Laa­vuseik­kai­lua koko perheelle

Hau­ki­pu­taan Putaan Vilk­kaat jär­jes­ti hil­jat­tain kai­kil­le avoi­men laa­vuseik­kai­lun. Idea sii­hen oli syn­ty­nyt suun­ni­tel­taes­sa 50-vuo­tis­juh­lia, jot­ka pidet­tiin tänä vuon­na hel­mi­kuun puo­les­sa välis­sä. Todet­tiin, että oli­si haus­kaa jär­jes­tää kai­kil­le avoin­ta par­tio-ohjel­maa kai­kil­la Hau­ki­pu­taan laa­vuil­la ja pys­tyt­tää par­tio­lei­ri kes­kel­le kylää.

Näin voi­tai­siin esi­tel­lä par­tion moni­puo­li­suut­ta niil­le­kin, joil­le se ei ole ennes­tään jo tut­tua ja samal­la juh­lis­tet­tai­siin 50 vuo­tis­ta tai­val­ta­kin, tote­si vuo­des­ta 2020 lip­pu­kun­nan­joh­ta­ja­na toi­mi­nut Juuso Hei­nä­nen.

Par­tio­toi­min­taa on ennen PuVia ollut jo aiem­min­kin, sil­lä vuon­na 1954 oli perus­tet­tu Nie­men Vilk­kaat, joi­den tuki­koh­ta­na toi­mi Mar­tin­nie­mi. Toi­min­ta pää­si hie­man hii­pu­maan 1960-luvun lop­pu­puo­lel­la, mut­ta sai uut­ta tuul­ta pur­jei­siin, kun Putaan Vilk­kaat perus­tet­tiin 13.2.1974.

Laa­vuseik­kai­lu oli oike­aan osu­nut nimi päi­vän toi­min­noil­le, sil­lä pää­osa teh­tä­vis­tä ja esit­te­lyis­tä tapah­tui nime­no­maan laa­vuil­la. Ase­ma­ky­län Myl­ly­saa­ren laa­vu oli nimet­ty Vesi­laa­vuk­si, Keis­kan laa­vu Tuli­laa­vuk­si, Run­te­lin laa­vu Met­sä­laa­vuk­si, Annan­mäen laa­vu Rau­ha­laa­vuk­si ja Tor­pan­mäen laa­vu Ilmalaavuksi.

Monel­le saat­toi tul­la yllä­tyk­se­nä, että kir­kon­ky­län alu­eel­la on niin­kin mon­ta laa­vua. Useat niis­tä myös sijait­se­vat luon­non­kau­niil­la pai­kal­la­kin. Rivin­no­kan laa­vua ei ollut otet­tu mukaan, kos­ka sin­ne ei saa ajaa autol­la. Par­tio­lai­set siir­tyi­vät­kin laa­vul­ta toi­sel­le pää­osin pyö­ril­lä. Tämä kos­ki pää­osin Seik­kai­li­joi­ta eli 4.–6.-luokkalaisia. Samal­la tuli kun­toil­tua­kin, kos­ka mat­kaa ker­tyi päi­vän mit­taan pari­kym­men­tä kilometriä.

Myl­ly­saa­ren laa­vul­la teh­tä­vä­nä oli mm. raken­taa a‑pukki, jol­la sit­ten voi­tiin kas­tu­mat­ta ylit­tää vähän leveäm­pi­kin oja. Kokoa­mi­ses­sa piti hyö­dyn­tää eri­lai­sia sol­mu­ja, kuten sian­sork­kaa, puk­ki­köy­tös­tä ja ris­tik­ko­köy­tös­tä­kin. Sai myös sovel­taa toi­mi­vis­sa puit­teis­sa. Aika monel­le teh­tä­vä osoit­tau­tui han­ka­lak­si, mut­ta sitä var­ten oli pai­kal­la par­tio­joh­ta­jia opastamassa.

