- Jumin Puu Oy:n toiminta herätti 50 vuotta sitten paljon toiveita Ylikiimingissä. Luvassa oli työpaikkoja ja paikallisen puun jalostusta. Yhtiö oli aloittanut syksyllä 1974. Maaliskuun 20.3.1975 numerossa Rantapohja loi katsauksen yrityksen tilaan. MIehiä oli töissä 18. 100 omakotirakentajaa oli jo kysynyt tarjousta puutavarasta. Sahalaitoksen rakentaminen oli tarkoitus aloittaa kevään 1975 mittaan. Yhtiön toimitusjohtaja oli Matti Pahkala.
- Linnut ja muut eläimet sekä metsän sadunomaiset ihmeet ovat inspiroineet taidekoululaisia, joiden töitä on esillä Jatulin aulassa.
Rantapohjasta 23.11.1978: Kun Jorma meni ilmoittautumaan kansakouluun, siellä kyseltiin oma nimi sekä isän ja äidin nimi. Isän nimen poika kyllä tiesi, mutta kun kysyttiin, että mikä äidin nimi on, vastasi Jorma: “Äiti”. Opettaja kysyi, että miksi muuksi isä sanoo äitiä. Jorma vastasi: “Muijaksi”. XX Haukipudas
Talven taidesatoa ihailtavana.
Haukiputaalla Jatulissa kävijöitä ilahduttaa aulaan pystytetty taidenäyttely. Esillä on Oulu-opiston Taidekoulu Upian näyttely. Veikeät ja värikkäät taideteokset ovat esillä 21. huhtikuuta saakka.
Koppero-teatteri Amerikan perinnön jäljillä.
Koppero-teatterin näytelmää Amerikan perintö esitetään Korvenkylän nuorisoseuralla (Seurakankaantie 17) huhti–toukokuussa. Ensi-ilta on perjantaina 11.4. kello 19. Tämän jälkeen esityksiä on kymmenisen, joista viimeiset pidetään 3.5. Näytelmä on yksinäytöksinen komedia, joka kestää noin tunnin.
Sykelauantaina esillä harrastukset.
Lauantaina 12.4. kello 10–15 on Kiimingissä jälleen Sykelauantai. Kello 11 esiintyy Oulu-opiston improryhmä, kello 12 tanssijat, klo 12.30 esittäytyy taekwondo ja kello 12.50 agrojooga. Mukana menossa on eri yhdistyksiä esittelemässä toimintaansa.
Antti J. Leinosen voittoputki jatkuu.
Kuvajournalismi 2024 ‑kilpailun voittajat on julkistettu. Vuoden teema ‑palkinnon sai iiläinen Antti J. Leinonen. Vuoden teemana oli Maakuntien Suomi. Leinonen kuvasi kuvasarjan iiläisistä ja muista pohjoissuomalaisista mökkivaatteissaan.¨
Pönttöjä pönttöpäivänä.
Linnuilla on menossa asuntojen näyttöviikot. Lintujen asuntotuotannon lisäämiseksi useat tahot järjestävät mahdollisuuksia rakentaa linnunpönttöjä.
Iissä sattuu tulevalle lauantaille kaksikin linnunpönttötapahtumaa. Iin seudun riistanhoitoyhdistyksen pönttöpäivää vietetään kello 10–17 Iin Kärkkäisellä. Tavoitteena tehdä pönttöprojektin päiväennätys. Tapahtumaan toivotaan metsästysseuroja ja nuorisoa mukaan. Tilaisuudessa on mahdollisuus valmistaa itselle veloituksetta oma telkänpönttö, joka rekisteröidään telkänpönttö-projektiin.
Pohjois-Iin koululla vietetään lasten ympäristölauantaita kello 11–14. Päivän yhtenä ohjelmana on linnunpöntön rakentaminen.
Johtajat puhuvat vetovoimasta.
Rakentaja 2025 Oulu ‑messut järjestetään Ouluhallissa viikonvaihteessa. Perjantaina ohjelmassa on rakennusalan ammattilaisille suunnattu Rakentajafoorumi. Siinä lähialueen johtajat, muun muassa kunnanjohtaja Marjukka Manninen Iistä ja konsernijohtaja Kari-Pekka Kronqvist Oulusta, keskustelevat Pohjois-Pohjanmaan vetovoimasta ja sen vaikutuksesta alueen kasvuun ja rakentamiseen. Iin kunta on muutoinkin messuilla mukana esittelemässä kunnasta löytyviä rakennuspaikkoja.
Tannilassa kevätkahvio ja myyjäiset.
Lauantaina 12.4. kello 11–14 pääsee nauttimaan Siuruanjoen rantamaisemista, kahvittelemaan sekä katsastelemaan myyjäispöytiä, kun Koppelon (ent. Berg, nyk. Kaleva/Harju) talossa Kujalantie 6:ssa Tannilassa juhlitaan kevään tuloa. Kahvin kanssa on tarjolla monenlaisia paikallisia herkkuja ja myynnissä muun muassa Pikkusuon tilan tuotteita, käsitöitä, kasvien taimia ja leivonnnaisia. Tärkeintä on jutustelu ja yhdessäolo.
Teatterikuopassa Mummo.
Oulu-opiston Senioriteatteri on jälleen esitysvauhdissa. Sunnuntaina 13.4. nähdään Teatterikuopan lavalla näytelmä Meidän ikioma mummo. Mummo on päättänyt toteuttaa elämänsä unelman. Miten käy? Pysäyttääkö joku suunnitelman? Lannistetaanko mummo? Ohjaus on Raija Päkkilän ja dramatisoinnista vastaa Maarit Kangasluoma, käsikirjoitus perustuu Ilona Tiaisen näytelmätekstiin Kyllä mummo maksaa.
TUTUSTU RANTAPOHJAN TILAUSTARJOUKSIIN TÄSTÄ.