Holstinmutkassa Kellossa asuva 89-vuotias Osmo Siika-aho on miettinyt koko ikänsä miten keksisi pikkulinnuille ruokintapisteen, jonne oravat eivät pääsisi mellastamaan. Tänä talvena idealamppu syttyi ja hän ryhtyi tuumasta toimeen. Aivan omasta verstaasta löytyneestä rakennusverkosta muovautui pikkulintujen ruokintahäkki.
– Seuraan mielelläni keittiön ikkunasta pikkulintujen ruokailua ja aina ketterät ja ovelat oravat pääsevät jollakin konstilla lintujen apajille. Tästä ongelmasta keskustellaan usein myös luontoradiossa, tuumailee Siika-aho.
Hän huomauttaa, että osattomaksi oravatkaan eivät hänen pihapiirissään jää, sillä niille on tarjolla syötävää talon vierustalla kasvavan ison vanhan kuusen katveessa, missä lintujakin vierailee.
Linnunruokintakehikon hän kehitteli taipuisasta rakennusverkosta, jossa silmäkoko on 1,5 x 1,5 senttimetriä. Korkeudeltaan pyöreä kehikko on 60 ja halkaisijaltaan 25–30 senttimetriä. Työkaluiksi käyvät vaikkapa katiskantekopihdit ja terävät sivuleikkurit.
Pohjaksi hän muotoili verkosta soikion, jonka kiinnitti alaosaan kahden millin vahvuisella rautalangalla. Samankokoinen soikio tarvitaan yläosaan kanneksi, mutta sitä ei tarvitse kiinnittää tiukasti, jotta talipötkön laittaminen roikkumaan kehikon sisälle käy kätevästi. Talipötkön voi solmia sen suojaverkosta naruun, keppiin tai rautalanganpätkään, joka tulee yläkannen läpi. Siika-aho laittoi yläkannen päälle myös metallisen kiekon tueksi, mutta se ei ole pakollinen.
Linnut pääsevät ruokailemaan suojaverkon sisälle siten, että verkkoon avataan neljän ruudun kokoisia sisäänmenoaukkoja, joista linnut mahtuvat pujahtamaan kehikon sisälle, mutta oravat eivät.
Linnunruokintapaikan Osmo Siika-aho on jo toimivaksi todennut ja vastaavanlaisen on tehnyt myös lähistöllä asuva veli. Enimmillään verkon sisällä on ollut useitakin lintuja yhtä aikaa syömässä ja ruokabaari tupaten täynnä.
– Tässä pihapiirissä vierailee hömötiaisia, sinitiaisia, talitinttejä ja punatulkkujakin. Tikan nokka ei yllä ruokapötkyyn.
Uuteen systeemiin pettyneitä oravia on paikalla käynyt ihmettelemässä.
– Yksi mustahäntäinen orava oli oikein vihoissaan ja viskeli pettyneenä häntäänsä ja toinenkin näytti olevan oikein pahalla päällä, kun ei päässyt ruokaan käsiksi.
Jos joku haluaa käydä katsomassa tarkemmin ruokintapaikkaa, niin tervetuloa vaan, lupaa Siika-aho.
Arjen askareista sisältöä päivään
Elokuussa 90 vuotta täyttävä Osmo Siika-aho kertoo, että toisinaan arki tuntuu yksinäiseltä ilman puhekaveria, sillä vaimo Aino on tätänykyä hoivakodissa. Talviaikana kulkemaan pääsee vähemmän, mutta ikänsä urheilua harrastaneelle miehelle on tärkeää pitää kuntoa ja toimintakykyä yllä päivittäisellä liikunnalla. Arjen askareissa riittää niissäkin puuhaa.
Päivä alkaa joka aamu kello 5.30, jolloin Siika-aho herää ilman herätyskellon soittoa. Ohjelmassa on tunti jumppaa ja venyttelyä. Jos joskus harvoin aamujumppa jää väliin, on siitä huono omatunto koko päivän, eikä huono omatunto ole hyvä kaveri. Aamupalaksi valmistuu kaurapuuro omalla reseptillä mikrossa. Lautaselle tulee vettä, kauraryynejä, ruokalusikallinen neitsytoliiviöljyä, rusinoita ja ropsaus vuorisuolaa.
