Toi­mit­ta­jal­ta: Kum­pi ja Kam­pi tappeli…

Monet muis­ta­ne­vat van­han las­ten­lo­run: “Kum­pi ja Kam­pi tap­pe­li, kum­pi voit­ti?” Se osuu yllät­tä­vän hyvin nyky­het­keen – epä­var­maan ja yhä kaoot­ti­sem­paan maailmantilanteeseen.

Näi­nä aikoi­na rau­han ja vii­sau­den mer­ki­tys koros­tuu. Tap­pe­lun lop­pu­tu­lok­se­na on har­voin muu­ta kuin lisää kär­si­mys­tä. Oli­pa kyse tuhoi­sis­ta sodis­ta, hybri­di­vai­kut­ta­mi­ses­ta tai kiris­ty­vis­tä kaup­pa­suh­teis­ta, sel­vää voit­ta­jaa löy­tyy har­voin, vaik­ka tais­te­lua jat­ket­tai­siin loput­to­miin. Sama pätee niin suu­ris­sa konflik­teis­sa kuin arki­päi­vän kinas­te­luis­sa ja kiistoissa.

Kai­ken tämän kes­kel­lä arjen pie­net asiat voi­vat olla pelas­tus pitää kiin­ni nor­maa­lis­ta ja suo­jau­tua lii­al­ta ahdis­tuk­sel­ta. Toi­saal­ta ne pal­jas­ta­vat myös, kuin­ka hel­pos­ti unoh­dam­me suu­rem­mat mit­ta­suh­teet, jos oma elä­mäm­me on suh­teel­li­sen hyväl­lä tolal­la – vali­tam­me pie­nis­tä asiois­ta, vaik­ka toi­saal­la tais­tel­laan elä­mäs­tä ja kuolemasta.

Rau­haa on myös asial­li­nen kes­kus­te­lu ja toi­sia kun­nioit­ta­va kans­sa­käy­mi­nen – puheet ja kir­joit­te­lu ilman töl­vi­mis­tä ja hauk­ku­mis­ta. Kan­taa­ot­ta­vi­na kan­sa­lai­si­na me osaam­me kai­vel­la epä­koh­tia ja mitä­töi­dä tois­ten mie­li­pi­tei­tä ja arvo­ja, aivan kuten valit­se­mam­me päät­tä­jät kan­sa­kun­nan kaa­pin pääl­lä. Nyt, vaa­lien lähes­tyes­sä, myös pai­kal­lis- ja alue­ta­son päät­tä­jik­si pyr­ki­vien tuli­si osa­ta kes­kus­tel­la raken­ta­vas­ti, eikä vain syyt­tää ja moittia.

Sekin on vii­saut­ta ymmär­tää, ettei yksi ihmi­nen voi kan­taa koko maa­il­man mur­hei­ta – mut­ta jokai­nen voi teh­dä osan­sa siel­lä, mis­sä voi oikeas­ti vai­kut­taa. Avun tar­ve löy­tyy usein aivan läheltäkin.

Kun maa­il­man mur­heet pai­na­vat, on hyvä, että löy­tyy myös kevyem­piä yhdis­tä­viä het­kiä. Vii­me vii­kon­lo­pun Uuden musii­kin kil­pai­lu toi monil­le juu­ri sitä – vii­su­huu­maa. Ohjel­ma kerä­si 2,3 mil­joo­naa kat­so­jaa koti­soh­vil­le, ja täy­tyy myön­tää, että lau­an­tai-illan finaa­lia odo­tin itse­kin kuin jou­lu­puk­kia. Kan­sa äänes­ti Suo­mea edus­ta­maan roh­kean kap­pa­leen ja koke­neen esiin­ty­jän. Kuten asi­aan kuu­luu, Ich kom­me jakaa mie­li­pi­tei­tä, mut­ta veik­kai­sin Eri­ka Vik­ma­nin sel­viy­ty­vän erin­omai­ses­ti euro­vii­su­jen lop­pu­koi­tok­ses­sa Sveit­sis­sä toukokuussa.

auli.haapala/at)rantapohja.fi