Päi­vi Ala­sal­men his­to­rial­li­nen romaa­ni Hai­luo­don mur­ha­per­jan­tais­ta hätkähdyttää

Päivi Alasalmea haastatteli Haukiputaan kirjastossa kirjastonhoitaja Heidi-Maria Hekkala. Kirjailija luki myös otteita uutuuskirjastaan. Kuva: Auli HaapalaPäivi Alasalmea haastatteli Haukiputaan kirjastossa kirjastonhoitaja Heidi-Maria Hekkala. Kirjailija luki myös otteita uutuuskirjastaan. Kuva: Auli Haapala

Päi­vi Ala­sal­men syk­syl­lä ilmes­ty­nyt his­to­rial­li­nen uutuus­ro­maa­ni Meren ja veren liit­to on herät­tä­nyt jo pal­jon kiin­nos­tus­ta ja pysäyt­tä­nyt luki­joi­ta laa­jal­ti. Kir­jai­li­jan vie­rai­lu kerä­si hänen syn­nyin­kun­tan­sa kir­jas­toon Hau­ki­pu­taal­le run­saas­ti ylei­söä kuu­le­maan kir­jas­ta, kuten myös muil­la paik­ka­kun­nil­la eri­to­ten Hai­luo­to mukaan­lu­kien. Loka­kuus­sa Ala­sal­mi näh­dään myös Turun, Oulun ja Hel­sin­gin kir­ja­mes­su­jen vieraana.

Vai­kut­ta­va his­to­rial­li­siin tosi­ta­pah­tu­miin poh­jau­tu­va fik­tii­vi­nen romaa­ni, joka kuvaa hur­jan mur­ha­per­jan­tain tapah­tu­mia Hai­luo­dos­sa iso­vi­han aika­na. Syys­kuus­sa vuon­na 1714 jouk­ko Perä­me­ren ran­ni­kon asuk­kai­ta pake­ni venä­läis­so­ti­lai­den mie­hi­tys­tä Hai­luo­toon toi­voen pääs­tä pake­ne­maan siel­tä meri­teit­se Ruot­siin. Kun pari­sa­taa­päi­nen kasak­ka­jouk­ko hyök­kää saa­rel­le, alkaa Suo­men sota­his­to­rian suu­rin sivii­lei­hin koh­dis­tu­nut mas­sa­mur­ha, jos­sa arvio­ta 800 pako­lais­ta ja saa­re­lais­ta sur­ma­taan yhden päi­vän aikana.

Ala­sal­men mukaan kir­jan tapah­tu­mat ovat vain kal­pea kuva sii­tä, mitä suo­ma­lai­set jou­tui­vat ison­vi­han aika­na koke­maan. Kaik­kein hir­vit­tä­vim­piä oikeu­den­käyn­ti­pöy­tä­kir­jois­ta ja muis­ta doku­men­teis­ta löy­ty­viä tie­to­ja ei hän pys­ty­nyt edes kirjoittamaan.

– Kun­pa täl­lai­nen sil­mi­tön mur­ha­työ ei enää mis­sään tois­tui­si, Päi­vi Ala­sal­mi toivoi.

Sota­kir­jaa on vai­kea kir­joit­taa ilman raa­kuuk­sia, Ala­sal­mi tote­si, mut­ta teok­sen tar­koi­tus ei ole pel­käs­tään jär­kyt­tää. Kir­ja ker­too aika­kau­den arjes­ta, ihmis­ten urheu­des­ta, sel­viy­ty­mi­ses­tä ja toi­vos­ta. Peh­meyt­tä tari­naan tuo rakkaustarina.