Aamupäivän rutiineihin kuuluu parin kilometrin kävelylenkki. Nuorempana juoksu oli mieluisin urheilulaji, niinpä lähiseudun tienoot ja metsäpolut ovat tuttuakin tutumpia. Vaimon kanssa kuljettiin aikoinaan yhdessä myös joogassa, ja ne harjoitteet ovat edelleen käytössä.
Arkipäivisin maittava päiväruoka tomitetaan kotiin Kellon asukastuvalta. Ruokailun jälkeen on hyvä lepäillä tovi, kuunnella radiota, lukea lehtiä tai kirjaa. Rantapohja on tilattu kotiin vuosikymmenet.
– Televisiota en juurikaan katso, sillä sieltä tulee ihan höpöohjelmaa.
Kevyemmän iltaruuan Siika-aho laittaa itse, samoin viikonlopun ateriat. Lempiruokia ovat lihaperunakeitto, uunilenkki ja perunamuusi.
Arjen askareista sisältöä päivään
Elokuussa 90 vuotta täyttävä Osmo Siika-aho kertoo, että toisinaan arki tuntuu yksinäiseltä ilman puhekaveria, sillä vaimo Aino on tätänykyä hoivakodissa. Talviaikana kulkemaan pääsee vähemmän, mutta ikänsä urheilua harrastaneelle miehelle on tärkeää pitää kuntoa ja toimintakykyä yllä päivittäisellä liikunnalla. Arjen askareissa riittää niissäkin puuhaa.
Arjen askareisiin kuuluu pyykinpesua, siivousta ja hellan lämmittämistä. Lisälämpö on tarpeen tänä kalliin sähkön aikana. Poika on tulossa lähiaikoina avuksi puuhommaan.
– Elämä on kallista näin vanhanakin, on Siika-aho huomannut.
Viikon mittaan hän kirjaa kauppalappuun puutteita, mitä kaupasta tarvitsee tilata. Ostoskassi toimitetaan paikallisesta Kellon K‑marketista. Tytär huolehtii apteekkiasioista.
– Monissa asioinnissa on nykyisin hankalaa, kun kaikilla pitäisi olla tietokone tai älykännykkä. Näitä laitteita ei kaikilla ikäihmisillä ole eikä tule koskaan olemaan. Tavallisiin puhelinsoittoihin saa harvoin enää vastauksen.
Viime kesänä Siika-aho pääsi hurruuttelemaan sähköpyörällä ja ‑skootterilla, joista harmiksi akut kuluivat loppuun. Uusien akkujen saatavuus näyttää olevan näinä aikoina hankalaa. Apuvälineenä hänellä on sisätiloissa tarvittaessa rollaattori ja mietinnässä on potkupyörän tai jalaksellisen vastaavan hankinta ulkona liikkumiseen huonommilla keleillä.
Elämäntyönsä Osmo Siika-aho on tehnyt varastonhoitajana ja rakennusalalla. Lapsena hän oli sotalapsena Ruotsissa. Ennen armeijaa tiet veivät töihin laivatelakalle Göteborgiin, missä hän kohtaisi tulevan puolisonsa, oululaisen Ainon, joka oli töissä siellä lankatehtaalla. Myöhemmin synnyinmaa kutsui. Holstinmutkassa sijaitsevaan omakotitaloon asetuttiin kuusi vuosikymmentä sitten.
Osmo Siika-aho huolehtii joka kesä kukkien laittamisesta Holstinmutkassa tienposkessa sijaitsevalle kuuluisalle muistokivelle. Aikoinaan hän pelasti kiven yhdessä paikallisen maaurakoitsijan kanssa jäämästä tietyömaan jalkoihin. Legendan mukaan paikalla menehtyi moottoripyörällä tai jollakin muulla kulkupelillä liikkeellä ollut oululainen Karl Snellman 1800-luvun lopulla.