Toimittajan työssä pääsee usein jännän äärelle – välillä pienten suurten tarinoiden pariin. Iissä junaradalla henkensä pitimeksi poroateriaa nauttinut maakotka ei arvannut, että siitä tulisi sen viimeinen ateria. Kotkan tehtävä ei kuitenkaan päättynyt, vaan täytettynä se jatkoi olemassaoloaan Haukiputaan poliisiaseman kävijöiden ilona.
Kotkan tarina jatkuu nyt eläinmuseon kokoelmiin, kun Haukiputaan asema hiljenee. Väistämättä herää idea, eikö uudella uljaalla pääpoliisiasemalla Ruskonselässä olisi paikkaa maakotkalle? Se voisi kertoa paitsi Iin ja Haukiputaan tapahtumasta myös poliisitehtävien moninaisuudesta.
Haukiputaalla pohditaan myös, mikä on Niemeläntörmän maisemissa 1950-luvulta asti seisseen poliisiaseman kohtalo Kiiminkijoen tuntumassa. Nähtäväksi jää, mitä kiinteistön omistaja Senaatti-kiinteistöt päättää tarpeettomaksi jäävän rakennuksen kohtalosta.
Kirjoittaessani kotkajuttua sain myös kosketuksen korvamatoon, kun ikivihreä kappale Vain kotka lentää aurinkoon alkoi soida päässäni. Sen levytti suomeksi 70-luvulla Markus, ja myöhemmin Jarkko Ahola teki siitä rokimman version. Alunperin kyseessä on Daniel Alomía Robesin perulainen kansansävelmä vuodelta 1913. Kappaleen teemana on vapauden ja oikeuden tavoittelu.
Kun myrsky uhkaa pilvet mustat on
Tämän maan pitää saan
Vain kotka nousta voi…
Se lentää vahvoin siivin loistoon auringon
Ylös jää kotka, kunnes tyyni sää…
Laulun teema on enemmän kuin ajankohtainen myös nyt, kun joudumme pidättämään hengitystämme miten Ukrainan sodan rauhanneuvottelut etenevät ja Venäjän järjetön hyökkäyssota Ukrainaan saataisiin viimein loppumaan.
Toivokaamme, että neuvottelijoilta löytyy samoja ominaisuuksia, joita kotkaan vertauskuvallisesti liitetään: viisautta, älykkyyttä, korkeaa ymmärrystä ja kaukonäköisyyttä. Näitä ominaisuuksia tarvitaan, jotta saadaan aikaan kestävä rauha ja oikeudenmukaisuus toteutuu.
auli.haapala(at)rantapohja.fi