Tänään saimme avata jo kahdeksannen joulukalenterin luukun. Tuliko puuropussi, suklaanappi vai kaljatölkki?
Totta on, että joulukalentereita on nykyisin aivan joka lähtöön, varsinkin aikuisille. Joulukalentereista löytyy niin kahvia, teetä, keksejä, sipsejä, mausteita, makeisia, kosmetiikkaa, koruja, sukkia ja jopa seksileluja. Lemmikeille on tietenkin omat herkkukalenterinsa. Tavarakalenterit voivat maksaa useita kymmeniä ja jopa satoja euroja.
Voi niitä aikoja, kun joulu- eli adventtikalenteri oli perinteinen kuvakalenteri – toki niitäkin vielä on. Luksusta ennen vanhaan oli, jos kalenterissa oli kiiltoa eli hilettä kansikuvan päällä. Kalenterin itsenäisyyspäivän luukusta löytyi yleensä Suomen lipun kuva, 13. joulukuuta Lucia-neito kynttilät päässä ja aattona Jeesus ja Maria seimen äärellä. Aina se oli kuitenkin yhtä jännittävä hetki avata luukku.
Sen verran luksustavaraa kalenterit olivat, että perheessä saattoi olla vain yksi kalenteri, jonka luukkuja lapset avasivat vuoropäivinä. Kova hinku oli kurkkia kuvia etukäteen, mutta sitten olikin jännitys poissa.
Seuraavaksi tulivat suklaakalenterit. Eivät ne napit häävin makuisia olleet, mutta viehätys olikin siinä, että suklaata sai maistaa hitusen joka päivä. Sitten alettiin lapsille rustata tavarakalentereita. Luukun virkaa toimittivat tulitikkulaatikot tai kangaspussit. Aika tilipehöörikulttuurille oli otollinen, olivathan monet kiinantavaran halpakaupat rantautuneet maillemme.
Ensimmäinen painettu adventtikalanteri tuli markkinoille Saksassa jo 1900-luvun alussa. Suomeen kalenterit toivat partiolaiset. Perinne jatkuu, sillä partiolaiset kauppasivat kalentereita tänäkin adventtina.
Omistipa joulukalenteria tai ei, aika tuntuu viilettävän joulukuussa huimaa vauhtia ilman sen kummempaa “joulunodotusta”. Usein joulunalusaika on kuitenkin mitä parhaita aikaa kaikkine kiireineen. Otetaan hetkistä kiinni!
auli.haapala(at)rantapohja.fi
Kuvassa Punaisen Ristin joulukalenteri, piirros: kuvataiteilija Lars Carlsson.