Laa­vul­la saat­toi tut­kail­la myös ympä­ris­tön vesis­töis­tä löy­ty­viä öttiäi­siä, suo­rit­taa öljy­va­hin­gon puh­dis­ta­mis­ta, kier­tää kala­vi­sa­pol­kua ja tutus­tua veden vir­tauk­siin sii­hen tar­koi­tuk­seen raken­ne­tul­la kos­ki­si­mu­laat­to­ril­la, jon­ka par­tio­joh­ta­jat oli­vat raken­ta­neet kier­rä­tys­ma­te­ri­aa­lis­ta. Simu­laat­to­ri­po­mo­na toi­mi par­tio­joh­ta­ja Ani­ta Valkama.

Keis­kan tuli­laa­vul­la tutus­tut­tiin eri­tyyp­pi­siin nuo­tioi­hin, telt­ta­sau­naan, tulen sam­mut­ta­mi­seen san­ko­ruis­kul­la ja tes­tat­tiin tie­to­ja maas­to­pa­lo­ra­joi­tuk­siin liit­ty­vis­sä kysy­myk­sis­sä. Kysy­myk­set oli­vat aika lail­la tie­toa vaa­ti­via. Esi­mer­kik­si, mihin kel­lon­ai­kaan maas­to­pa­lo­va­roi­tus anne­taan tai kuu­luu­ko avo­tu­len teko enti­sen joka­mie­hen, nykyi­sen jokai­sen oikeuksiin.

Moni veik­ka­si kel­lo kah­ta­tois­ta päi­väl­lä, mut­ta vää­rin meni: 00:00 oli­si ollut oikea vas­taus ja avo­tu­len teko ei kuu­lu jokai­sen oikeuk­seen, täy­tyy olla maa­no­mis­ta­jan lupa muu­toin kuin ylei­sil­lä nuotiopaikoilla.

Nuo­tioi­ta­kin voi syty­tel­lä täh­ti­nuo­tio­na, kyn­nys­tu­le­na, keko­nuo­tio­na, ris­tik­ko­nuo­tio­na, Raap­pa­nan tule­na tai rako­val­kea­na­kin. Sel­vi­si, että Raap­pa­nan tuli on keit­to­nuo­tio, jos­sa halot­tu pöl­li toi­mii polt­toai­nee­na ja samal­la vaik­ka­pa noki­pan­nun telineenä.

Mat­kaa Keis­kan laa­vul­ta Run­te­lin laa­vul­le oli 8–9 kilo­met­riä, mut­ta reip­paas­ti Seik­kai­li­jat sin­ne­kin pol­ki­vat. Run­te­lin laa­vul­la toi­mi laa­vu­pääl­lik­kö­nä par­tio­joh­ta­ja Eli­sa Suik­ka, met­sä­ras­ti­pääl­lik­kö­nä Tomi Kou­to­nen, suun­nis­tus­pääl­lik­kö­nä ja ruo­kai­lus­ta vas­taa­va­na Samoa­jiin kuu­lu­va Lau­ri Suik­ka. Par­tio­joh­ta­jan erot­ti par­tio­hui­vis­sa ole­vas­ta nah­kai­ses­ta jose­fii­nan­sol­mus­ta eli voglista.

Met­sä­laa­vul­la oli suun­nis­tuk­seen liit­ty­viä ras­te­ja. Saat­toi ope­tel­la luon­non­mer­keis­tä suun­nis­ta­mis­ta tai tutus­tua pai­kal­li­siin kas­vei­hin. Suden­pen­nuil­le eli 1.–3.-luokkaisille oli jär­jes­tet­ty kuva­suun­nis­tus­ta. Seik­kai­li­joil­la oli jo kart­ta­suun­nis­tus hallinnassa.

Haus­ka ras­ti oli met­sä­joo­ga, jos­sa saat­toi ope­tel­la mm. sel­lai­sia met­säi­siä asa­noi­ta, kuten Korp­pi, Tapio tai Mar­ja­mät­tään Mie­lik­ki. Täl­le laa­vul­le oli tul­lut usei­ta par­tioon kuu­lu­mat­to­mia. Hau­ki­pu­taan Ladun yllä­pi­tä­mä laa­vu hie­noi­ne meri­mai­se­mi­neen onkin monel­le jo ennes­tään tut­tu paikka.

