Haukiputaalla järjestetään tänäkin kesänä Kesäillan sävelhartauksia torstaisin kello 20 juhannuksesta elokuun loppuun. Sävelhartaussarjan teemaksi on vakiintunut ”Soi kunniaksi Luojan!”. Haukiputaan seurakunnan Kesäillan sävelhartaussarja täytti viime vuonna jo 30 vuotta.
Kesäsarja on laulumusiikkipainotteinen ja samalla monipuolinen, sisältäen muun muassa monia eri soittimia. Sarjan avaa seurakuntakeskuksessa 30.6. Yli-Iihin asettautunut maailmanluokan mezzosopraano Virpi Räisänen pianistinaan kemiläinen Virve Räisänen. Sarjan päättää elokuun lopussa Lauluyhtye Voces Raimo Paason johdolla. Heinäkuun 14. päivä esiintyy haukiputaalaislähtöinen, viime vuonna Timo Mustakallio ‑laulukilpailussa menestynyt tenori Jere Hölttä ja tunnettu liedpianisti Tuula Hällström.
Kesäillan sävelhartaus ‑tilaisuudet kestävät noin tunnin ja niihin sisältyy myös virsilaulua ja iltahartaus. Tilaisuudet pidetään Haukiputaan kirkossa tai seurakuntakeskuksessa ja niihin on vapaa pääsy, ohjelma maksaa 5 euroa. Haukiputaan seurakunnan Kesäillan sävelhartaudet ovat odotettu tapahtuma ja niissä käydään paljon myös naapuriseurakunnista. Tilaisuudet ovat luonteva kohtaamispaikka haukiputaalaisille ja kesävieraille. Heinäkuussa Haukiputaan kirkon tapulikahvila on avoinna torstaisin kello 20 saakka. ”Soi kunniaksi Luojan!” ‑sävelhartaussarjan suunnittelusta vastaa kanttori, dir. mus. Hannu Niemelä.