Kautta aikojen on tiedetty, että Haukiputaan kirkon alle on tehty hautauksia 1600-luvun lopulta vuoteen 1765, mutta tarkempaa tietoa hautausperinteestä tai vainajista on ollut käytössä hyvin vähän. Hautoja on tutkittu kolmeen otteeseen 1990- ja 2010-luvuilla ja nyt Haukiputaan kirkkoon avatussa kirkkohautamuseossa hyödynnetään Oulun yliopiston tutkimustietoa.
Kirkon entiseen sakastihuoneeseen perustetussa museossa on tutkimustietoa kirkon alla olevien arkkujen sijainnista, niihin haudatuista vainajista, hautausperinteistä sekä hienovaraisia valokuvia tehdyistä löydöksistä. Pieni museohuone sijaitsee Mikael Toppeliuksen Viimeinen tuomio ‑seinämaalauksen takana. Museon avajaisia vietettiin sunnuntaina samalla kun juhlistettiin 260-vuotiasta Haukiputaan kirkkoa.
– Historiatietoja kirkon esittelyihin kootessamme olemme voineet kertoa aiemmin, että kirkon alle on haudattu yli 200 vainajaa, nyt käytössämme on paljon enemmän tietoa, kiitteli museoprojetissa mukana ollut Haukiputaan seurakunnan kappalainen Outi Pohjanen.
Vuonna 1762 rakennetun Haukiputaan kirkon ja viereisen vanhan hautausmaan historiatietojen kokoamisessa ja esittelyissä Tytti ja Martti Asunmaa ovat olleet avainasemassa.
Yliopiston tutkijat saatiin mukaan museoprojektiin, johon voitiin käyttää myös tutkimukseen myönnettyä Suomen Akatemian rahoitusta.
Haukiputaan kirkkoherra Jaakko Tuisku sanoi avajaisjuhlassa, että kirkkohautamuseo on historiallinen aarre, josta voimme olla iloisia ja ylpeitä, samoin kuin kauniista kotikirkostamme.
– Päivän teemana on kiitollisuus. Kuten emirituspiispa Samuel Salmi totesi saarnassaan, kotikirkkoon kuuluu monta ulottuvuutta: oma koti, kristillinen koti ja taivaan koti.
Juhlapäivä keräsi runsaasti väkeä kirkkoon, museoon ja seurakuntakeskukseen. Monet aikoivat käydä tutustumassa museo vielä uudemman kerran rauhassa ajan kanssa. Museotauluissa olevien QR-koodien kautta avautuu vielä lisää tietoa.
Kirkkomuseoon tutustunutta Hannele Salmea museo puhutteli vahvasti.
– Koskettava kokemus. Museo lisää kirkon arvoa ja pyhyyttä, tuo taivasta lähemmäksi.
Lapsikuolleisuus oli entisaikaan suurta
Haukiputaan kirkon alta löydettiin tutkimuksissa parikymmentä säilynyttä arkkua. Niistä suurin osa sijaitsee kolmessa kivistä rakennetussa hautakammiossa, joissa on arkkuja useassa kerroksessa. Useimpien arkkujen osalta on tiedossa siinä haudatun vainajan henkilöllisyys, kertoi yliopistotutkija Sanna Lipkin.
Kirkon alle hautaamisen traditio periytyi keskiajalta, jolloin uskottiin, että kirkon alla vainajat olisivat siten lähempänä Jumalaa. Kirkon alle haudattiin papistoa ja heidän perheenjäseniään sekä seurakuntalaisia, joilla oli varaa lunastaa hautapaikka. Kun tila alkoi loppua, hajuhaitat levisivät ja oli pelko taudeistakin. Tavasta luovuttiin yleisesti Aleksanteri I:n käskynkin seurauksena 1822.Tavasta luovuttiin Haukiputaalla jo vuosikymmeniä aikaisemmin uuden kirkon valmistuttuauuden. Uuden kirkon aikana on kirkon alle haudattiin enää vain muutama vainaja.
Lapsikuolleisuus oli yleistä, mikä piti tavallaan hyväksyä. 25 prosenttia lapsista menehtyi alle nelivuotiaina, ja epidemia-aikoina jopa 60–80 lasta sadasta. Tästä huolimatta lapsen kuolema oli aina suuri suru ja menetys, mikä välittyi hautaustraditioissa Haukiputaallakin, arvioi Sanna Lipkin.
Lapsivainajan arkku koristeltiin kukkakoristein, pitsein ja silkkikankain. Pojat saivat usein arkkuun mukaan sauvan, jonka uskottiin auttavan matkalla tuonpuoleiseen. Haukiputaan kirkon alla on säilynyt vastasyntyneen vauvan, 2‑vuotiaan pojan ja 7‑vuotiaan tytön arkut.
Tiedetään, että kukkakoristeiden valmistus lapsivainajille uskottiin yleisesti suvun neitsyeiden tehtäväksi. Näihin kesteihin saivat osallistua myös nuoret miehet, minkä seurauksena pian saatettiin ryhtyä solmimaan morsiusseppeleitä. Lapsivainajan arkkuun laittaminen kuului vanhemmille menopaussi-iän ohittaneille naisille. Sanna Lipkin uskoo, että hautaamiseen liittyneet tavat sosiaalistivat eri ikäryhmiä ja auttoivat näin myös käsittelemään vaikeaa asiaa kuolemaa yhteisöllisesti.
Olipa vainaja minkä ikäinen tahansa, hautaaminen oli vainajaa kunnioittavaa. Arkut tehtiin huolella, vainajan päälle aseteltiin aluspaitoja muistuttavia kankaita ja päähän laitettiin myssy. Lapsivainajat varusteltiin pitsein ja kukkakoristein siitä huolimatta, että säädetyssä ylellisyysasetuksessa kiellettiin arvokkaiden materiaalien käyttö. Arkkuun saatettiin laittaa puuesineitä tai muita vainajalle tärkeitä esineitä. Arkun pohjalle pantiin kuusenoksia, tuohta tai hamppua eliminoimaan hajuja, ilmenee Haukiputaan kirkkohaudoista.
Sopiva kosteustasapaino ja pohjoisen kylmä ilmasto ovat edesauttaneet vainajien muumioitumista Haukiputaan kirkon alla olevissa haudoissa. Sanna Lipkin on myös yllättynyt, että kankaita ja vaatetusta on säilynyt niin hyvin. Kirkkohautojen tutkimus Oulun yliopistolla jatkuu edelleen otettujen valokuvien ja löydösten perusteella. Hautarauha on säilytetty, sillä haudoista ei ole otettu mitään pois ja tutkittu materiaali on palautettu.
Kirkon lattian alla oleva hautakammio on matala ja pimeä. Kirkkohautoja päästiin tutkimaan lattian alle pienestä aukosta. Kammioon ei ole enää tarvetta mennä.
– On ollut hienoa olla mukana tässä projektissa ja tuoda tutkimustuloksia esille suurelle yleisölle, mikä on kaiken tutkimuksen päämäärä, sanoi Sanna Lipkin.
Tutkijaryhmään kuuluvat myös Titta Kallio-Seppä, Annemari Tranberg, Tiina Väre, Saara Tuovinen ja Marisa Kuusisto.
- Juttua korjattu 23.9. Haukiputaan kirkon alle tehtyjen hautausten vuosilukujen osalta.