Kellon Kiviniemen venesatamassa järjestetään Kellonmeren Jättipilkit tulevana lauantaina 16.3.
– Viime vuonna kisassa saatiin todella hyvin saalista ja niin odotetaan nytkin, kertoo KTU:n jalkapallon toteuttamien kisojen järjestelyissä mukana oleva Jouko Perätalo.
Myös palkintoja on luvassa mahtavasti. Yhteistyökumppaneina ja sponsoreina olevat yritykset ovat olleet Perätalon mukaan avokätisiä.
Kilpailuaika on kello 10–14 välillä. Sarjoja kisassa on naisten, miesten ja nuorten sarjojen ohella uutena yli 65-vuotiaiden miesveteraanien sarja. Sarjoissa saaliin kokonaispaino ratkaisee sijoitukset. Kaikki nuoret pilkkijät palkitaan. Lisäksi kaikkien pilkkilipun lunastaneiden kesken arvotaan palkintoja.
Potkurin käyttö jäällä on sallittua liikuntarajoitteiselle. Akkukairan käyttö on luvallista, mutta kaikuluotainten ei.
Kioskissa on myynnissä syötävää ja juotavaa koko kilpailun ajan. Kisapaikalla on mahdollisuus myös arvata lohen painoa, ja lähimmäksi arvannut voittaa kalan.Ilmoittautuminen kisaan tapahtuu Kiviniemen Meripelatusyhdistyksen tiloissa.
Kellonmeren jättipilkit järjestetään nyt kolmannen kerran. Sääennuste lupaa lauantaille pikkupakkasta.Viime vuonna osallistujia oli yli sata.