Annan­mäen Rau­han­laa­vul­ta löy­tyi Huo­li­laa­tik­ko, johon saat­toi jät­tää huo­li­aan pol­tet­ta­vik­si. Kos­ka oli voi­mas­sa maas­to­pa­lo­va­roi­tus, luvat­tiin lähet­tää laa­tik­ko Ita­li­aan Vesu­viuk­sen pol­tet­ta­vak­si. Laa­vul­la vas­ta­si rau­han kysy­myk­siin liit­ty­väs­tä filo­so­foin­nis­ta var­tion­joh­ta­ja Elias Olli­la. Lap­set, ja aikui­set­kin, sai­vat jutel­la vaik­ka­pa tule­vai­suu­des­ta ja lei­kel­lä rau­han­kyyh­ky­jä, joi­hin saat­toi kir­joit­taa sii­tä mikä huo­let­taa tai min­kä toi­voi­si ole­van hyvin. Ympä­ris­töön pys­ty­te­tys­sä puo­li­jouk­kue­tel­tas­sa saat­toi osal­lis­tua medi­taa­tioon ja riip­pu­mat­to­met­säs­sä ottaa vain ren­nos­ti. Pres­su­ka­tok­ses­ta löy­tyi makuu­alus­to­ja päi­vä­unia var­ten. Laa­vul­la sai ihan luvan kans­sa ren­tou­tua luon­non hel­mas­sa. Laa­vun toi­min­nois­ta vas­ta­si­vat laa­vu­pääl­lik­kö Jes­si­ka Läm­sä apu­naan Eliak­sen lisäk­si Jen­ni Sipi­lä ja intia­lai­nen Drash­ti Bhatt.

Laa­vuseik­kai­lu päät­tyi Tor­pan­mäen Ilma­laa­vul­le, jos­ta löy­tyi ilmas­toon liit­ty­viä tie­tois­ku­ja ja tie­to­vi­sa­kin. Laa­vul­la sai kokeil­la iso­jen saip­pua­kuplien tekoa, har­ras­taa ilma­pal­lo­pe­le­jä ja teh­dä pape­ri­len­nok­ke­ja. Tosin moni koko reis­sun teh­nyt oli täs­sä vai­hees­sa jo aika uupu­nut kii­peä­mään mäen hui­pul­le. Tor­pan­mäel­le oli pys­ty­tet­ty telt­ta­ky­lä, jos­ta löy­tyi eri­tyyp­pi­siä yöpy­mi­seen­kin tar­koi­tet­tu­ja raken­nel­mia ja telt­to­ja. Koko­nai­suus esit­te­li hie­nos­ti sen, miten par­tio­lei­ri pystytetään.

Ilta päät­tyi perin­tei­seen ilta­nuo­tioon, joka koko­aa koko lei­rin yhteen paik­kaan rau­hoit­tu­maan ja pur­ka­maan päi­vän tapah­tu­mia. Tosin täl­lä ker­taa ilman nuotiota.

Par­tio­joh­ta­ja Jen­ni Sipi­lä vas­ta­si noin tun­nin mit­tai­ses­ta perin­neoh­jel­mas­ta, johon kuu­lui mm. perin­ne­lau­lu­ja, leik­ke­jä, tari­noi­ta, par­tio­huu­to­ja ja jos­sa luet­tiin par­tio­liik­keen perus­ta­jan, englan­ti­lai­sen ken­raa­lin Baden-Powel­lin (1857–1941) vii­mei­nen kir­je partiolaisille.

Laa­vuseik­kai­lu­päi­vä oli onnis­tu­nut koko­nai­suus ja tapah­tu­maa joh­ta­neet Eeva Käh­kö­nen ja Mar­jaa­na Haa­ra­la saat­toi­vat­kin huo­kais­ta hel­po­tuk­ses­ta. Tapah­tu­maan arvioi­tiin osal­lis­tu­neen sata­kun­ta par­tioon kuu­lu­ma­ton­ta ja saman ver­ran par­tio­lai­sia, jois­ta yök­si jäi kuu­ti­sen­kym­men­tä. Toden­nä­köi­ses­ti lip­pu­kun­ta saa uusia jäse­niä­kin. Ehkä­pä vas­taa­va tilai­suus jär­jes­te­tään jos­kus vie­lä uudestaan.

TUTUSTU RANTAPOHJAN TILAUSTARJOUKSIIN TÄSTÄ.