Annalankankaalle Haukiputaalle on suunnitelmissa rakentaa urheiluhalli padel-pelitoimintaan. Oulun kaupungin yhdyskuntalautakunta päätti varata ja vuokrata yritystontin Takomotie 1:stä Innorent Production Oy:lle. Yhtiö rakentaa muun muassa liikuntatiloja ja on ilmoittanut toimivansa hankkeen urakoitsijana. Tontin vuokrasopimuksen solmii investori, joka julkaistaan erikseen.
Padel on liikuntamuoto ja mailapeli, joka muistuttaa tenniksen ja squashin välimuotoa. Lajia pelataan pääsääntöisesti nelinpelinä.
Hallille varattu tontti sijaitsee Takomotiellä korttelialueella, joka on asemakaavan mukaan tarkoitettu toimitilarakennusten ja urheilutoimintaa palvelevia toimintoja varten. Halli sijoittuu Annalankankaalla alueella, jossa on kauppoja ja yritystoimintaa. Annalankankaan liikunta- ja urheilumaastot sijaitsevat myös lähistöllä.
Uuden hankkeen ensimmäisessä vaiheessa on suunnitelmissa toteuttaa noin 1800 neliömetrin laajuinen padel-halli, jonka sisäkorkeus on yhdeksän metriä. Tiloista on tarkoitus tehdä padelin pelaamiseen ja muuhun liikuntaan soveltuva muuntojoustava rakennus, joka voidaan tarvittaessa muuttaa myös muuhun käyttöön.
Takomotien tontin pinta-ala on 10288 neliömetriä ja rakennusoikeutta on 3086 kerrosneliömetriä. Tontin perusvuokra vuoden 2021 tasolla on reilut 1400 euroa. Vuokra sidotaan elinkustannusindeksiin.
Padel on mailapeli, jonka säännöissä ja pelikentässä yhdistyy piirteitä tenniksestä ja squashista. Kenttä on pienen tenniskentän kaltainen verkkoineen, ja halliin voi sijoittua useampia kenttiä. Uloimpien rajaviivojen sijasta kenttää rajoittavat seinät. Padelia pelataan sääntöjen mukaan aina nelinpelinä, mutta sitä on mahdollista pelata myös kahdestaan padelin kaksinpelikentällä.
Lajin syntyjuuret ovat Latinalaisessa Amerikassa ja Espanjassa. Padelin kehittäjänä pidetään meksikolaista Enrique Corcueraa. Hän loi pelin 1968–69 Acapulcossa. Padel sopii liikuntamuodoksi junioreista senioreihin ja soveltuu harrastetoimintaan sekä kilpapelaajille.
Suomen Padelliitto rekisteröitiin jo vuonna 2004. Suomen ensimmäinen pelkästään padelia varten suunniteltu ja rakennettu padelhalli valmistui Seinäjoelle kuitenkin vasta alkuvuodesta 2020 Padel Or Die Oy:n toimesta.
Pandelliiton mukaan lajin harrastajien määrä on kasvanut lyhyessä ajassa. Vuosi 2020 oli koronaviruksesta huolimatta voimakkain padelin kasvuvuosi Suomessa, jolloin harrastajien määrä kasvoi noin 10 000:sta yli 30 000:een. Kenttien lukumäärä kasvoi 92:sta 206:een ja padelseurojen määrä 12:sta 28:aan.
Kempeleessä avattiin tänä keväänä uusi halli ja padelkeskus. Padelliiton jäsenseurana Oulussa toimii Oulun Verkkopalloseura ry/OVS-Padel. Uutena on aloittanut Kempeleen hallin myötä Padel Oulu.