Pii­mä­pe­räl­lä kas­voi siniyökönlehteä

Hau­ki­pu­taan Kel­lon ran­ta­maal­la on mer­kil­li­nen pai­kan­ni­mi Pii­mä­pe­rä. Aikoi­naan pai­kal­li­nen jako­kun­ta myi maan­nousun muka­na meres­tä nous­sut­ta kui­vaa maa­ta ton­teik­si hin­taan 25 pen­niä m² ja sii­tä tuli köy­hien asu­tus- ja saha­mies­ten mökkikylä.
Pii­mä­pe­rän tur­ve­mö­kin pojas­ta Mat­ti Ahtees­ta (1945–2019) tuli mer­kit­tä­vä valtiomies.

Mis­tä tuli tuo nimi Pii­mä­pe­rä? Joka nimi on aikoi­naan ollut myös suku­ni­me­nä paikalla.
Väi­tös­kir­jas­saan Oulun pai­kan­ni­met — mis­tä nimet tule­vat (2005) Rit­va Toro­pai­nen arve­li vain, että pii­mä on vii­tan­nut täs­sä yhtey­des­sä alu­een asuk­kai­den toi­meen­tu­loon: siel­lä asui vähä­va­rais­ta työ­väes­töä. Osmo Hek­ka­la kir­joit­ti kyl­lä isän­sä elä­mäs­tä kir­jan Pii­mä­pe­rä isä­ni maa, mut­ta ei esit­tä­nyt sii­nä, mitä sana Pii­mä-nimes­sä tarkoitti.

Kun on niin­kin pie­ni paik­ka, ei nimeä Pii­mä­pe­rä mai­ni­ta v. 2007 jul­kais­tus­sa pak­sus­sa Suo­ma­lai­ses­sa pai­kan­ni­mi­kir­jas­sa. Muis­sa­kaan teks­teis­sä ei ole osat­tu selit­tää nimen alku­pe­rää, vaik­ka sitä on kyl­lä yri­tet­ty etsiä. Niin­pä täs­sä met­sän­hoi­ta­jan ammat­ti- ja kie­li­tai­dol­la­ni seli­tän tämän­kin nimen alku­pe­rän; kuten niin tavat­to­man monien selit­tä­mät­tä jätet­ty­jen tai vää­rin seli­tet­ty­jen pai­kan­ni­mien alku­pe­rän. Suo­men kar­toil­la on Pii­mä­pe­rän nimen ohel­la mer­kil­li­sen pal­jon Pii­mä-alkui­sia maas­to­paik­ko­jen nimiä.

Pii­mä­lam­pi-nimiä on 14 eikä nii­den vesi ole kos­kaan ollut mitään pii­mää. Kiteel­lä on Pii­mä­jär­vi jär­ven ja kylän­kin nime­nä ja on 17 km pit­kä Pii­mä­jo­ki Rääk­ky­län Pii­mä­lah­teen. Pii­mä­suo-nimiä on kar­toil­la vii­si kap­pa­let­ta. Rova­nie­mel­lä on yksik­seen Pii­mä­oja ja on toi­nen­kin Pii­mä­oja ja sen maas­tos­sa Piimäjänkä.

Nämä kaik­ki nimet liit­ty­vät erään mie­len­kiin­toi­sen kas­vin nimeen. Kas­viin, jota van­ha kan­sa sanoi nimi­tyk­sel­lä pii­mä­ruo­ho. Kos­tei­koil­la kas­va­va kas­vi on tie­teel­li­sel­tä nimel­tään siniyö­kön­leh­ti (Pin­guicu­la vul­ga­ris). Kas­vil­la on hyvin pak­sut, tah­meat leh­det. Kun nii­hin taker­tuu hyön­tei­siä, niin kas­vi puris­taa leh­ten­sä kokoon ja imee hyön­tei­sen ravin­nok­seen. Se on siis hyönteissyöjä.

Kas­vi on sii­tä eri­koi­nen, että van­ha kan­sa käyt­ti kas­via mai­don vii­lik­si val­mis­ta­mi­sen juok­sut­ti­me­na eli piimittämiseen.
Ylei­nen tuo kas­vi on Lapin tun­tu­ri­maas­tois­sa. Sitä esiin­tyy Poh­jois-Poh­jan­maal­la ja Kai­nuus­sa. Jon­kin ver­ran esiin­ty­miä on Poh­jois-Kar­ja­las­sa. Mut­ta ete­läm­pä­nä se on vähen­ty­nyt, kun soi­ta rai­vat­tiin pel­loik­si ja mai­niot met­sän­hoi­ta­jat ojit­ti­vat kos­tei­koi­ta parem­paan metsänkasvuun.
Kas­vaa­ko sit­ten Kel­lon Pii­mä­pe­räl­lä tätä eri­kois­ta kasvia?

En ole käy­nyt kat­so­mas­sa. Mut­ta sitä on var­mas­ti kas­va­nut. Jo pal­jon ennen kuin ensim­mäis­tä­kään köy­hän mök­kiä on raken­net­tu Pii­mä­pe­räl­le, ovat seu­dun van­hat asuk­kaat hake­neet sitä kos­tei­koil­ta ja sii­tä nimi Piimäperä.
Tuol­le kas­vil­le ruot­sin­kie­li­sil­lä oli aikoi­naan hyvin monia nimi­tyk­siä. Eräs nimi­tys fait (’liha­va’) on kas­vin kas­vu­paik­ko­jen kaut­ta kehit­ty­nyt suku­ni­mek­si Vait­ti­nen. Nyt se on 1474 suo­ma­lai­sen suku­ni­me­nä. Suku­ni­meä kas­ve­ja niin kovin keh­nos­ti tun­te­vat kie­len­tut­ki­jat eivät tie­ten­kään ole osan­neet selittää.

Nyky­kiel­tä käyt­täen nimi Pii­mä­pe­rä tar­koit­taa “siniyö­kön­leh­den perää”.  Näin se vain on.

Ilma­ri Kosonen,
mat­kai­luo­pas
Enon­kos­ki