Marraskuun pimeinä hetkinä oli otollista aikaa syventyä Haukipudas-seuran vuonna 2008 julkaisemaan kirjaan Muistelmia ja tarinoita Haukiputaalta. Kun vuodet vierivät ja sukupolvet vaihtuvat, perimätieto ja vanhat tarinat vaipuvat herkästi unholaan ja katoavat. Hienoa, että niitä saadaan myös talteen. Ihmisten mielissä menneisyys elää parhaiten muisteluissa ja mielenkiintoisissa vanhoissa tarinoissa, jotka täydentävät jännittävällä tavalla virallista historiankirjoitusta.
Edellä mainitusta kirjasta löytyy kertomuksia sota-ajoilta, pirtukaudesta, merenkulusta, paikkojen nimistä ja arkisesta elämänmenosta. Kokoelma sanomalehtien otsikoista vuosilta 1488–1944 kertoo, että elämä tanhuvillamme oli kovaa ja melkoista selviytymistaistelua:
Venäläiset hävittäneet Perämeren rannikon – Haukiputaan ja Kellon asutus tuhkana (v. 1496), Venäläisten kidutusleiri pystytetty Kelloon, venäläiset tappoivat piilopirttiin paenneet Hämeenjärvellä (1716), Pistintaistelu Kellossa, kaatuneet jätetty jäätyneinä kentälle (1808), Nälänhätä uhkaa koko maata, kerjäläislaumoja Haukiputaallakin (1867), Syttyykö sota? Aselasti kaapattu Haukiputaan Asemalla (1918), Pommituksia pelätään Haukiputaallakin, kotitekoisia pommisuojia rakennettu (1940), Saksalaisia sotilaita satamäärin Haukiputaallekin (1941), Saksalaiset räjäyttivät Kiiminkijoen rautatiesillan (1944).
Kukapa olisi uskonut, että Euroopassa käydään sotaa vuonna 2022. Valitettavasti on ollut toiveajattelua, että menneistä ajoista ja sodan mielettömyydestä olisi jotakin opittu.
Jännittävää olisi tietää, mitä nyt vallitsevasta ajastamme tarinoina joskus kerrotaan. Onko joukossamme värikkäitä persoonia, uskomattomia selviytymistarinoita ja löytyykö kummittelevia paikkoja niin kuin vuosikymmeniä sitten noteerattiin? Monia nyt arkipäiväisiltäkin tuntuvia asioita varmastikin ihmetellään ja kummastellaan tulevaisuudessa.
auli.haapala(at)rantapohja.fi