Sil­ta- ja pyyk­käys­muis­to­ja Hau­ki­pu­taan perinnepäivässä

Pirjo Lantto (vas.) ja Liisa Ervasti-Julku sekä Outi Hirvelä ja Mairit Toppi juttelemassa Rakennusperintöpäivän annista museon pihatapahtumassa. Martinniemen kyläyhdistys piti kahvilatelttaa. Kuvat:Auli HaapalaPirjo Lantto (vas.) ja Liisa Ervasti-Julku sekä Outi Hirvelä ja Mairit Toppi juttelemassa Rakennusperintöpäivän annista museon pihatapahtumassa. Martinniemen kyläyhdistys piti kahvilatelttaa. Kuvat:Auli Haapala

Kii­min­ki­joen maan­tie­sil­ta Hau­ki­pu­taal­la val­mis­tui 70 vuot­ta sit­ten. Merk­ki­vuo­den kun­niak­si Hau­ki­pu­das-seu­ra on koon­nut sil­lan vai­heis­ta valo­ku­va­näyt­te­lyn his­to­ria­tie­toi­neen. Näyt­te­ly kuu­lui lau­an­tai­na vie­te­tyn perin­tei­sen Raken­nus­pe­rin­tö­päi­vän ohjelmaan.

Valo­ku­va­näyt­te­lyä esi­tel­lyt Lii­sa Ervas­ti-Jul­ku ker­toi, että Kii­min­ki­joen ylit­tä­vä sil­ta raken­net­tiin nopeut­ta­maan ja hel­pot­ta­maan kul­kua tär­keän poh­jan­maan ran­ta­tien var­rel­la. Joki oli ennen sil­taa yli­tet­tä­vä lau­tal­la, vene­kyy­dil­lä tai kier­ret­tä­vä Ase­ma­ky­län rau­ta­tie­sil­lan kaut­ta. Kir­jal­li­sia doku­ment­te­ja on sii­tä, että aikoi­naan Kii­min­ki­joen oli­vat ylit­tä­neet Vär­jä­no­jan ja Vana­ran­nan koh­dal­ta myös kunin­gas ja kei­sa­ri sekä ruot­sa­lai­nen kas­vi­tie­tei­li­jä, joka laut­taa odo­tel­les­saan oli tut­ki­nut ran­nan kiviä.

Teräs­be­to­ni­nen, pää­jän­teel­tään 52-met­ri­nen kote­lo­palk­ki­sil­ta val­mis­tui 1954 ja oli ensim­mäi­nen laa­tu­aan Suo­mes­sa. Ervas­ti-Jul­kun oma ensim­mäi­nen muis­ti­ku­va sil­las­ta on tuol­ta vuo­del­ta, kun sil­ta ei ollut ihan val­mis, mut­ta sitä oli lupa käyt­tää. Oli pelot­ta­vaa, kun kai­tei­ta ei vie­lä ollut. Sama­na vuon­na val­mis­tui myös polii­si­lai­tos Nie­me­län­tör­mäl­le. Sil­ta­työ­maa työl­lis­ti sato­ja teki­jöi­tä. Lak­koi­lua­kin koettiin.

Van­hat valo­ku­vat herät­ti­vät pal­jon muis­to­ja vuo­si­kym­men­ten var­rel­ta. Pek­ka Paa­vo­la muis­te­li omis­ta kou­lua­jois­taan, että tal­vel­la jou­dut­tiin jos­kus huris­te­le­maan sil­lan ajo­ra­dal­la, kun kape­aa pyö­räi­ly- ja jalan­kul­ku­kais­taa ei oltu aurat­tu. Polii­si­kin huo­maut­ti asias­ta. Myö­hem­min sil­lan kupeel­le on raken­net­tu eril­li­nen, kai­teel­la ero­tet­tu kevyen lii­ken­teen väy­lä paran­ta­maan turvallisuutta.

Valo­ku­va­näyt­te­lyn teks­tei­neen ovat koon­neet Ervas­ti-Jul­kun kans­sa Pir­jo Sii­po­la, Lee­na Hap­po­nen ja Pirit­ta Pie­ti­lä-Liten­dahl. Kuvat ovat arkis­tois­ta ja yksityishenkilöiltä.