Sota­tan­te­reen tapah­tu­mia kuva­taan urhool­li­sen rat­suso­ti­laan Mat­hias Erwas­tin ja hänen uskol­li­sen rat­sun­sa Tunen näkö­kul­mas­ta, ja kes­kei­ses­sä roo­lis­sa on papin tytär Chris­ti­na, joka pake­nee val­loit­ta­jia vas­ta­vi­hi­tyn mie­hen­sä kans­sa Oulai­sis­ta Hai­luo­toon. Taak­se on jätet­tä­vä kaik­ki enti­nen ja tar­koi­tus on pääs­tä meri­teit­se Ruot­siin. Venä­läi­set käyt­ti­vät pol­te­tun maan tak­tiik­kaa, jos­sa kyliä tuhot­tiin, ihmi­siä kidu­tet­tiin, rais­kat­tiin, tapet­tiin ja ruo­ka­va­ras­tot ryös­tet­tiin. Pie­ta­ri Suu­ren käs­ky­nä oli hävit­tää Poh­jan­maan ran­nik­ko­kais­ta, jot­ta Ruot­si ei pys­tyi­si puolustautumaan.

Hau­ki­pu­taan kir­jas­tos­sa viri­si kes­kus­te­lua iso­vi­han aikai­sis­ta hävi­tyk­sis­tä Oulun, Kel­lon, Hau­ki­pu­taan ja Iin alueil­la, joi­hin Ala­sal­mi­kin oli tör­män­nyt tut­ki­muk­sis­saan. Kel­los­sa tapah­tu­neis­ta iskuis­ta on kir­joi­tet­tu myös kylä­his­to­ria­kir­jas­sa Kel­lo merel­le soi. Kes­kus­te­lus­sa poh­dit­tiin myös, liit­tyi­si­kö Par­ku­mäen kylän nimi ison­vi­han aikaan, sil­lä peri­mä­tie­don mukaan alu­eel­le oli­si sijoi­tet­tu paran­tu­mat­to­mia sai­rai­ta, joi­den vali­tuk­set kuu­lui­vat kauas.

Ala­sal­mea oli jär­kyt­tä­nyt myös tie­to, että iso­vi­han aika­na venä­läi­set kaap­pa­si­vat Suo­mes­ta jopa 20 000 las­ta, pää­asias­sa 12–15-vuotiaita, jot­ka pako­tet­tiin Venä­jäl­le pit­kiä ja vai­val­loi­sia mat­ko­ja kävel­len. Surul­lis­ta oli myös se, että Ruot­si jät­ti Poh­jan­maan oman onnen­sa nojaan ja käyt­ti suo­ma­lai­sia tais­te­luis­saan tykinruokana.

Hai­luo­don ja ison­vi­han aikai­siin tapah­tu­miin Päi­vi Ala­sal­men innoit­ti pereh­ty­mään Tee­mu Kes­ki­sar­jan tv-sar­ja Pimeä his­to­ria (YLE). Ala­sal­mi koki myös erään­lai­se­na koh­ta­lon joh­da­tuk­se­na löy­täes­sään ruo­tuso­ti­lai­den luet­te­los­ta vuon­na 1717 syn­ty­neen ja Hai­luo­dos­sa asu­neen esi-isän­sä. Aihee­seen tart­tu­mi­seen kan­nus­ti Hau­ki­pu­taan kou­luai­kai­nen ystä­vä Mar­ja-Lee­na Huh­ta­la, jon­ka juu­ret ovat Hai­luo­dos­sa. Hän aut­toi tutus­tu­maan Hai­luo­don ja Raa­hen pai­kal­lis­his­to­ri­aan ja tie­to­jen etsin­näs­sä. Kes­kei­nen kir­jal­li­nen tie­to­läh­de Ala­sal­men tut­ki­muk­sis­sa oli muun muas­sa Kus­taa H. J. Vil­ku­nan Viha.

– En muis­ta, että iso­vi­han aikai­sia pai­kal­lis­his­to­rian tapah­tu­mia oli­si käsi­tel­ty Hau­ki­pu­taan lukion his­to­rian­tun­neil­la­kaan. Sik­si­kin aihe tun­tui merkitykselliseltä.

