Sit­ruu­na­per­ho­nen yllät­ti lenk­kei­li­jän Kel­los­sa. Havain­to­ja teh­dään yhä pohjoisempaa

Osmo Sii­ka-aho hie­rai­si sil­mi­ään lenk­keil­les­sään koti­mai­se­mis­saan Kel­lon Hols­tin­mut­kas­sa, kun hän huo­ma­si pää­siäis­vii­kol­la kau­niin kel­tai­sen per­ho­sen. Hän ja lenk­kei­ly­ka­ve­rin­sa tun­nis­ti­vat sen sitruunaperhoseksi.

– En ole eläis­sä­ni 91 vuo­den ikään men­nes­sä näh­nyt Kel­los­sa sit­ruu­na­per­hos­ta, hän ihmetteli.

Mah­taa­ko­han laji olla har­vi­nai­nen näil­lä levey­sas­teil­la? Ja ovat­ko­han muut seu­dul­la näh­neet sit­ruu­na­per­ho­sia? Sii­ka-aho miet­ti ja otti asias­sa yhteyt­tä Ran­ta­poh­jan toimitukseen.

Hyön­teis­tut­ki­ja ja eri­tyi­ses­ti per­hos­ten tut­ki­muk­seen pereh­ty­nyt pro­fes­so­ri Mar­ko Muta­nen Oulun yli­opis­tos­ta ker­too, että laji on ollut perin­tei­ses­ti har­vi­nai­nen Oulun kor­keu­del­la ja sii­tä poh­joi­seen. Vii­me vuo­si­na sit­ruu­na­per­ho­sia on kui­ten­kin havait­tu näil­lä levey­sas­teil­la enem­män kuin kos­kaan aiem­min – jopa Poh­jois-Lap­pia myö­ten. Oulus­ta ete­läm­pä­nä ja Kai­nuus­sa sit­ruu­na­per­ho­nen on sen sijaan ylei­nen näky.

Mar­ko Muta­sen mukaan sit­ruu­na­per­ho­sen esiin­ty­mis­tä poh­joi­sem­mas­sa ei rajoi­ta kyl­mem­pi ilmas­to, vaan ainoas­taan sen ravin­to­kas­vin, luon­non­va­rai­sen paat­sa­man puut­tu­mi­nen. Paat­sa­maa kas­vaa vain har­vak­sel­taan Oulun kor­keu­del­la ja sii­tä poh­joi­seen, mikä rajoit­taa per­ho­sen levinneisyyttä.

Hän muis­taa itse teh­neen­sä sit­ruu­na­per­hos­ha­vain­non Rova­nie­mel­lä jo nuo­ruus­vuo­si­naan 1980-luvul­la innok­kaa­na perhosharrastajana.

Ilmas­ton­muu­tos ja leu­dom­pien tal­vien yleis­ty­mi­nen eivät siis ole pää­syy­nä lajin poh­jois­tu­mi­seen – sen sijaan rat­kai­se­vaa on paat­sa­man leviä­mi­sen laajuus.

Sen sijaan esi­mer­kik­si ete­läi­ses­sä Suo­mes­sa ylei­sil­le kaa­li- ja nau­ris­per­ho­sil­le löy­tyi­si ravin­toa myös poh­joi­sem­pa­na, mut­ta poh­joi­sen lyhyt kesä ei rii­tä nii­den elin­kier­ron eli suvun jat­ka­mi­sen kannalta.

Muta­nen tote­aa, että tänä kevää­nä Kel­los­sa havai­tus­ta sit­ruu­na­per­ho­ses­ta on vai­kea sanoa, onko se täl­lä alu­eel­la syn­ty­nyt vai vii­me vuon­na muu­al­ta sin­ne vaeltanut.

Usko­ma­ton­ta mut­ta tot­ta: jot­kut per­ho­set voi­vat len­tää sato­ja ja jopa tuhan­sia kilo­met­re­jä, mikä selit­tää myös sen, mik­si har­vi­nai­sis­ta ja eksoot­ti­sis­ta per­hos­la­jeis­ta teh­dään havain­to­ja yhä useam­min. Esi­mer­kik­si vii­me kesä­nä Oulus­sa havait­tiin huk­ka­vael­lusyök­kö­siä ja kul­ku­yök­kö­nen, jot­ka ovat kau­kai­sia aroa­luei­den ja Väli­me­ren seu­dun perhosia.

Sit­ruu­na­per­ho­nen on kevään ensim­mäi­siä tal­vi­hor­rok­ses­ta herää­viä per­ho­sia. Var­ma kevään merk­ki on, kun näkee kel­tai­sen sit­ruu­na­per­ho­sen. Osmo Sii­ka-aho koh­ta­si sit­ruu­na­per­ho­sen 16. huh­ti­kuu­ta, kun alu­eel­la vie­tet­tiin kevään ensim­mäi­siä läm­pi­miä päiviä.

