Vanha sanonta “Hiihdin kouluun kesät talvet” ei ole täysin tuulesta temmattu. Se viittaa vanhemman polven tapaan kuvata koulumatkojaan jälkipolville – toki vähän liioitellen. Totta toinen puoli: matkat saattoivat olla pitkiä, sääolosuhteet karuja ja kulkuvälineet vaatimattomia – koulukyydeistä puhumattakaan.
Maailma muuttuu ja haastaa myös liikennesuunnittelua. Huhtikuusta alkaen satunnaisesti valitut oululaiset saavat kutsun valtakunnalliseen henkilöliikennetutkimukseen, jossa selvitetään, miten arjen matkat ovat muuttuneet. Liikenne- ja viestintävirasto Traficomin kyselyssä osallistujat kirjaavat päivän aikana tekemänsä matkat, ja tietoa hyödynnetään väylien suunnittelussa. Kirjoa vastauksiin varmasti saadaan, mikäli vastaajaksi osuu kuntalainen kaupungin keskustasta tai vaikkapa Ylikiimingin Nuorittalta tai Yli-Iin Tannilasta.
Pyöräilyn suosio on kasvanut, ja yhä useampi taittaa pitkiäkin työmatkoja pyörällä. Oulu on kunnostautunut pyöräilybaanojen rakentamisessa, mutta samalla syrjemmällä asuvat kritisoivat sitä, että kylillä kevyen liikenteen väylät jäävät vähälle huomiolle – tai puuttuvat kokonaan.
Joukkoliikenne toimii kaupunkialueilla varsin kattavasti ja isommissa taajamissa bussiin voi hypätä jopa puolen tunnin välein. Näilläkään alueilla matkustajia ei ole aina tarpeeksi, ja linjojen kannattavuutta joudutaan tarkastelemaan kriittisesti. Monille oma auto on edelleen välttämätön töiden ja asioinnin vuoksi, mutta myös mukavuuden ja ajansäästön takia – ilmastonmuutosta uhmaten. Aika on rahaa, vaikka kiirettä ei aina olisikaan.
Liikenneturvallisuus on tärkeää, kuljettiinpa millä tahansa välineellä. Äänettömät sähköpotkulaudat ja nopeat sähköpyörät vaativat valppautta niin käyttäjiltä kuin muilta tielläliikkujilta. Tässä yhteydessä ei voi olla nostamatta esille jälleen kännyköitä – myös autoilijoiden käsissä. Riittääkö tarkkaavaisuus kaikkeen?
Pitäisikö meidän suoda itsellemme pieni zen-hetki ja unohtaa puhelin hetkeksi, kun liikumme muiden joukossa?
auli.haapala(at)rantapohja.fi