His­to­ri­aa tut­kies­saan ja kir­joit­ta­mi­sen ede­tes­sä Päi­vi Ala­sal­men ihai­lu ihmis­ten perik­sian­ta­mat­to­muut­ta ja sin­nik­kyyt­tä koh­taan kas­voi enti­ses­tään. Vaik­ka kaik­ki ole­mas­sa ole­va oli­si mene­tet­ty ja hävi­tet­ty, ihmi­sil­lä on kuin ihmeen kaut­ta aina löy­ty­nyt voi­maa jat­kaa, toi­voa parem­mas­ta ja uskoa tulevaan.

Työs­ken­te­ly aiheen paris­sa oli var­sin rank­kaa, Päi­vi Ala­sal­mi myön­si. Koro­na­pan­de­mia ja Ukrai­nan sota loi­vat syn­kän taus­tan kir­joi­tus­työl­le, kun men­nei­den kau­heuk­sien rin­nal­le nousi­vat uutis­ten kaut­ta esiin myös nyky­het­ken sodan raakuudet.

Mes­ta­ril­li­nen sanan­käyt­tö herät­tää his­to­rian henkiin

 

Meren ja veren liit­to on mie­leen­pai­nu­va ja järi­syt­tä­vä luku­ko­ke­mus, joka antaa ajat­te­le­mi­sen aihet­ta pit­käk­si aikaa ja saat­taa jät­tää pysy­vän­kin jäl­jen. Se herät­tää kysy­myk­siä sii­tä, mitä kaik­kea lähia­lu­eel­lam­me on jou­dut­tu aikoi­naan koke­maan ja kuin­ka his­to­ria tois­taa itse­ään. Ihmi­set eivät ole vii­sas­tu­neet, sil­lä soti­mi­nen jat­kuu, kuten päi­vit­täin uuti­sis­ta kuu­lem­me ja näemme.

Päi­vi Ala­sal­mi on tai­ta­va ja lois­ta­va sanan­käyt­tä­jä. On hie­noa, että hän on his­to­rial­lis­ten tapah­tu­mien ohel­la tal­len­ta­nut teok­seen­sa run­saas­ti pai­kal­li­sia sanon­to­ja ja sut­kauk­sia sekä kan­san­pe­rin­net­tä usko­muk­si­neen – asioi­ta, jot­ka myös kieh­to­vat hän­tä kovasti.

Pir­kan­maal­la Akaas­sa asu­val­ta Ala­sal­mel­ta (s. 1966) on ilmes­ty­nyt hänen 36-vuo­ti­sen kir­jai­li­jau­ran­sa aika­na liki kol­me­kym­men­tä teos­ta, romaa­nien ohel­la novel­le­ja, tie­to­kir­jo­ja ja satu­kir­jo­ja. His­to­rial­li­sia romaa­ne­ja ovat Rii­va­tut ja Suden­rau­dat sekä 1500-luvul­le sijoit­tu­va saa­me­lai­stri­lo­gia Joen­joen lau­lu, Paju­lin­nun huu­to ja Sii­pi­ri­kon kuiskaus.

Ala­sal­mi otet­tiin koti­kir­jas­tos­saan läm­pi­mäs­ti vas­taan, ja hän koki myös lii­kut­ta­van yllä­tyk­sen. Keräi­lyä har­ras­ta­va Rai­mo Hei­no toi iltaan kir­jai­li­jan sig­nee­rat­ta­vak­si van­han kir­joi­tus­ko­neen, joka oli peräi­sin Ala­sal­men syn­nyin­ko­dis­ta Tuo­hi­laak­sos­ta. Täl­lä kir­joi­tus­ko­neel­la Päi­vin äiti Sis­ko Ala­sal­mi oli aikoi­naan kir­joit­ta­nut runo­jaan ja Päi­vi itse pää­sy­koe­teks­tin­sä Ori­ve­den opis­toon luo­vaa kir­joit­ta­mis­ta opiskelemaan.