Raken­nus­pe­rin­tö­päi­vään liit­ty­vä Put­taan piha­pii­rit ‑tutus­tu­mis­kier­ros jär­jes­te­tään 24. elo­kuu­ta. Koh­tei­na ovat Myl­ly­saa­ren­tiel­lä Huo­ve­li­nin Myl­ly ja Saha sekä van­ha Tör­mä­län pihapiiri.

Iiris Pent­ti­lä ker­toi ukkin­sa Veik­ko Huo­ve­li­nin ja isän­sä Esko Huo­ve­li­nin pyö­rit­tä­män myl­lyn ja sahan vai­heis­ta. Iiris Pent­ti­lä per­hei­neen on kun­nos­ta­nut koh­teen myös asuin­käyt­töön. Myl­lyn ja saha­lai­tok­sen perus­ti­vat alun perin Jus­si­lan vel­jek­set kuver­nöö­rin pää­tök­sel­lä 1912. Huo­ve­li­nin Myl­ly ja Saha oli toi­min­nas­sa vuo­teen 1977 asti, jol­loin säh­kö­ge­ne­raat­to­reis­ta toi­nen kas­tui isos­sa tul­vas­sa. Pato­ra­ken­nel­mat Kii­min­ki­joen Myl­ly­haa­ras­ta pois­tet­tiin 80-luvulla.

Iiris Pent­ti­lä ker­toi myl­lyn ja sahan his­to­rias­ta kun­nos­tuk­sen vaiheista.

Myl­lys­sä on jau­het­tu jau­ho­ja, sahat­tu lau­to­ja, teh­ty pärei­tä ja val­mis­tet­tu jäkä­lä- ja kala­laa­ti­koi­ta sekä tuo­tet­tu säh­köä myös lähi­ti­lo­jen tar­pei­siin. Iiris Pent­ti­lä oli kym­men­ke­säi­se­nä nik­ka­roi­mas­sa jäkä­lä­laa­ti­koi­ta, kuten myös hänen serk­kun­sa Erja Sep­pä­lä ja Pir­jo Lant­to. Nopeim­mat takoi­vat sata laa­tik­koa päi­väs­sä. Jäl­jen piti olla prii­maa. Nai­set muis­te­li­vat, että myl­ly ja saha oli mer­kit­tä­vä työl­lis­tä­jä. Jau­ho­ja jau­het­tiin taloi­hin ja toi­mi­tet­tiin kaup­poi­hin ja lei­po­moi­hin myös Kii­min­kiin ja Iihin.

Han­nu Pie­ti­lä muis­te­li, että Kel­los­ta­kin vie­tiin lei­pä­vil­jaa jau­het­ta­vak­si Huo­ve­li­nin myl­lyl­le. Kel­lon kyläl­lä oli aina­kin kak­si myllyä.

Toi­nen tutus­tu­mis­koh­de elo­kuus­sa on Tapio Tör­mä­län asuin­käyt­töön kun­nos­ta­ma, vuon­na 1874 raken­net­tu Tör­mä­län tilan pää­ra­ken­nus piha­pii­rei­neen. Enti­söin­tiä Tör­mä­lä on teh­nyt van­haa kun­nioit­taen, mut­ta nyky­ajan asu­mis­tar­peet huo­mioi­den. Aiem­min paik­ka oli Tapion isän Sepon omis­tuk­ses­sa.

Kari Hol­ma on kir­jan­nut teke­mään­sä Tör­mä­län tilas­ta ker­to­vaan his­to­ria­pos­ti­kort­tiin, että tilal­la pidet­tiin Hau­ki­pu­taan ensim­mäi­set les­ta­dio­lai­set seu­rat vuon­na 1863.

Hau­ki­pu­taan koti­seu­tu­museo avau­tuu ylei­söl­le hei­nä­kuuk­si. Museoon on val­mis­tu­nut kak­si uut­ta, enti­sa­jan pyy­kin­pe­sua ja sepän työ­tä kuvaa­vaa näyt­te­lyä. Pyy­kin­pe­su oli vie­lä sata vuot­ta sit­ten nais­ten teh­tä­vä ja yksi kodin ras­kaim­mis­ta töis­tä. Kesäi­nen pyyk­ki­päi­vä oli usein joen tai meren rannassa.

