Oli­si­ko aika miet­tiä van­hus­ten­vii­kol­le uut­ta nimeä?

Van­hus­ten­viik­koa on vie­tet­ty vuo­des­ta 1954, siis mil­tei 70 vuo­den ajan. Joko oli­si aika miet­tiä vii­kol­le uut­ta nimeä? Miel­läm­me­kö itsem­me van­huk­sik­si vai olem­me­ko ikään­ty­viä tai senio­re­ja? Näin kyse­li avaus­pu­heen­vuo­ros­saan Hau­ki­pu­taan elä­ke­läis­jär­jes­tö­jen ja vete­raa­nien vir­kis­tys­toi­mi­kun­nan sih­tee­ri Pirk­ko Per­kiö, joka myös juon­si Hau­ki­pu­taal­la pide­tyn perin­tei­sen van­hus­ten­vii­kon juhlan.

Seu­ra­kun­ta­kes­kuk­seen oli tiis­tai­na 4.10 kokoon­tu­nut rei­lu 50 osal­lis­tu­jaa naut­ti­maan hyväs­tä kah­vi­tar­joi­lus­ta ja muka­vas­ta ohjel­mas­ta. Pau­li Greus ker­toi kysei­sen toi­mi­kun­nan aloit­ta­neen elä­ke­läis­jär­jes­tö­jen neu­vot­te­lu­kun­ta­na 25 vuot­ta sit­ten. Aloit­ta­jat oli­vat aikan­sa yhteis­kun­nal­li­sia vai­kut­ta­jia, jot­ka halusi­vat yhteis­työl­lä saa­da aikaan paran­nuk­sia myös ikään­ty­vien ihmis­ten elä­mään. Ouluun yhdis­ty­mi­sen myö­tä toi­min­ta muut­tui enem­män vir­kis­tys­toi­min­nan ja tapah­tu­mien jär­jes­tä­mi­sek­si. Yhteis­lau­lua, teat­te­ri­ret­kiä, kesä­ta­pah­tu­maa ja kult­tuu­ri­ta­pah­tu­maa elvy­te­tään nyt elä­män vapautuessa.

Van­hus­ten­vii­kon juh­lan ohjel­ma on perin­tei­ses­ti koot­tu yhteis­työs­sä seu­ra­kun­nan kans­sa. Vii­kon tee­ma Yhdes­sä luon­toon näkyi monin tavoin ohjel­man sisäl­lös­sä. Aluk­si yhteis­lau­lu­na lau­let­tiin kak­si jo lap­suu­des­ta tut­tua syys­lau­lua. Nii­tä voi­tai­siin pitää jopa Elä­mä­ni bii­si­nä, niin rak­kai­ta ne ovat. Sau­li Saa­re­la maa­lai­li lau­lul­laan upei­ta ilta­rus­kon mai­se­mia ja syk­syn tun­nel­mia. Juha­ni Pisi­lä myös ker­toi valit­se­mis­taan lau­luis­ta, Eino Lei­non kir­joit­ta­mis­ta ja Vesa-Mat­ti Loi­rin tutuik­si teke­mis­tä lau­luis­ta. Kai­kis­sa tuli luon­to hyvin esille.

Har­vi­nai­sem­pa­na luon­to­ää­ne­nä kuul­tiin sahaa, hyvin se syy­sil­lan lau­luk­si tai­pui Sulo Räi­nän käsis­sä. Lau­lul­la voi vaik­ka vas­ta­ta haas­tat­te­lus­sa, todis­ti­vat Kie­lo ja Lau­ri Kuu­ro­la. Kai­ja-Lii­sa Haa­ra­la ava­si runoil­laan tuo­kion van­han äidin ja hänen läheis­ten­sä elä­mään. Kirk­ko­her­ra Jaak­ko Tuis­ku toi seu­ra­kun­nan ter­veh­dyk­sen ja muis­tut­ti toi­von mer­ki­tyk­ses­tä tämän päi­vän iso­jen uutis­ten kes­kel­lä. Soi kun­niak­si Luo­jan oli tilan­tee­seen sopi­va loppulaulu.