä.

– Kyl­lä­hän se hie­man hur­jal­ta luvul­ta tun­tuu. Vii­me vuo­den vauh­dil­la en oli­si pääs­syt ennä­tyk­seen, mut­ta lisä­sin vauh­tia hei­nä­kuun alus­ta ja aloin pol­ke­maan 80 kilo­met­rin lenk­ke­jä päi­vit­täin. 40 aamul­la ja sama illal­la, Nyman hymyilee.

Ennä­tys­vauh­tiin pit­kän lin­jan urhei­li­jan sii­vit­ti myös hyvät kelit. Ainoas­taan alku­vuo­den kyl­mim­mät säät ja liuk­kaat tiet hidas­ti­vat ajoit­tain vauh­tia. Mon­taa päi­vää hänel­tä ei ole jää­nyt pyö­räi­le­mät­tä ja lent­suil­ta­kin Nyman on säästynyt.

– Muu­ta­man ker­ran vesi­sa­de on yllät­tä­nyt ja tänä vuon­na on ollut todel­la kovia tuu­lia. Sil­loin tun­tuu kuin sei­nää vas­ten polkisi.

Tam­mi- ja hel­mi­kuussa kilo­met­re­jä ker­tyi rei­lut 700 per kuu­kausi ja maa­lis­kuun lop­puun men­nes­sä kil­sat jo tuplaan­tui­vat. Kesä­kuus­ta syys­kuu­hun Eik­ka pyö­räi­ly yli 2000 kilo­met­riä kuu­kausit­tain tar­kois­ta kir­jauk­sis­ta sel­vi­ää. Kir­jaa hän onkin pitä­nyt lii­ku­tuis­ta kilo­met­reis­tä, kala­saa­liis­ta ja keleis­tä jo mel­kein vii­si vuo­si­kym­men­tä. Pisim­mät yhden­suun­tai­set pyö­räi­ly­mat­kat ovat suun­tau­tu­neet muun muas­sa Kemiin, jos­sa hän yöpyy yön yli ennen koti­mat­kaa ja Iin keik­ko­ja­kin on vuo­teen mah­tu­nut useam­pia. 91 kilo­met­rin mit­tais­ta Yli-Iin ja Yli-Olha­van kaut­ta kotiin kul­ke­vaa reis­sua­kin hän on täl­le vuot­ta tehnyt.

– Kui­va­nie­mi-Simo väli ei ole hyvä pät­kä kovan lii­ken­teen vuok­si, mut­ta Simos­ta eteen­päin on hyvät pyö­rä­tiet. Hyvä ja mie­lui­nen reit­ti on ollut kodis­ta Vaa­jao­jan­tien ja Tan­ni­lan kes­kus­tan kaut­ta takai­sin Oijär­vel­le ja kotiin. Mat­kaa ker­tyy sem­moi­nen rei­lu 60 kilometriä.

Pyö­rää­kin on vuo­den aika­na huol­let­tu asian­mu­kai­ses­ti ja kulu­via osia on vaihdettu.

– Ennem­min vaih­dan vähän etu­kä­teen, jot­ta pyö­rä ei hajoa tuol­la mat­kan var­rel­la, Eik­ka nauraa.

Vuo­teen on kuu­lu­nut pyö­räi­lyn lisäk­si niin hiih­toa, käve­lyä kuin sou­ta­mis­ta­kin. Ja tie­ten­kin aikaa on kulu­nut myös Oijär­ven Nuo­ri­so­seu­ran kans­sa tou­hu­tes­sa ja Sam­po­lan tal­kois­sa. Pyö­räi­ly­kausi ei kui­ten­kaan ole vie­lä pake­tis­sa ja Eikan var­mas­ti näkee Oijär­vel­lä pyö­rän seläs­sä edelleen.

– Liuk­kail­la on ikä­vä pol­kea tien reu­naa. Kun lumi tulee maa­han asti pysy­väs­ti ja tiet tasoit­tu­vat niin sil­loin on taas hyvä polkea.

Mitä Eik­ka ajat­te­lee pit­kil­lä pyö­rä­ret­kil­lä ja tun­tuu­ko yksin pol­ke­mi­nen yksinäiseltä?

– Minä­hän mie­tin kai­ken­lais­ta lai­das­ta lai­taan kun pol­jen, Eik­ka nau­rah­taa ja jat­kaa; ei ole yksi­näis­tä, monet kyl­lä käs­ke­vät käy­mään pyö­rä­len­keil­lä kah­vil­la, mut­ta minä otan pyö­räi­lyn pyö­räi­ly­nä ja kah­vit­te­lut sit­ten kahvitteluina.