Häyrysenniemessä sijaitsevalle Johteen isolle kivelle johtava polku on raivattu ja merkattu. Polku lähtee Johteen venesatamasta Kalastajantien päästä ensimmäisen vanhan kalakopin kohdalta metsään.
Kivelle on myös tuotu uusi luonnonmuistomerkistä kertova taulu.
– Toivottavasti merkkiä ei turmella ja se saa olla paikoillaan. Aiemmin keväällä paikalle laitettu merkki hävitettiin, kertoo Haukiputaan jakokunnan puheenjohtaja Kari Kaleva.
Kyseinen siirtolohkare on rauhoitettu luonnonmuistomerkiksi tänä keväänä. Polun suunnittelua jatketaan Kallionokalle saakka.
– Kaikki luonnonmuistomerkit on lain mukaisesti rauhoitettu ja niiden turmeleminen on rangaistava teko, muistuttaa Kaleva.