Anna-Lii­sa Väi­sä­nen muis­te­li, että pyy­kin­pe­su oli useam­man päi­vän hom­ma. Kesä­ai­kaan Mar­tin­nie­mes­sä kokoon­nut­tiin yhtei­sen pyyk­ki­pa­dan äärel­le Ongal­le. Tal­vel­la pyyk­kiä pes­tiin sau­nas­sa. Vesi haet­tiin vesi­kel­kal­la työ­väen­ta­lon kai­vos­ta. Pyy­kin virut­ta­mi­nen, kui­vaus ja man­ke­loin­ti tapah­tui yhtiön saunalla.

Sepän pajan näyt­te­lys­sä on arvos­tet­tuun ammat­tiin liit­ty­vää esi­neis­töä. Tär­kein työ­vä­li­ne oli ala­sin, jon­ka pääl­lä taot­tiin ahjos­sa kuu­men­net­tua rau­taa. Usein oli mon­ta rau­taa läm­piä­mäs­sä, sii­tä on peräi­sin kii­rees­tä ker­to­va sanon­ta “Mon­ta rau­taa tulessa”.

Ark­ki­teh­ti Ilpo Väi­sä­nen luen­noi puu­ra­ken­nus­ten tuho­hyön­tei­sis­tä, joi­ta on Suo­mes­sa onnek­si vain alle kym­me­nen lajia. Ter­vet­tä puu­ta syö­viä hyön­tei­siä ovat esi­mer­kik­si ter­mii­tit ja tupa­jää­rät sekä hevos­muu­ra­hai­set. Lahon ja märän puun tuho­lai­sia ovat tupa­ju­mi, hir­si­ju­mi ja kuolemankello.

Kuo­le­man­kel­lo on saa­nut nimen­sä hir­ren sisäs­tä kuu­lu­vas­ta kel­lon tiki­tys­tä muis­tut­ta­vas­ta hil­jai­ses­ta äänes­tä. Tikit­tä­vä ääni syn­tyy, kun kuo­riu­tu­nut kova­kuo­riai­nen hak­kaa pää­tään sei­nään kut­su­na lajitoverilleen.

Uudes­sa raken­nus­puus­sa voi esiin­tyä pai­kal­li­sia hyön­teis­ten aiheut­ta­mia hait­to­ja, jot­ka häviä­vät puun kui­vut­tua. Nämä hyön­tei­set ovat osa nor­maa­lia luon­toa ja toi­mi­vat myös met­sis­sä hajot­taen laho­puu­ta. Täl­lai­nen on esi­mer­kik­si papin­tap­pa­ja, joka nimes­tään huo­li­mat­ta aiheut­taa vähäi­siä vau­rioi­ta. Papin­tap­pa­jan nimi perus­tuu kan­san­ta­ri­naan, jos­sa kova­kuo­riai­nen mön­kii papin kor­vaan ikä­vin seurauksin.

Paras­ta hyön­teis­ten tor­jun­taa on Väi­sä­sen mukaan ennal­taeh­käi­sy. Tär­kein­tä on pitää puu­ra­ken­nuk­set raken­teel­li­sin kei­noin kui­vi­na ja tuu­let­tu­vi­na. Puu­ai­nes­ta tuhoa­via hyön­tei­siä tava­taan lähin­nä sel­lai­sis­sa raken­nuk­sis­sa, jot­ka ovat jo kos­teu­den seu­rauk­se­na syn­ty­nei­den lahot­ta­ja­sie­nen vaurioittamia.

Hyön­teis­ten hävit­tä­mi­sek­si on lämpö‑, kyl­mä- ja kemial­li­sia tor­jun­ta­kei­no­ja. Arki­käy­tös­sä kemial­li­set mene­tel­mät ja kuu­men­nus­kä­sit­te­lyt kan­nat­taa unoh­taa. –30 pak­ka­sas­tet­ta tap­paa useim­mat tuho­hyön­tei­set. Tii­vis­tel­mä Väi­sä­sen esi­tel­mäs­tä löy­tyy osoit­tees­ta: https://haukipudasseura.yhdistysavain.fi/

Museon pihal­la oli tilai­suus kokeil­la puu­ja­loil­la käve­lyä. Pap­pa opas­ti lapsenlapsia.

Juha Väy­ry­nen opas­ti miten van­ho­ja ikku­noi­ta kan­nat­taa kunnostaa.

Vuon­na 1944 teh­tiin tila­päi­nen sil­ta, jot­ta siir­to­vä­ki ja jou­kot pää­si­vät ylit­tä­mään jokea.