Vuonna 1960 Halosenniemen idyllisessä merenrantakylässä elettiin kauneinta keskikesää ja juhannuksen aikaa, kun tapahtui koko kyläyhteisöä järkyttänyt onnettomuus – kaikki muuttui. Kaverukset 8‑vuotias Erkki Laurila ja 11-vuotias Paavo Ruuskanen olivat lähteneet rakentamallaan lautalla seilaamaan vesille ja hukkuivat Purjekarin edustalla. Menetys ja suru koskettivat perheiden ja läheisten ohella koko kyläyhteisöä syvästi ja jätti pysyvän muistijäljen.
– Nämä tapahtumat ovat olleet ajatuksissani ja mielessäni vuosikymmenet. Olimme Paavon kanssa saman nimisiä ja ikäisiä, parhaat kaverit, kouluunkin mentiin käsikynkkää ja aina yhtä matkaa, muistelee Paavo Kiviniemi.
– Asiasta ei sitten myöhemmin enää paljon puhuttu tai käsitelty tapahtunutta, kuten siihen aikaan ei tapana ollut, saati että olisi saatu kriisiapua. Surun keskellä oli vain jatkettava elämää eteenpäin.
Poikien etsiminen, naaraukset, heidän löytyminen ja sitä seuranneet epätodellisen tuntuiset hetket ovat piirtyneet Paavo Kiviniemen mieleen selkeiksi muistikuviksi.
Vanhemman hukkuneen pojan Paavo Ruuskasen serkku, Matti Ruuskanen, muistaa myös tapahtuneen, kuten myös toinen serkku Aino Jääskeläinen.
– Liekö meitä lapsia yritetty suojella sillä, ettei asiasta kuitenkaan paljon puhuttu, pohtii Matti Ruuskanen.
Kun onnettomuudesta oli kulunut tasan 60 vuotta, Paavo Kiviniemen mielessä alkoi kyteä ajatus muistolaatan hankkimisesta hukkuneiden poikien muistolle Purjekariin ja pienestä muistohetkestä laatan paljastamisen yhteydessä. Tukea ajatuselle hän sai muilta saman ikäpolven kavereilta ja muilta kyläläisiltä, ja luvan hankkeelle omaisilta.
– Kun Paavo kertoi muistolaatasta Halosenlahden kyläyhdistykselle, olimme heti valmiita lähtemään omalta osaltamme mukaan, kertoi puheenjohtaja Mirja Kaarre.
– Muistolaatalla kunnioitamme poikien muistoa ja se kertoo nuoremillekin, mitä kylässä on tapahtunut ja koettu.
Muistolaatan paljastaminen Purjekarissa ja muistohetki toteutui maanantai-iltana 2.8. Tarkoitus oli kokoontua jo juhannuksen alla, mutta Paula-myrsky esti aikeet. Kyydittämään lupautunut oman kylän ammattikalastaja Jukka Ålander katsoi tuolloin viisaimmaksi pysytellä maissa.
Nyt toisellakin kerralla luonto näytti mahtinsa ja rankkasade kasteli saattojoukon perinpohjin, mutta tärkeä tehtävä saatiin hoidettua. Kun joukko rantautui Ålanderin veneestä Purjekariin, sade hellitti ja kohta jo auringonsäteet siivittivät muistojen iltaa.
Paavo Kiviniemi (vas.) on muistolaattaidean isä. Hän kertoi liikuttuneena kavereitaan kohdanneesta onnettomuudesta, josta muistot ovat kulkeneet hänen ajatuksissaan vuosikymmenten ajan. Vierellä Aino Jääskeläinen ja Tapio ja Mirja Kaarre.
Paavo Kiviniemi kertoi liikuttuneena muistokivellä mitä tuona kohtalokkaana päivänä tapahtui – ensimmäistä kertaa näin julkisesti. Pojat Erkki ja Paavo olivat lähteneet seilaamaan rakentamallaan lautalla, jota tuuli oli ilmeisesti alkanut painaa yhä kauemmaksi merelle. Kaverukset olivat ehkä katsoneet parhaaksi hypätä lautalta ja uida kohti rantaa, mutta voimat ja ehkä taidotkaan eivät riittäneet.