Sit­ruu­na­per­ho­nen on kir­voit­ta­nut myös van­han kan­sa­nus­ko­muk­sen, jon­ka mukaan kel­tai­sen sit­ruu­na­per­ho­sen näke­mi­nen ennus­taa hyvää kesää.

Sit­ruu­na­per­ho­nen kuu­luu iso­ko­koi­siin päi­vä­per­ho­siin, joi­ta ovat myös suru­vaip­pa, nokkos‑, nei­to- ja heruk­ka­per­ho­nen. Nii­tä­kin on jo tänä kevää­nä havait­tu, Mar­ko Muta­nen toteaa.

Säi­den läm­me­tes­sä tal­vi­hor­rok­ses­ta herän­nyt sit­ruu­na­per­ho­nen alkaa etsiä kump­pa­nia. Ensim­mäi­sek­si liik­keel­lä ovat koi­raat, jot­ka ovat kirk­kaan sit­ruu­nan kel­tai­sia, kun taas naa­raat ovat väri­tyk­sel­tään hailakampia.

Naa­ras las­kee munat paat­sa­man oksal­le. Paat­sa­ma eli kor­pi­paat­sa­ma on pen­sas tai pie­ni puu. Munis­ta kuo­riu­tu­vat vih­reät sit­ruu­na­per­ho­sen tou­kat syö­vät ravin­nok­seen vain paat­sa­man vih­rei­tä leh­tiä. Touk­ka kote­loi­tuu ja kehit­tyy per­ho­sek­si, joka läh­tee len­toon kesän aika­na. Aikui­nen sit­ruu­na­per­ho­nen tal­veh­tii kas­vien, kuten puo­lu­kan­var­pu­jen, lomas­sa ja kevääl­lä se naut­tii ravin­nok­seen paju­jen ja kevät­kuk­kien mettä.

Sit­ruu­na­per­ho­sen eli­ni­kä on vajaan vuo­den tai vuo­den – tämä on pit­kä aika per­ho­sel­le, sil­lä monet lajit elä­vät vain muu­ta­mia päi­viä tai viikkoja.

Nyky­ään per­hos­ten ja mui­den lajien tun­nis­ta­mi­nen on hel­pot­tu­nut ver­kos­sa toi­mi­vien laji­tie­to­kan­to­jen sekä sosi­aa­li­sen median ryh­mien ansios­ta. Tämä ei ainoas­taan lisää tut­ki­joi­den käy­tet­tä­vis­sä ole­vaa tie­toa, vaan on myös lisän­nyt maal­li­koi­den ja har­ras­ta­jien kiin­nos­tus­ta teh­dä havain­to­ja ja tun­nis­taa lajeja.

Suo­men Laji­tie­to­kes­kus, jon­ka yhteis­työ­kump­pa­nei­hin kuu­luu myös Oulun yli­opis­to, koko­aa ja yhdis­tää suo­ma­lai­sen laji­tie­don avoi­mek­si ja yhte­näi­sek­si koko­nai­suu­dek­si laji.fi-sivustolle. Sivus­tol­la voi tutus­tua eri lajei­hin ja nii­den esiin­ty­mi­seen, sela­ta havain­to­ja suo­ma­lai­sis­ta laji­tie­to­kan­nois­ta sekä pitää kir­jaa omis­ta luontohavainnoista.

Kesän hyt­tys­ti­lan­teen ennus­ta­mi­nen on vie­lä arpapeliä

Mil­lai­sek­si tule­va hyt­tys­ke­sä muo­dos­tuu, on vie­lä vai­kea arvioi­da. Tut­ki­ja Mar­ko Muta­nen ei läh­de mie­lel­lään ennus­ta­jak­si, sil­lä täs­sä vai­hees­sa anne­tut arviot oli­si­vat hatus­ta heitettyjä.

– Vaik­ka tal­ven vähäi­nen lumi­mää­rä voi­si vii­ta­ta pie­nem­pään hyt­tys­kan­nan kehit­ty­mi­seen, kevään sää­olo­suh­teet ja sateet vai­kut­ta­vat rat­kai­se­vas­ti sii­hen, kuin­ka pal­jon sääs­kiä, mäkä­räi­siä ja mui­ta hyt­ty­siä kesäl­lä esiin­tyy, Muta­nen toteaa.

Ennus­tet­ta­vuus kui­ten­kin para­nee, kun tie­toa ker­tyy lisää laa­jas­ta EU:n rahoit­ta­mas­ta hyön­teis­tut­ki­muk­ses­ta, jos­sa Oulun yli­opis­to­kin on mukana.

Tut­ki­muk­ses­sa sel­vi­te­tään muun muas­sa hyt­tys­ten esiin­ty­mis­tä ja levin­nei­syyt­tä eri­lai­sis­sa olo­suh­teis­sa. Tut­ki­muk­seen liit­tyen Poh­jois-Suo­meen ja Kai­nuuseen sijoi­te­taan esi­mer­kik­si hyt­ty­san­so­ja laa­jal­le alueelle.

TUTUSTU RANTAPOHJAN TILAUSTARJOUKSIIN TÄSTÄ.