Oulun Vesi saneeraa ensi vuonna vesijohto- sekä viemäriverkostoa eri puolilla kaupunkia.
Siikasaaressa Haukiputaalla saneerataan vesijohtoja menetelmillä, joissa auki kaivamista pyritään välttämään.
Jätevesien siirtoviemärin ensimmäinen saneerausvaihe Ylikiimingin ja Kiimingin välillä käynnistetään Ylikiimingissä. Viemäri saneerataan joiltakin osin vanhan viemärin viereen. Osin viemäri rakennetaan uudelle reitille siten, että jatkossa sen kunnossapito on helpompaa.
Vesihuoltoverkostoja saneerataan, koska ne ovat teknisen käyttöikänsä päässä, ja vesihuollon saneerauksilla Oulun Vesi varmistaa vedenjakelun ja viemäröinnin toimintavarmuuden pitkälle tulevaisuuteen.
Vesijohtojen ja viemäreiden saneeraustyömaat aiheuttavat tilapäistä haittaa liikenteelle ja saattavat aiheuttaa myös tilapäisiä vedenjakelun katkoksia.
Oulun Vedellä on vuonna 2025 uudis- ja saneerauskohteita yhteensä lähes 40.