– Kaverini Paavo oli pari päivää aiemmin kysynyt minulta mitä aion tehdä juhannuksena. Kerroin, että meille tulee Raahesta asti sukulaisvieraita, muisteli Paavo Kiviniemi. Juhannusta oli aina tapana viettää rannoilla ja venereissujakin tehtiin, kuten silloinkin.
– Tämän juhannuksen jälkeen en ollut enää innokas lähtemään uimaan ja vesille.
Tuona kohtalokkaana pyhäpäivänä Erkin ja Paavon kotiväki alkoi ihmetellä, kun poikia ei kuulunut kotiin ja heitä alettiin etsiä ympäri kylää. Huomattiin, että poikien pyörät olivat rannalla ja lautta poissa. Etsinnät aloitettiin myös lähisaarista, ja monta kyläläisten venekuntaa oli toimessa. Viranomaiset hälytettiin apuun, ja naaraukset aloitettiin.
Jukka Ålanderin isä Esko Ålander oli veneessä, joka löysi myöhään pyhäiltana 11-vuotiaan Paavo Ruuskasen hukkuneena vedestä.
Paavo Kiviniemi muistaa seisoneensa illalla monta tuntia rannalla kun kuuli huudon: Nyt löytyi!
– Tunnistin heti parhaan kaverini tutusta lippalakista, kun hänet nostettiin ylös ja tuotiin rantaan. Sen hetken tuntemuksia on vaikea sanoin kuvailla.
Toisen pojan, 8‑vuotiaan Erkki Laurilan, merivartioston naaraajat löysivät vasta muutaman päivän kuluttua. Kaleva julkaisi uutisen onnettomuudesta ja toisen pojan löytymisestä loppukaneetilla: “Paikkakuntalaisia on tapaus järkyttänyt suuresti ja naaraustöitä onkin rannoilla ollut seuraamassa yli sadan nouseva ihmismäärä.”
Paavo Ruuskasen ja Erkki Laurilan kuolinilmoituksissa on molemmille kuolinpäiväksi kirjattu 26.6.1960. Hautajaisten saattojoukko oli iso. Vanhat hautajaiskuvat kertovat, että pienet arkut olivat avoimina pihamaalla, jossa vainajat voitiin hyvästellä viimeiselle matkalle.
Saman ikäluokan poikaporukkaan kuulunut Matti Ukkola muistaa myös tuon surullisen juhannusajan ja sen jälkeiset tapahtumat. Ukkola oli läsnä myös muistohetkessä Purjekarissa. Mukana olivat myös Jouni Hentilä, Eero Jääskeläinen ja Tapio Kaarre.
Tilaisuuteen oli kutsuttu kirkkoherra Jaakko Tuisku, joka kiitti kyläläisiä lämpimästä yhteisöllisestä eleestä muistaa hukkuneita poikia.
– Olemme koskettavan asian äärellä. Kukaan meistä ei halua tulla unohdetuksi, vaan kaikki toivomme, että meidät muistetaan ja tulemme muistetuiksi. Tämä hetki on myös muistutus siitä, kuinka hauras ihmisen elämä voi olla, se voi katketa kuin ruohonkorsi, jonka ylitse tuuli käy.
– Tämän päiväkin tarkoitus on, että emme unohda, vaan muistamme. Jokainen ihminen ja lapsi on tärkeä, sanoi Tuisku.
Muistokivellä laulettiin yhdessä virsi Ystävä sä lapsien, Perämeren aaltojen vaimean pauhun säestyksellä.
Hukkuneen pojan Paavo Ruuskasen serkku Matti Ruuskanen (oik.) sai kunnian paljastaa muistolaatan. Vierellä kirkkoherra Jaakko Tuisku.
Väki nousemassa maihin Purjekarin rannassa.