LC Haukipudas/Kello on tuottanut jo 29. Lions-kalenterin. Ensimmäinen julkaistiin vuonna 1995.
Uusi kalenteri 2024 jatkaa vuoden 2023 teemaa, joka on ollut “Tapahtumia ja maisemia Rantapohjan alueelta”. Vuoden 2024 kalenterin tarkempana teemana on Kulttuurikohteita Rantapohjan alueelta. Rantapohjan aluetta täydentää Simo, koska kalenteria on perinteisesti ollut myynnissä myös Simossa. Kalenterimyynnin tuotolla LC HAukipudas/Kello rahoittaa hyväntekeväisyystyötään.
Kalenterin tehneen taiteilija Kari Holman mukaan kalenterin johtolankana voi pitää kunkin alueen sisälle muodostuvia tai jo muodostuneita kulttuuripolkuja. Hän kertoo, että kalenteri antaa vinkkejä esimerkiksi kotiseutuyhdistyksille kulttuuripolkujen rakentamiseen, joita Rantapohjan alueelta löytyykin jo muutama malliksi sopiva: Pateniemestä Pateniemen raitti, Iistä Ruustinnan reitti ja Yli-Iin Kierikistä kivikauden polku.
Kalenterissa on ideoituna muutamia mahdollisia kulttuuripolkuja. Esimerkiksi Ylikiimingissä sellainen voisi olla vaikkapa reitti Nuijamiesten lava-Marttilan aitat-Kotiseutumuseo-Tervasaukio-Kirkko- ja Vesaisen patsas. Kiimingissä polku voisi kulkea kuvanveistäjä, taiteilija Oskari Jauhiaisen jalanjäljillä: Oskari Jauhiaisen Galleria-Haravatyttöveistos-entinen kunnantalo vaakunoineen-sankarimuistomerkki ja Jauhiaisen hautamuistomerkki kirkon hautausmaalla. Jäälissä puolestaan voisi olla Jäälin hautausmaalla historiataulu yli 130-vuotisen hautausmaan historiasta ja muutamista sinne haudatuista merkkihenkilöistä, kuten esimerkiksi Juuso Runtista.
Haukiputaalla sopivia kohteita löytyy kirkon lisäksi lähimaastosta: kotiseutumuseo-vanha hautausmaa-sankarimuistomerkki-ensimmäisen kirkon muistokivi-Kirkonniemen koulu sekä kalastukseen ja laivanrakentamiseen liittyvää historiaa. Iissä Ruustinnan reittiä voisi täydentää kirkosta, Kalervo Kallion Vesaisen patsaasta ja Sanna Koiviston uittopatsaasta kertovilla opastetauluilla tai ne voisivat olla myös omana kirkon ympäristöön liittyvänä reittinä.
Kari Holma arvioi, että opastetauluja tai vastaavia tarvittaisiin kuitenkin aika monessa kulttuurikohteessa.