Lap­suu­de­nys­tä­vien haa­ve toteu­tui koti­mai­se­na kauhuelokuvana

Kau­hue­lo­ku­via on tuo­tet­tu Suo­mes­sa perin­tei­ses­ti vähän. Erik Blom­ber­gin klas­si­nen Val­koi­nen peu­ra (1952) pal­kit­tiin aikoi­naan jopa Can­ne­sin elo­ku­va­juh­lil­la, mut­ta sen jäl­keen mai­nit­ta­vat tapauk­set ovat olleet las­ket­ta­vis­sa yhden käden sor­mil­la. Olli Soi­nion Kuu­ta­mo­so­naat­ti (1988), Jus­si-voit­ta­ja AJ Anni­lan Sau­na (2008) ja koro­nan takia vähäl­le huo­miol­le jää­nyt Pahan­hau­to­ja (2022) ovat toki kaik­ki elo­ku­vi­na hyviä, mut­ta eivät sel­lai­sia hit­te­jä, että maas­sam­me oli­si kos­kaan pääs­syt syn­ty­mään omaa kauhuelokuvabuumia.

Uusin yrit­tä­jä on nyt ensi-iltaan­sa tule­va Kopu­tus, jon­ka takaa löy­ty­vät lap­suu­de­nys­tä­vät Max Seeck ja Joo­nas Paju­nen. “Lef­fa-Nii­loik­si” itse­ään titu­lee­raa­vil­le kave­ruk­sil­le kysees­sä oli lap­suu­den haa­ve, joka juon­taa juu­ren­sa aina perus­kou­luun asti.

– Yhdek­säs­luok­ka­lai­si­na teim­me ensim­mäi­sen yhtei­sen har­ras­ta­jae­lo­ku­vam­me. Sii­tä asti meil­lä on ollut suun­ni­tel­mis­sa teh­dä elo­ku­via, kun­han aika­tau­lut anta­vat myö­ten. Sopi­va aika tuli kol­me vuot­ta sit­ten, kun pan­de­mia pyyh­ki kalen­te­rit, dek­ka­ri-kir­jai­li­ja­na parem­min tun­net­tu Max Seeck kertoo.

Video­tuo­tan­to­y­rit­tä­jä­nä toi­mi­va Joo­nas Paju­nen myön­tää, että ilman koro­naa elo­ku­va­haa­ve oli­si voi­nut taan­tua ikui­suus­pro­jek­tik­si. Alun­pe­rin kak­si­kon suun­ni­tel­mis­sa oli pie­nem­män bud­je­tin indie-elo­ku­va, kun­nes käsi­kir­joi­tuk­sen luki Solar Film­sin tuot­ta­ja Mar­kus Selin. Kau­hue­lo­ku­via aiem­min­kin (mm. Lor­di-elo­ku­va Dark Floors, 2008) tuot­ta­nut Selin vakuut­tui kak­si­kon yhdes­sä kynäi­le­mäs­tä käsi­kir­joi­tuk­ses­ta ja elo­ku­va sai käyt­töön­sä suo­ma­lai­sit­tain koh­tuul­li­sen budjetin.

Kopu­tus ker­too kol­mes­ta sisa­ruk­ses­ta (roo­leis­sa Inka Kallén, Saa­na Koi­vis­to ja Pek­ka Strang) jot­ka palaa­vat lap­suu­den­ko­tiin­sa met­sän kes­kel­le. Aikeis­sa on kar­toit­taa mys­ti­sis­sä olo­suh­teis­sa kuol­lei­den van­hem­pien jät­tä­mää perin­töä sanan molem­mis­sa mer­ki­tyk­sis­sä. Sen enem­pää elo­ku­vas­ta ei teki­jöi­den mukaan kan­nat­tai­si­kaan tie­tää. Simp­pe­lin perus­juo­nen pääl­le on raken­net­tu ker­rok­sit­tain psy­ko­lo­gis­ta jän­nä­riä ja hie­man yllät­täen myös kan­taa­ot­ta­vaa tematiikkaa.

– Elo­ku­va on vähän kuin sipu­li. Jos halu­aa naut­tia sii­tä vain pin­ta­ta­sol­la, elo­ku­va toi­mii sel­lai­se­naan­kin. Mut­ta jos halu­aa aja­tel­la ja ana­ly­soi­da näke­mään­sä, siel­tä löy­tyy eri ker­rok­sia, Paju­nen kuvailee.

Elo­ku­va on vii­meis­tään todis­te sii­tä, että suo­ma­lai­nen kau­hue­lo­ku­va on siir­ty­nyt taas aske­leen eteen­päin. Taka­vuo­si­na suo­ma­lais­ta kau­hua vai­van­nut pak­ko­miel­le kopioi­da suo­sit­tu­ja ame­rik­ka­lai­sia kau­hue­lo­ku­via kli­sei­neen on väis­ty­nyt oma­ää­ni­sem­män luo­mis­työn tiel­tä. Kopu­tus voi tuo­da mie­leen kan­san­pe­rin­tees­tä ammen­ta­van folk-kau­hun hit­ti­teok­sia, kuten Robert Egger­sin The Witch (2015) tai Ari Aste­rin Here­di­ta­ry (2018), mut­ta ker­ran­kin voi hyväl­lä oma­tun­nol­la tode­ta suo­ma­lai­sen kau­hue­lo­ku­van ole­van jotain aidos­ti uut­ta ja oma­pe­räis­tä. Jos elo­ku­va ei nyt koke­neil­le kau­hu­nys­tä­vil­le mitään poik­keuk­sel­li­sia sävä­rei­tä aiheu­ta­kaan, on sen toteu­tus­ta ja mie­len­kiin­tois­ta tari­naa pak­ko arvostaa.

Kopu­tus sai maa­il­ma­nen­si-iltan­sa Espan­jan Sit­ges-kau­hue­lo­ku­va­fes­ti­vaa­leil­la vii­me vuo­den loka­kuus­sa. Kiin­nos­tus on ollut sen ver­ran kovaa, että elo­ku­vaa on ehdit­ty myy­dä jo 70 maa­han. Ulko­maan­mark­ki­nat voi­vat teh­dä elo­ku­vas­ta menes­tyk­sen, vaik­ka Suo­mes­sa kat­so­jia ei niin kertyisikään.

– Toi­voi­sin, että elo­ku­vaa uskal­tau­tui­si­vat kat­so­maan nekin, jot­ka eivät yleen­sä kau­hue­lo­ku­via kat­so. Tämä on elo­ku­va muil­le­kin kuin vain kau­hue­lo­ku­vien ystä­vil­le, Max Seeck sanoo.

Kopu­tus

Ohjaus: Joo­nas Paju­nen ja Max Seeck

Roo­leis­sa: Pek­ka Strang, Inka Kallén, Saa­na Koivisto

Kes­to: 89 min

Arvio: 4/5

Elo­ku­va­teat­te­reis­sa 22.2. alkaen.