Suurin osa tuntemistani vanhemmista henkilöistä pitää videopelejä turhana ja aivoja tappavana ajankuluna. Heidän mielestään pelit aiheuttavat syrjäytymistä, todellisuuden ja virtuaalimaailman eron hälvenemistä. Nämä asiat olen todennut hyvin yleisiksi oletuksiksi videopeleistä. Osa niistä on virheellisiä, eikä niistä ole mitään näyttöä.
Videopeleistä on monesti myös monenlaista hyötyä: ne kehittävät refleksejä, koordinaatiota, pulmanratkaisukykyä ja kielitaitoa. Olen lukenut, että lukiolaiset, jotka pelaavat yli 15 tuntia viikossa, saavat keskimääräisesti jopa numeron parempia arvosanoja englannin kielestä, kuin ne, jotka eivät pelaa. Lisäksi videopeleistä voi saada myös ammatin, jos jaksaa tosissaan harjoitella.
Olen itse pelannut monia eri videopelejä, vaikka jotkut pelaamistani peleistä sisältävät väkivaltaa. En ole huomannut muita haittoja kuin takapuolen puutumista. Toki jos videopelejä pelaa liikaa, niin silloin siitä saattaa olla haittaa. Eli kohtuus kaikessa. Mielestäni aikuisten pitäisi olla avomielisempiä videopelejä kohtaan.
Tommi Rehu, Haukipudas