Oletko koskaan ostanut tulostinta, jota sittemmin käytät paljon, koska ensinnäkin tarvitset sitä ja lisäksi tulostin toimii moitteettomasti? Yhtäkkiä tulostin sanookin sopimuksen irti ja kieltäytyy tulostamasta yhtään mitään. Tulostin on vain reilu vuoden vanha ‚eikä sen kanssa ole ollut aiemminkaan minkäänlaisia ongelmia.
Nykypäivänä tuotteita vanhennetaan suunnitellusti. Esimerkiksi tulostimeen saatetaan tehtaalla asentaa mikrosiru, jonka tehtävä on tehdä tulostimesta käyttökelvoton tietyn tulostusmäärän jälkeen. Suunnitellun vanhentamisen tarkoituksena on suurimmassa osassa tapauksia saada kuluttaja ostamaan uusi tuote mahdollisimman usein, jotta yritykselle tulisi mahdollisimman paljon voittoa, mutta vanhentamisen motiiveista riippumatta suunniteltu vanhentaminen on rasite luonnolle.
Mielestäni tuotteiden tahallinen vanhentaminen on käsittämättömän järjetöntä touhua, joka kuluttaa aivan liikaa luonnonvaroja kuluttajien kukkaroista puhumattakaan. Ilman sitä ilmastonmuutoksen uhka olisi myös paljon, paljon pienempi.
Jos tuotteet tehdään tarkoituksella hajoamaan helposti, esimerkiksi käyttämällä ala-arvoisia materiaaleja, jotta kuluttajat ostavat enemmän, syntyy myös enemmän jätettä, joka huonontaa elinoloja entisestään. Materiaaleja tarvitaan enemmän, joten niitä pitää tuottaa ja kerätä enemmän. Tuottaminen ja kerääminen vaatii muun muassa tehtaita ja kaivoksia, jotka saastuttavat ja tuhoavat ympäristöä. Täten myös ilmastonmuutos kiihtyy kiihtymistään.
Tuotteiden tahallinen vanhentaminen voi olla myös psykologista vanhentamista, eli uuden mallin julkaisemista mahdollisimman tiheään. Kun uusi malli julkaistaan, kuluttaja haluaa ostaa sen, koska se on trendikästä. Ajattele, että ostat uuden puhelimen, joka on ostohetkellä ja pari viikkoa sen jälkeen aivan mahtava juttu. Vuoden päästä, kun uusi malli julkaistaan, “vanha” puhelimesi tuntuu muinaismuistolta. Päädyt ostamaan uuden puhelimen, jotta muut eivät ajattele sinun olevan muodin kelkasta tipahtanut vanhus, ja taas kului ympäristöä sekä rahaa. Kannattaa pohtia, toimisiko vanha puhelin sittenkin.
Toki tuotteiden suunnitellussa vanhentamisessa on hyväkin puolensa. Turun yliopiston tutkijatohtori Lilli Sihvonen totesi haastattelussaan (Yle 18.4.2023), että se luo uusille innovaatioille helpomman väylän kuluttajien keskuuteen, kun uutta täytyy ostaa. Sihvonen totesi myös, että suunnitellun vanhentamisen ja kehityksen välille on välillä vaikea vetää rajaa. Lääketieteen uudet keksinnöt, jotka pääsevät täten myös helpommin käyttöön, voivat pelastaa monia ihmishenkiä. Kuitenkin olen sitä mieltä, että kannattaa ensin saada kierrätys mahdollisimman tehokkaaksi, jotta käytettyjen tuotteiden jätteet eivät kuormita luontoa liikaa ja materiaaleja varten ei aina tarvitsisi tuhota maapalloa, joia meillä on käytettävissämme vain yksi ainut kappale.
Minua ainakin järkytti ‚kun luin, että tuotteiden suunniteltu vanhentaminen on ollut käytäntönä jo lähes sata vuotta. Tapa otettiin käyttöön Yhdysvalloissa 1920-luvulla, erityisesti Fordin ja General Motorsin välisessä kamppailussa automarkkinoilla. Toki vanhentamisen termiä on esiintynyt suunnittelussa jo 1800-luvulla, joten ilmiö saattaa olla vanhempi kuin tiedämme. 1920-luvulla suunniteltu vanhentaminen oli uuden mallin julkaisemista noin vuoden välein, jotta kuluttajat ostaisivat uuden, paremman näköisen mallin. Vähitellen markkinoilla alettiin käyttämään suunnitellussa vanhentamisessa myös tuotteen fyysisen kunnon heikentämistä, esimerkiksi käyttämällä halpoja materiaaleja, jotka olivat kestäviä kuin märkä vessapaperi. Myös teknologinen vanhentaminen tuli teollisuuteen jossain kohtaa, esimerkkinä mikrosiru tulostimessa tai ohjelmapäivitys, joka hidastaa “vanhojen” puhelinmallien toimintaa.
Ei kuulosta kovin kivalta, eihän? Ongelman ratkaisemiseksi kaikkien on tehtävä oma osansa. Yrityksien tulisi lopettaa luokattomien materiaalien käyttö ja laitteen tuhoavien mikrosirujen tai laitetta hidastavien ohjelmapäivitysten asentaminen. Myös lain tulisi asettaa tuntuvat sanktiot suunnitellusta vanhentamisesta, jotta yritysten houkutus sen hyödyntämiseen tuottojen kasvattamisessa olisi mahdollisimman pieni. Kuluttajan tehtävä on miettiä, ostaako sekundatavaraa, joka hajoaa alle vuodessa vain sen takia, koska se on uusi ja muillakin on sellainen, vai kannattaisiko ostaa aidosti kestävistä materiaaleista tuotettu tuote, joka voi olla vaikkapa aiemmin käytetty ja kunnostettu. Ajatellaan ympäristö äennen kaikkea, eikä lompakon säästämisestä haittaakaan ole.
Ongelma on siis, että tuotteiden suunniteltu vanhentaminen kuluttaa ympäristöä ja kuluttajien lompakkoa. Tuotteiden suunniteltu vanhentaminen on myös yksi suurimmista tekijöistä ilmastonmuutoksen takana. Ehdotan, että jokaisen tulisi miettiä, tarvitseeko uutta tuotetta ostaa. Jos uudelle tuotteelle on tarvetta, kannattaisi miettiä, voisiko tuotteen ostaa käytettynä. Lisäksi jos ostaa uuden, kannattaisi myös huomioida, että ei osta mitään halpis roskaa, joka kestää kuukauden. Kannattaisi sen sijaan ostaa hieman laadukkaampi tuote, joka kestäisi myös pidempään. Täten myös pidemmällä aikavälillä kuluisi vähemmän rahaa. Vaikka tuotteiden suunniteltu vanhentaminen avaa uusille innovaatioille mahdollisuudet markkinoilla, meidän täytyisi tehdä kierrätyksestä tehokkaampaa, jotta yksi ja ainoa kotiplaneettamme kestää vielä monen sukupolven ajan.
Matias Sortti 8E, Haukiputaan koulu
Kirjoitus julkaistaan osana Rantapohjan ja alueen koulujen välistä yhteistyötä
Tilaa Rantapohja tästä.